tiistai 7. helmikuuta 2017

Vähän viileetä, paljon siistiä!

Nyt kun vihdoin saatiin tänne eteläänkin vähän pakkasia, on hyvä muistella miltä tuntuukaan, kun huura sulaa ripsistä! Jos mittari näyttää 33 pakkasta, voisi joku luulla, että silloin kuuluu jäädä nukkumaan. Meidän porukalle se tarkoittaa yleensä sitä, että tiedossa on nätti päivä! Mitähän tuonne pitää laittaa päälle, ja mihin voi mennä?

Vähänviileetä, paljonsiistiä
Viimeksi näin kävi kun olimme tuttavapariskunta Mikan ja Sonjan kanssa viettämässä Ylläksen lomaa vuoden ensimmäisellä viikolla. Retkikohteeksi valikoitui meille tuttu ja turvallinen Aakenus, josta näin kaamosaikaan tiesimme olevan makeat näkymät. Milloin oranssit, milloin vaaleanpunaiset. Aina hienot.

Inversio on monen Lapin matkaajan pelastus kylmillä säillä. Yksinkertaistaen se tarkoittaa sitä, että tietyissä sääolosuhteissa ilma on lämpimämpää, mitä ylemmäs mennään. Tulkaa tunturiin lämmittelemään, huutelevat matkailuyrittäjätkin. Etenkin kelin ollessa tyyni, voi lämpötila ylhäällä olla jopa parikymmentä astetta lauhempaa. Voi olla. Jos ei koita, ei voita.

Haasteita pukeutumiseen aiheuttaa se, että astuessasi mökistä tai autosta ulos, pakkanen kyllä tuntuu. Eli siinä vaiheessa on pakko olla päällä melkein niin paljon kun vaatetta löytyy. Ja uskotte varmaan, että kukaan ei halua tässä vaiheessa alkaa säätää suksia tai lumikengän kokoa ilman hanskoja. Nämä säädöt kannattaa tehdä mahdollisimman valmiiksi sisällä lämpimässä. Ja muutenkin miettiä, miten saat mahdolliset nenäliinat, suklaat ym. taskuista hanskat kädessä. Ja jos yhtään tuntuu, että haluaa laittaa käsiin tai kenkiin ns. kemiallisia lämmittimiä, kannattaa sekin tehdä tässä vaiheessa. Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin joutua säätämään juttuja tuolla kylmässä. Hrrrr.

Tämänkertaiseen Aakenuksen reissun aluksi ajettiin auto Totovaaran pirtin pihaan, jossa oli pakko pitää pieni pissatauko. Arvatkaa oliko sen jälkeen kylmä. Klik lumikengät jalkaan, sauvat kainaloon ja tylysti talsimaan polkua pitkin reippain askelin, odottamatta muita. Ei pystynyt. Oli niin kylmä, että mielestäni tässä oli kaksi vaihtoehtoa; palata heti autolle ja sanoa, ettei tästä mitään tuu. Tai antaa mennä, ja reippaasti, että tulee edes vähän lämmin ja ääreisverenkierto lähtee pelittämään. Kun hetken olin reippaillut ylös mäkeä, pystyin kohta jo odottelemaan muita ilman, että jäädyin paikalleni. Jesss.

Aurinko värjäsi rinteen jälleen tutun kauniiksi, ja auringon ympärille muodostui pieni halo. Mäkeä ylös noustessa tuli kuitenkin hiki. Mulla oli ei-niin-urheilullinen toppatakki, joka onneksi hengitti yllättävän hyvin. Tyynessä kelissä ei hikeä niin tarvi pelätä, etenkin kun tiesin, ettemme aio kovinkaan kauaa oleskella huipulla, ja takaisin alas voin tarvittaessa vaikka juosta. Osalla oli vaihtopaita, joka vaihdettiin tunturin laella päälle. Tommi veti alkumatkan untsikassa, ja loppunousun pelkässä fleecessä, sekin oli kuulemma hyvin toimiva ratkaisu.
Aurinko laskee jo

Huipulla saimme nauttia näköalasta ja niistä oi-niin-kauniista-väreistä. Ja täydellisestä hiljaisuudesta. Ne, joiden kännykkä oli vielä tässä vaiheessa pelissä mukana, saivat pari kuvaakin nappastua. Ihan niin lämmin tunturissa ei sentään ollut, että pitkiä kuvaussessioita olisimme halunneet siellä järjestää :-).

Alas tulin puolijuoksua leikitellen, hieman metsäreittiä ja koskematonta hankea. Saimme nauttia auringonlaskusta nyt suoraan edessä. Tommilla oli hokit eli ns. liukulumikengät, ja yhdet makeat pannut todistimme, vaikkei vauhti tässä melko loivassa rinteessä kovaksi noussutkaan.

Edellispäivän hiihdosta tullut rakko oli pakottanut laittamaan jalkaan matalat kengät, ja arvata saattaa, että luntahan ne oli täynnä ton metsähyppelyn jälkeen. Sulaessaan sitten siinä kotimatkalla auton lämmössä muistuttivat, että vaihtovaatteita voisi olla hyvä ottaa mukaan, edes autoon odottamaan.

Yhteensä matkaa Totovaaran pirtiltä ylös tunturiin ja takaisin tuli sellaiset viitisen kilometriä, ja aikaa meillä meni varttia vajaa kaksi tuntia. Aika sopivasti tuohon pakkaseen. Totovaara pirtiltä kohti Moloslakea menevä polku on helppo, hyvin merkitty ja sopii ensikertalaisillekin, suosittelen! Ylhäällä tunturissa voi sitten valita mihin menee - Moloslaelle asti ei suinkaan tarvitse kiivetä nähdäkseen hienosti joka puolelle.


Matkalla ylöspäin, pakkasta ripsissä :-).