Kesän tapahtumakalenteri näytti loppukesän osalta aika tyhjältä, joten kyselin Kallea kaveriksi Marski Challengeen. Seikkailukisassa saa haastaa omaa sekä kuntoa että hoksottimia, ja vaikka aiemmat kokemukset (Marski Challenge v. 2020) ei nyt varsinaisesti ole häikäisseet, niin tapahtumat tarjoaa aina hyvää vaihtelua perusarkeen ja -sporttiin.
Ennusteet lupaili alkuun täyttä sadetta koko päiväksi, mutta onneksi sateet väistyivät tunti ennen lähtöä ja saatiin nautiskella ekat neljä tuntia poudassa. Mitään varsinaisia odotuksia meillä ei ollut - oma tavoite oli saada rata suoritettua enimmäisajan puitteissa. Pari vuotta sitten ei Mikan kanssa onnistuttu, mutta nyt oli takana vähän enemmän pitkiä suorituksia, tosin myös pari vuotta lisää ikää mittarissa.
Ennen kisaa saatiin kaikki kartat:
- 2x A4, jossa kisan alku ja loppu
- 1x A4, jossa melonrarastit
- 1x A4 satelliittikuva, johon merkitty 7 rastia tossusuunnistusta
- 2x A3, jossa pyöräsuunnistus kisan keskivaiheisiin
- 2x A4, jossa pidempi tossusuunnistus
Kun saatiin kartat järjestykseen, saatiin jonkinlainen käsitys kisan kokonaisuudesta. Pyöräkarttaan tussattiin reitit rogatyyliin ja aikaahan meni sen verran, että lähtötankkaus jäi ohueksi.
Kisa alkoi urheilukentältä, jossa piti narujen ja lautojen avulla edetä neljän tolpan luo ja muodostaa lause näihin kätketyistä sanoista. Edettiin rauhassa, mutta jatkuvasti ja sanat löytyivät suht heposti. Aika moni joukkue oli meitä nopeampi, ja fillareille siirryttäessä oltiin varmaan jossain 10. sijan paikkeilla. Pyöräillessä osalla oli täysi vauhti päällä ja annettiin tilaa kiireisemmille.
Muutamien rastien jälkeen päästiin rautatiesillalle, jossa toinen jäsenistä puki päälleen kiipeilyvaljaat ja pelastusliivit. Ohjelmassa oli köysilaskeutuminen sillalta suoraan veteen ja sitten varusteidenvaihto joukkuekaverin kanssa. Sillalla oli täystohina päällä ja ihmiset sääti kamojaan vähän miten sattuu. Aktiviteetti itsessään ei ollut mitenkään hankala, mutta seikkailuelementti oli vahvasti läsnä! Etenkin veden lähestyessä ja köyden loppuessa se hetki juuri ennen pudotusta tai irti päästämistä!
Seuraavaksi oli ohjelmassa melonta tai suunnistus. Me poikettiin kaikista muista ja valittiin juoksu ensin. Pientä haparointia oli, kun käytiin vielä erikseen hakemassa hanskat melontaa varten, koska lähtöpiste juoksulle ja melonnalle oli hieman eri paikassa kuin pyöräparkki sillan alla. Edellisestä seikkailukisasta opittuna paino oli juostessa minimissään. Liikuteltiin tossua höntyilemättä, määräsin itselleni kestävän tahdin ja Kallella oli hyvin aikaa lukea karttaa. Tämä itse asiassa oli meidän resepti koko päivään.
Rastit löytyi mukavasti ja siirryttiin melontaan, jota oltiin käyty ajanvietteeksi testailemassa jo alkuviikosta. Se olikin meidän treenikauden ensimmäinen ja viimeinen treeni. Rastit sinällään oli varsin helppoja - seurattiin vaan rantaa ja leimailtiin. Kalle meloi edessä ja määräsi rytmin, mä pidin takana huolen siitä, että pysyttiin suunnassa. Ajoitettiin vedot samanaikaisesti, niin matka tuntui etenevän ihan kivasti. Tosin muut kisasarjan jengit oli menneet ensin melomaan, joten kirittäjiä ei näkynyt. Tämä oli varmaan ihan hyvä, voitiin edetä omaa tahtia ja vähän vaihtaa kuulumisia samalla.
Pyöräsuunnistus alkoi totutusti pienellä haparoinnilla, kun haettiin kosketuspintaa kartalla oleviin polkuihin, latu-uriin ja teihin. Lopulta kaikki saattoi olla jotakuinkin yhtä ajettavaa! Taas tuli nopeampia jengejä ohi kaasu pohjassa, mutta pidettiin oma tahti ja edettiin rauhakseen. Mua jännitti tuleva tossusuunnistus, että mahtaako mennä kävelyhommiksi vai jaksaako pitää yhtään vauhtia yllä... Aulangon näkötornia lähestyessä jouduttiin poistumaan reittisuunnitelmalta työmaakyltin vuoksi, minkä seurauksena päädyttiin näkötornin juureen ja kantamaan pyörät portaita alas karhuluolalle. Sielläpä olikin rastilla sellainen jekku, että leimaus on portaiden yläpäässä: toinen käy leimaamassa ja toinen vartioi pyöriä. Mä otin tän vastuullisen vartiointitehtävän, Kalle spurttas porrasjuoksuun.
Matka eteni polkuja ja metsäteitä pitkin rastilta toiselle. Rastien 11-13 paikkeilla saatiin pari jengiä kiinni, mutta sitten ne ohitti meidät taas ennen tossusuunnistusta. Suunnistus oli aika haastava ja maasto hidasta, kun piti edetä epätasaista alustaa ja puskea tiheikköjen läpi. Kalle luki karttaa ja mä keskityin pitämään itseäni ravittuna ja nesteytettynä lähinnä seurailemalla. Tai siis yhden geelin imaisin, en enempää. Vikoilla rasteilla alkoi olla taas tungosta ja pyörille siirtyessä väkeä riitti reilusti. Heti ekalla polulla meidät ohitettiin taas ja pyörittelin mielessäni, että mahdetaanko olla top 10 joukossa vai ei.
Toinen quest oli "kranaattien heitto" makuuasennosta 10 m päässä olevaan laatikkoon. Päästiin rastille jonottelematta ja muutamalla yrityksellä päästiin nopsaan jatkamaan matkaa. Yritettiin pitää tahtia yllä, koska ajatuksissa oltiin jo viimeisellä tunnilla. Meidän juuri ennen tossusuunnistusta kiinni saama sekapari tuli rastilta vastaan hymyillen, kun olivat selvästi hoitaneet ton suunnistuksen meitä nopeammin.
Palattiin kisan alun rautatiesillalle, jossa piti taluttaa pyöriä. Sanoin, että voidaan ottaa juoksutalutusta myös ja vajaan minuutin kuluttua tästä kommentista vasen pohjan nyppäsi kiinni. Pehmensin askeleen läpi ja vaihdoin kävelyyn. Onneksi pääsi taas pyörän päälle ja vaihdoin ajotekniikkaa sijoittamalla jalan polkimelle vähän taaemmas, niin pohkeet passivoituivat enemmän.
Viimeinen quest oli esterata, jossa kiipeiltiin naruverkkoja, tasapainoiltiin puomeilla ja pompittiin esteiden yli. Tämä meni vauhdilla ja pohjekin pysyi yhteistyössä, kun olin keskeyttynyt nesteytykseen sillalta lähtien. Nyt oli jäljellä enää pari rastia ja edettiin reipasta tahtia. Ympärillä oli koko ajan paljon joukkueita, kun kisassa oli mukana myös kuntosarja ja he etenivät päivää omaan tahtiinsa hieman karsitulla reitillä.
Maalin lähestyessä otettiin pientä kiriä ja katsottiin, ettei ainakaan lopussa kukaan kurvaa meidän ohi. Emitin tarkastuksessa saatiin heti punaista, että ihan alkuvaiheessa olis leimattu aivan väärä rasti. Tämän suhteen tiedettiin, ettei niin leimattu, ja järjestäjä sanoi tarkastavansa asian meidän gps-jäljestä. Tuumattiin, että eipä asialla niin kiire, kun "ei tässä missään kärkisijoilla olla". Toinen toimitsija vastasi tyynesti, että olette kyllä kakkosena maalissa. Katsottiin epäuskoisina toisiamme, että oikeestiko? Nyt se leimauksen tarkastiminen alkoikin kiinnostaa jo enemmän! Vähän samaa epäuskoista fiilistä oli kesän alussa rogainingissa, kun tajuttiin olevamme ykkösinä.
No käytiin pesemässä pyörät ja suihkussa. Sillä välin meidän suoritus oli todettu sääntöjen mukaiseksi ja käytiin pokkaamassa matkaan 5 kg perunasäkki ja Noshtin tuotteita kotiinviemisiksi. Vähän tämä menestys hämmentää ja jopa nolottaa, kun tietää tasoeron sitten "oikeisiin urheilijoihin". Mutta otetaan toki palkinnotkin vastaan, ihan kiva bonus mielekkään tekemisen päälle!
Omat urheilut on mennyt viime vuodet vähän tasapainoillessa sen kanssa, että tekeekö ainoastaan kaikkia kivoja asioita vai treenaako, jotta voi nauttia niistä kivoista asioista enemmän. Vuoden verran on tullut käytyä lenkillä myös silloin, kun ei ole varsinaisesti innostanut. Ja ehdottomasti fiilis on suorittaessa parempi, kun tossu tai fillari liikkuu hieman vauhdikkaammin. Onneks asutaan täällä metsän vieressä, niin on ulkoilumahdollisuudet aina tarjolla!
Kiitokset tietty vahvalle tiimikaverille Kallelle ja järjestäjille + vapaaehtoisille!
