lauantai 6. huhtikuuta 2019

Ylläksen huiput uuteen järjestykseen

Kannattaako elämän upeita asioita ja tapahtumia toistaa, jos ne on jo pariin kertaan koettuja? Ainakin Ylläksen seven summits kannattaa. Olin mukana kolmatta kertaa ja tänä vuonna haettiin uutta näkökulmaa kiertämällä tunturit uudessa järjestyksessä. Porukka oli edellisvuonna perustettu UFO Ski Team: Tommi, Masa ja Saski.


Uusi reitti ei sinällään lisännyt epävarmuutta, koska kaikki reitit ja tunturit on kierretty moneen kertaan. Epävarmuutta kasvatti ensimmäisenä oma kunto: heräsin perjantaiaamuna kurkkukipuun ja napostelin kurkkupastilleja koko päivän ja muutaman särkylääkkeen. Iltapäivällä mukaan tuli väsymys ja voimattomuus, mikä tosin saattoi johtua myös huonosti nukutusta yöstä. Toinen epävarmuustekijä oli perjantainen lumipyry, mikä tekisi etenemisestä olennaisesti hitaampaa. Ja kolmantena tuntureihin ennustettu 10 m/s tuuli, joka puuskissa yltäisi vielä kovempiin mittoihin. Ja vielä neljäntenä vähälumisuus tuntureiden huipuilla.

Ylläs (42:17) oli selvä ykkönen, koska laskettelurinteessä ei saa skinnailla enää päiväsaikaan. Luisteltiin latu-uraa rinteen juurelle ja skinit alle, kun jyrkkä osuus alkaa. Loppunousu painettiin taas luistellen hurjassa myötätuulessa. Lasku oli jäisempi ja tuuli oli kinostanut lunta laskettelurinteeseen, joten hissuteltiin alas. Huipun jälkeen ei muita joukkueita oikein näkynytkään ennen Aakenusta.

Kellokkaan ohi laskettiin Kuerin (1:54:38) juurelle ja taas skinnaillen ylös. Viime vuonna tosin käveltiin monoilla, joten siihenkin hieman vaihtelua. Alas päin kokeiltiin yhden skinin laskutaktiikkaa ja se osoittautui varsin miellyttäväksi. Tosin jalkoja saa jännitellä ihan eri tavalla, ja sen vaikutusta iltapäivän tunteihin saattoi vain arvailla.

Kukas (3:16:25) olikin sitten todellisen uurastuksen päässä. Helpoimmaksi ja nopeimmaksi aiemmin osoittautunut Kukas ei lähestynyt Kotamajan ladulta kääntymisen jälkeen sitten millään. Latu-uralla oli 20 cm pehmeää lunta, ja eteneminen oli todella tahmeaa, ajoittain meni ihan kävelyksi. Eikä laskustakaan saanut oikein elämyksiä, kun ohiteltiin pehmeän lumen kinoksia horjahdellen.

Pyhälle (4:07:20) noustiin uutta reittiä viime vuodesta viisastuneena. Eli Kotamajalta pari sataa metriä Aakenusta kohti ja sitten toiveikkaana toisten uria seuraillen. Pyhä tuntui paljon nopeammalta kuin aiemmin, tai ainakin kevyemmältä. Laskut taas yhdellä skinillä, ja nyt viimeinenkin joukkueen jäsen oli vakuuttunut menetelmän toimivuudesta. 





Edessä oli se haastavista haastavin Aakenus (6:13:56). Tankattiin rauhassa Pyhäjärven tuvalla ja lähdettiin nousuun. Kokeiltiin yhden skinin taktiikkaa myös nousuun, ei toiminut. Mutta itsepäisinä testattiin vielä 10 min sen jälkeen, kun ensimmäiset merkit sen toimimattomuudesta oli havaittu. Tällä kertaa urat etenivät merkattua reittiä harjannetta pitkin, ja siellä tuli valehuippuja yksi toisensa jälkeen. Tuuli oli etenkin paluumatkalla armoton.

Latukone oli ystävällisesti käynyt ajamassa ladun Kotamajalle meidän seikkailun aikana, mutta ikinä tuo osuus ei ole helpolta tuntunut. Mielessä tosin kävi jo tauon skippaaminen ja oikaisu Lainiolle. Kun väsymisen merkkejä oli selvästi ilmassa, päätettiin mennä munkeille. Lähtiessä huomasin, että toisesta suksesta oli side irronnut taka-osasta. Neljästä ruuvista oli jäljellä kaksi. Yritin teippailla sidettä urheiluteipillä, mutta teipit irtosivat muutamissa minuuteissa. Jännitysmomentti kasvoi ja keskityin hiihtämään suksea suoraan eteenpäin ja välttämään sivuttaisvoimia.

Lainiolle (8:44:18) noustiin yksinäisyydessä, ja tuuli oli peittänyt muiden nousujäljet. Laskeutuessa päätettiin muuttaa edellisiltana laadittua ja tähän asti kuuliaisesti noudatettua reittisuunnitelmaa ja lähteä hakemaan suorempaa linjaa kohti Kesänkiä. Metsässä ei ollut mitenkään erityisen upottavaa, eikä metsäosuus olisi montaa sataa metriä. Laskeuduttiin ensin Kotamajaa kohti ja sitten otettiin pitkä loiva lasku kohti Hangaskurun kotaa. Ja sieltähän ura onneksi taas odotti, ja päästiin hetkeksi kovalle ladulle lykkimään.

Kesänki (10:11:40) oli suoraviivainen ja nopea, tosin Lainion tapaan hyvin kivikkoinen huipulta. Helpotus oli käsinkosketeltava, kun jäljellä oli enää yksi merkittävä nousu. Kellokkaan nousussa nähtiin muita joukkueita, ja saatiin aina lisävoimaa ohittaa vielä yksi. Tosin vauhdista ja tekniikasta arvattiin, että nämä olivat viiden tai kuuden huipun joukkueita. 

Maalissa kirjattiin uupuneina ajassa 10:57:55. Oma Garmin oli sammunut matkan varrella, mutta Matin Sports Tracker oli kirjannut 69,7 km. Sidekin kesti maaliin asti ja kaikkien voimat riittivät koko reissun. Ei tullut tänä vuonna tunturit helpolla saati halvalla. Tai tunturiosuudet kulkivat ihan mukavasti, mutta ladulla oli rankkaa. Oma kunto ei ollut ihan 100 % ja toisaalta olosuhteet olivat eittämättä raskaat.



Mitäs ensi vuonna sitten? Tapahtuma on varmaankin liian upea ohitettavaksi. Lähtisikö kokeilemaan randosarjaa ja suorempia reittejä, lähtisikö parisuhdehiihtämään 5-6 huippua, yrittäisikö uusia nopeusennätyksiä ja rajojen hakemista vai jatkaisiko vain tutulla rennon letkeällä tyylillä?

Tapahtumasivut 7summits.fi

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Retkiluistelun salattu maailma



Retkiluistelu parhaimmillaan on upean taianomaista jäällä liihottamista, mutta tieto turvallisista jäistä on yksi valtakunnan tarkasti varjeltuja salaisuuksia.

Niinpä ilmoittauduin muutaman vuoden satunnaisten luistelujen jälkeen Suomen Retkiluistelijoiden tulokaskurssille. Kyttäsin ilmoittautumista päivittämällä aika ajoin skrinnari.fi -sivustoa ja Skrinnareiden Facebook-sivua. Kun aika vihdoin koitti, ilmoittauduin samalla istumalla.

Tulokaskurssi muodostuu luennosta ja tulokasretkestä. Ja pianhan se kurssi täyttyi. Retkiluistelijoiden määrää pidetään hallittavana ilmeisesti juuri mutkikkaan protokollan avulla. Ohjatuille retkille ei ole pääsyä ilman tulokaskurssia ja jäsenten kirjaamia jäätietoja ei näe ilman jäsenyyttä. Somessa ei kerrota mitään.

Luennolla käytiin läpi jään muodostumiseen liittyvää matematiikkaa, turvakäytäntöjä ja varusteita. Teräsjään kantavuutta voi laskea kaavalla "Jään paksuus potenssiin kaksi * 4" eli viisisenttinen teräsjää kantaa tällä kaavalla 100 kg.

Kokonaisuudessaan hieman puuduttava massaluento, mutta varmastikin pieni hinta hienoista reissuista. Ja sain samalla ostettua retkiluistelusauvat! Seuraava tarkka paikka oli tulokasretkelle ilmoittautuminen. Luennon 50 osallistujasta 25 nopeinta pääsee mukaan ensimmäiselle tulokasretkelle. Vastaava käytäntö liittyy ohjattuihin retkiin muutenkin - ryhmäkoot pidetään hallittavina kaikilla seuran retkillä.

Retkellä poukkoiltiin ympäri järveä pitkässä jonossa. Ohjaajia meni letkan kärjessä, perässä ja siellä täällä. Hakkailtiin jäätä ja testailtiin heittoliinan ja naskalien käyttöä jään päällä. Plutaukset eivät olleet ohjelmassa, eikä sellaisia koettu. Etenemistahti oli aika verkkainen, mutta tulipa haastateltua ohjaajien kokemuksia retkiluistelun lumosta.

Kauden aikana tuli käytyä yhdellä seuran retkellä ja useammalla omatoimiretkellä. Seuran retki on koulutetun vetäjän ohjaama retki, johon ilmoittaudutaan seuran palvelussa. Seuran retkellä tulee noudattaa vetäjän ohjeita. Omatoimiretki on jonkun aktiivin itse kutsuma retki, jossa jokainen vastaa selvästi itsestään. Omin päin omassa seurassa tuli käytyä muutama kerta myös.

Keskeiset turvaohjeet on aika loogisia ja ennakoimalla välttyy haavereilta. Tyypilliset vaikeudet liittyvät välinerikkoon, kaatumisvammoihin tai rasitukseen. Vakavinta tietty on jäihin putoaminen eli plutaus. Siltä varalta turvavarusteina kuljetetaan naskalit, heittoliina ja vesitiiviisti pakatut vaihtovaatteet. Ja kaveri, sama juttu kuin vapaalaskussa tai sukeltamisessa jne.

Jään paksuutta arvioidaan useilla eri tavoilla. Retkiluistelusauva on hiihtosauvaa järeämpi ja sillä voi hakata jäähän reikää mittaamista varten. Jos reikä ei helpolla synny, jää on riittävän vahvaa. Näköhavainnoin voi havaita eri aikoihin jäätyneitä alueita, avantoja ja railoja. Toisena luisteleva voi myös kuunnella ensimmäisen luistimesta kuuluvaa "laulua": äänenkorkeuden muutokset kertovat paksuuden muuttumisesta.

Suosittelen retkiluistelua kaikille. Lajia ja välineitä voi kokeilla auratuilla radoilla. Laji pääsee kuitenkin aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun pelialueena on koko vesialue tai useita vierekkäisiä. Siinä tilanteessa tarvitaan kuitenkin osaavaa seuraa. Tervemenoa ens vuoden kursseille!