Ylläksen huiput uuteen järjestykseen

Kannattaako elämän upeita asioita ja tapahtumia toistaa, jos ne on jo pariin kertaan koettuja? Ainakin Ylläksen seven summits kannattaa. Olin mukana kolmatta kertaa ja tänä vuonna haettiin uutta näkökulmaa kiertämällä tunturit uudessa järjestyksessä. Porukka oli edellisvuonna perustettu UFO Ski Team: Tommi, Masa ja Saski.

Uusi reitti ei sinällään lisännyt epävarmuutta, koska kaikki reitit ja tunturit on kierretty moneen kertaan. Epävarmuutta kasvatti ensimmäisenä oma kunto: heräsin perjantaiaamuna kurkkukipuun ja napostelin kurkkupastilleja koko päivän ja muutaman särkylääkkeen. Iltapäivällä mukaan tuli väsymys ja voimattomuus, mikä tosin saattoi johtua myös huonosti nukutusta yöstä. Toinen epävarmuustekijä oli perjantainen lumipyry, mikä tekisi etenemisestä olennaisesti hitaampaa. Ja kolmantena tuntureihin ennustettu 10 m/s tuuli, joka puuskissa yltäisi vielä kovempiin mittoihin. Ja vielä neljäntenä vähälumisuus tuntureiden huipuilla.

Ylläs (42:17) oli selvä ykkönen, koska laskettelurinteessä ei saa skinnailla enää päiväsaikaan. Luisteltiin latu-uraa rinteen juurelle ja skinit alle, kun jyrkkä osuus alkaa. Loppunousu painettiin taas luistellen hurjassa myötätuulessa. Lasku oli jäisempi ja tuuli oli kinostanut lunta laskettelurinteeseen, joten hissuteltiin alas. Huipun jälkeen ei muita joukkueita oikein näkynytkään ennen Aakenusta.

Kellokkaan ohi laskettiin Kuerin (1:54:38) juurelle ja taas skinnaillen ylös. Viime vuonna tosin käveltiin monoilla, joten siihenkin hieman vaihtelua. Alas päin kokeiltiin yhden skinin laskutaktiikkaa ja se osoittautui varsin miellyttäväksi. Tosin jalkoja saa jännitellä ihan eri tavalla, ja sen vaikutusta iltapäivän tunteihin saattoi vain arvailla.

Kukas (3:16:25) olikin sitten todellisen uurastuksen päässä. Helpoimmaksi ja nopeimmaksi aiemmin osoittautunut Kukas ei lähestynyt Kotamajan ladulta kääntymisen jälkeen sitten millään. Latu-uralla oli 20 cm pehmeää lunta, ja eteneminen oli todella tahmeaa, ajoittain meni ihan kävelyksi. Eikä laskustakaan saanut oikein elämyksiä, kun ohiteltiin pehmeän lumen kinoksia horjahdellen.

Pyhälle (4:07:20) noustiin uutta reittiä viime vuodesta viisastuneena. Eli Kotamajalta pari sataa metriä Aakenusta kohti ja sitten toiveikkaana toisten uria seuraillen. Pyhä tuntui paljon nopeammalta kuin aiemmin, tai ainakin kevyemmältä. Laskut taas yhdellä skinillä, ja nyt viimeinenkin joukkueen jäsen oli vakuuttunut menetelmän toimivuudesta. 

Edessä oli se haastavista haastavin Aakenus (6:13:56). Tankattiin rauhassa Pyhäjärven tuvalla ja lähdettiin nousuun. Kokeiltiin yhden skinin taktiikkaa myös nousuun, ei toiminut. Mutta itsepäisinä testattiin vielä 10 min sen jälkeen, kun ensimmäiset merkit sen toimimattomuudesta oli havaittu. Tällä kertaa urat etenivät merkattua reittiä harjannetta pitkin, ja siellä tuli valehuippuja yksi toisensa jälkeen. Tuuli oli etenkin paluumatkalla armoton.

Latukone oli ystävällisesti käynyt ajamassa ladun Kotamajalle meidän seikkailun aikana, mutta ikinä tuo osuus ei ole helpolta tuntunut. Mielessä tosin kävi jo tauon skippaaminen ja oikaisu Lainiolle. Kun väsymisen merkkejä oli selvästi ilmassa, päätettiin mennä munkeille. Lähtiessä huomasin, että toisesta suksesta oli side irronnut taka-osasta. Neljästä ruuvista oli jäljellä kaksi. Yritin teippailla sidettä urheiluteipillä, mutta teipit irtosivat muutamissa minuuteissa. Jännitysmomentti kasvoi ja keskityin hiihtämään suksea suoraan eteenpäin ja välttämään sivuttaisvoimia.

Lainiolle (8:44:18) noustiin yksinäisyydessä, ja tuuli oli peittänyt muiden nousujäljet. Laskeutuessa päätettiin muuttaa edellisiltana laadittua ja tähän asti kuuliaisesti noudatettua reittisuunnitelmaa ja lähteä hakemaan suorempaa linjaa kohti Kesänkiä. Metsässä ei ollut mitenkään erityisen upottavaa, eikä metsäosuus olisi montaa sataa metriä. Laskeuduttiin ensin Kotamajaa kohti ja sitten otettiin pitkä loiva lasku kohti Hangaskurun kotaa. Ja sieltähän ura onneksi taas odotti, ja päästiin hetkeksi kovalle ladulle lykkimään.

Kesänki (10:11:40) oli suoraviivainen ja nopea, tosin Lainion tapaan hyvin kivikkoinen huipulta. Helpotus oli käsinkosketeltava, kun jäljellä oli enää yksi merkittävä nousu. Kellokkaan nousussa nähtiin muita joukkueita, ja saatiin aina lisävoimaa ohittaa vielä yksi. Tosin vauhdista ja tekniikasta arvattiin, että nämä olivat viiden tai kuuden huipun joukkueita. 

Maalissa kirjattiin uupuneina ajassa 10:57:55. Oma Garmin oli sammunut matkan varrella, mutta Matin Sports Tracker oli kirjannut 69,7 km. Sidekin kesti maaliin asti ja kaikkien voimat riittivät koko reissun. Ei tullut tänä vuonna tunturit helpolla saati halvalla. Tai tunturiosuudet kulkivat ihan mukavasti, mutta ladulla oli rankkaa. Oma kunto ei ollut ihan 100 % ja toisaalta olosuhteet olivat eittämättä raskaat.

Mitäs ensi vuonna sitten? Tapahtuma on varmaankin liian upea ohitettavaksi. Lähtisikö kokeilemaan randosarjaa ja suorempia reittejä, lähtisikö parisuhdehiihtämään 5-6 huippua, yrittäisikö uusia nopeusennätyksiä ja rajojen hakemista vai jatkaisiko vain tutulla rennon letkeällä tyylillä?

Viime vuoden blogikirjoitus https://vuoreksenveto.blogspot.com/2018/04/seitsemantena-paivana-ei-levata-7.html

Tapahtumasivut 7summits.fi

Tulokset https://docs.wixstatic.com/ugd/c64ad2_068240ddc32546c38e8d629f6eb9fc3d.pdf

Seitsemäntenä päivänä ei levätä - 7 summits Ylläs 2018

Relive '7summits Ylläs'

Kartta-animaatio reitistä: https://www.relive.cc/view/g19424049784

Viime vuonna jäin miettimään, voisiko mikään ylittää sitä mielihyvän tasoa, jota koin seitsemän huipun jälkeen. Ylityksestä en tiedä, mutta onneksi lähdin mukaan tänäkin vuonna. Mahtavaa oli jälleen!

Kyseessä on yhden päivän tunturiseikkailu, jossa yritetään huiputtaa Ylläksen alueen seitsemän tunturia mahdollisimman nopeasti. Varusteena meillä oli luistelusukset ja niihin kiinnitettävät nousukarvat, joista käytetään myös nimitystä skinit.

Tunturien järjestys oli viime vuonna selkeä, tänä vuonna lopulta päädyttiin samaan suunnitelmaan. Järjestyksen kääntäminen voisi helpottaa valmiiden jälkien löytämistä, jos Kuerin ja Kukaksen valloittaisi heti Ylläksen jälkeen. Toisaalta sitten kaksi viimeistä tunturia (Lainio, Kesänki) olisivat pehmenneet plussakelissä muutamia tunteja kauemmin. 

Lähtö 6.00

Nousu Ylläkselle sujui tasaista tahtia auringonnousun aikaan. Hiihdettiin alku latua ja jatkettiin skineillä heti laskettelurinnettä ylös. Lasku ilman skinejä säästi selvästi aikaa. 

Ylläs 6.47

Siirtymä Kesängille latu-uraa pitkin oli onnistunut valinta, vaikka Pirunkuru on hieno paikka sekin. Skinnaaminen alkoi puuduttaa myöhemmin päivän edetessä yhä enemmän, joten lisättiin latukilsoja ja säästettiin aikaa. 

Kesänki 7.55

Lainion nousuun ei ollut tarjolla edellä kulkevien joukkueiden latua niin varhain kuin olisi toivottu. Puurajassa saatiin kiinni ladun raivannut Aslakin joukkue. Siitä eteenpäin vedettiin hetken aikaa neljän joukkueen jonoa Lainiolle. 

Lainio 9.01

Laskettiin Kotamajan suuntaan ja nousuun sieltä Pyhälle siksakkia yhden meitä ennen hiihtäneen joukkueen (Outdoor Athletic) jälkeä. Takaa tulleet ohittivat meidän suoremmalla linjalla kurun reunustaa. Tää saattaa olla syy tulla uudestaan vielä ensi vuonna... 

Pyhä 10.05

Aakenuksen moottorikelkkauraa lykittiin hetki tasuria, mutta järki voitti ja vaihdettiin skineihin. Huippu oli kaukana, mutta tällä kertaa vältyttiin feikkihuipuilta seuraamalla länsipuolen rinteessä etenevää uraa. Laskun puolivälissä luovuttiin skineistä ja jatkettiin samalla vauhdilla Kotamajan munkeille. 
Aakenus 12.08

Kukas oli teoriassa helppo, kun latua pääsee huipulle asti. Käytännössä päivän kuorma alkoi jo painaa. Laskettiin Kuerin juureen pienellä lisälenkillä järvellä.
Kukas 14.14

Kuerilla päätettiin kävellä ylös, kun skinnaaminen oli jo alkanut tympiä. Alas tultiin osan matkaa monoilla ja loppuosa suksilla. Tässä kohtaa oivallettiin, että kapealla uralla voi ”yksipuolisesti auraamalla” kontrolloida vauhtia aika hyvin. Ens kerralla tätä sovelletaan myös Aakenuksella!
Kuer 15.30

Kellokkaan nousu meni ehkä yllättävänkin nopeasti, ja juhlat koitti maalissa. Hetken juhlimisen jälkeen muistettiin leimata itsemme maaliin! Aikaa kului 10,5 tuntia eli puoli tuntia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tämä oli hieno suoritus, vaikka oma haamuraja 10 tunnista jäi yhä odottamaan tulevia kertoja.
Maali 16.28

Näin kahden vuoden kokemuksella olen yllättynyt, jos sarja ei jatkuisi ensi vuonna...

Kisaraportti vuodelta 2017

Järjestäjän ottamat kuvat meidän joukkueesta

Tulokset

7summits.fi

#7summitsylläs #hiihto #ufoskiteam

Suota ja tuntureita - maastopyöräilyä Ylläksellä

Maastopyöräily on vahvistanut asemaansa Ylläksen kesäaktiviteettina. Viikkoa ennen meidän reissua pyöräily päätettiin sallia kaikilla kansallispuiston poluilla. Reittitarjonta moninkertaistui hetkessä.

Ylläksen tunturit ovat tuttuja talviasussaan, mutta nyt paljastui totuus latu-urien alla: suota ja kosteikkoa (jänkää) riitti.

Ylläksen kierto aloitettiin polkemalla Isomettän nousu, joka oli fyysisesti rankka, mutta teknisesti tylsä. Ylläsjärven puolella alkoi kiipeäminen kohti Ylläksen ja Keskisen laen välistä solaa, ja polku muuttui melkoiseksi rakkakivikoksi. Nousu eteni osin taluttaen, osin polkien. Laskeutuminen Kellokkaalle eteni suht vauhdikkaasti laskettelurinteen polkua ja huoltotietä pitkin.

Ylläs-Levi (kartta) oli ehkä odotetuin reitti ennakkoon, eikä jättänyt ollenkaan kylmäksi. Aloitettiin Äkäslompolon kylältä, ja kevennettiin reittiä säästämällä Kellokkaan lasku ja Kukas myöhemmille päiville. Kotamajalle mentiin latu-uraa kahta kaistaa katsellen hiljalleen avautuvia maisemia. Kotamajalta lyhyen siirtymän jälkeen alkoi ehkä reitin hienoin single track Lainion kyljessä. Pyhäjärven kodalle asti oli hienoa polkemista. Yritettiin siitä pari sataa metriä kisareittiä "Aakenuksen kivikkoa" kohti, mutta luovutettiin suon edessä ja ajettiin tekninen pätkä takaisin.

Parin tiesiirtymän jälkeen alkoi pitkä ja puuskuttava nousu, tällä kertaa ihan polkua pitkin. Loppuosalla tieosuuksia oli enemmän, välissä haastavia mutalammikoita, joissa oli vähän voitettavaa, mutta paljon hävittävää. Leviltä meidät kävi noutamassa Mikon taksi hintaan 110 e (kolme miestä ja kolme pyörää).

Äkäskeroa oli suositeltu sekä Pallaksen matkailuneuvonnasta että Pallas-Ylläs MTB Trails -sivulla. Mitään reittiä ei ollut merkittynä maastopyöräkarttaan, koska kartan painamiseen aikaan ajaminen retkeilyreiteillä oli vielä kielletty. Ajettiin autolla Peurakaltion kämpälle ja aloitettiin talutuspainotteinen nousu Äkäskerolle. Laella oli mahtava singletrack, jolla päästeltiin iloisesti pysähdellen välillä ihastelemaan maisemia.

Alastulo pohjoispäästä oli vauhdikas ja enimmäkseen ajettava. Sieltä Äkäsmyllylle asti sai keskittyä pyörän hallitsemiseen ja esteiden kiertämiseen - oikeaa maastopyöräilyä siis! Myllyltä Peurakaltioon oli tieosuutta, jonka olisi ottanut mieluummin reissun alkuun kuin loppuun. Ehkä seuraavalla kerralla käännetään ajosuunta!

Luosun lenkillä tutustuttiin suolla ajamiseen. Ensi kosketuksella pyörä vajosi hieman, ja kuvittelin jo selvittäneeni ensimmäisen osuuden tyylipuhtaasti. Kun yritin nostaa eturengasta ylös, se painuikin kohti syvyyksiä. Käsilläseisontatauon jälkeen matka jatkui kuivin kengin ja märin hanskoin.

Tuntuma suohon parani lukuisten pätkien jälkeen. Tasainen vauhti pienellä vaihteella oli avain menestykseen. Märältä näyttävät kohdat eivät välttämättä olleet yhtään märempiä kuin kuivalta näyttävät mättäät suon keskellä. Kruunattiin reissu Kellokkaan laskulla, jossa välillä lasketeltiin vauhdilla tasaista polkua ja yhtäkkiä taas ylitettiin mutalammikoita ja soita. Tämä lasku kannattaa ehdottomasti kokea!

Samalla reissulla todettiin, että kaikki reitit eivät ole yhtä hyvin opastettuja kuin toiset. Luosun suunnalla merkinnät olivat harvassa, ja yksikin reitiksi merkitty polku käytännössä olematon sähkölinjaa seuraava varvikko.

Kukas on suosikkituntureita talvella, eikä jättänyt kylmäksi kesälläkään. Maastopyöräreitti nousee enimmäkseen hyvin sorattua baanaa, jokseenkin rankkaa sellaista. Maisemat huipulta ovat vertaansa vailla, kun sieltä näkee kaikki tunturit. Mielissämme palattiin 7 summitsin tunnelmaan ja kelattiin Villen kanssa silloin kuljettu reitti läpi.

Jatkettiin Äkässaivon suuntaan ja matkalla oli monenlaista: talutettavaa nousua, vauhdikasta kivikkolaskua, isoa metsätietä jne. Äkässaivon jälkeinen reitti parkkipaikalle oli hienoa polkua, sitten olikin useamman kilometrin tiesiirtymä Sportian myyjän vinkkaamalle poroaidan vieressä kulkevalle polulle. Ja hieno polku oli sekin, kapea singletrack loivilla pinnanmuodoilla. Maisemia ei ollut, eikä niitä olisi ennättänyt katsellakaan. Hieno paluureitti takaisin Äkäslompoloon! Polku lähti noin kilometri Elämänluukun risteyksestä pohjoiseen erkanevalta tieltä.

Kokonaisuudessaan mahtavat neljä päivää, ja kaikenlaista tuli nähtyä, koettua ja opittua. Seuraavalle kerralle jäi varastoon DH-puisto ja lukuisa määrä seuraavaan maastopyöräkarttaan varmasti ilmestyviä polkuja, kunhan reittinikkarit ennättävät niihin tutustua!

Ajankohtaisinta tietoa Ylläksen maastopyöräilyistä on varmasti saatavilla sosiaalisesta mediasta, johon muutama linkki alla. Reittikartat päivittyvät varmasti ensi vuodelle ja aion varmasti tilata kartan silkkaa uteliaisuuttani, jos ei muuten. Kartan saa muuten tilata Ylläksen matkailupalvelusta hintaan 6 e + posti. Meidän kokemuksista saa kysellä lisää myös!

Pallas-Ylläs MTB Reitit
Maastopyöräilyreitit (koko Suomi)