Hossan lumoissa

Monta vuotta ollaan todettu, että on se Hossa vaan liian kaukana. Tänä vuonna vihdoin mentiin ja onneksi mentiin - kansallispuiston upea luonto ja henkeen sopiva infra maastopyöräpolkuineen oli aivan huippuluokkaa! Matkassa oli kuusi miestä ja kuusi täysjoustopyörää - jokainen sai kelpo määrän rasitusta muutaman päivän reissun aikana.

Meidän kannalta harmillisesti pyöräily retkeilypoluilla kiellettiin kevään aikana, mikä rajoitti reittivalikoimaa melkoisesti. Paljon löydettiin hienoa ajettavaa joka tapauksessa ja tulipa tutustuttua alueeseen myös muilla kulkuvälineillä: kanootilla ja tossulla.

Torstai: Sininen saavutus & Näränkävaara

Sininen saavutus on maastopyöräilyn pisin reitti 50 km pituudellaan. Alkuosa kurvaili tien lähellä hyvin sorastettuna, mutta pian päästiin hikoilemaan harjuja ylös alas ja mutkittelemaan rantapoluilla. Hyttysiä oli valtavasti, mikä rajoitti nautiskelua ainakin omalla kohdallani melkoisesti. Tauot pidettiin pienessä liikkeessä. Yritin hakea satulaan uusia säätöjä ja totesin puolimatkassa epäonnistuneeni selkeästi, mikä ei luvannut mieluisia kilometrejä loppuviikolle.

Reitti on varsin miellyttävää, helppoa ja nopeaa single trackia. Loppuosassa oli ehkä viiden kilometrin teknisemmäksi luokiteltava osuus ennen asvalttisiirtymää luontokeskukselle. Reitit on kuitenkin ohjattu yhteen kiertosuuntaan, mikä myöskin asettaa pieniä rajoituksia.

Näränkävaara sijaitsee puolen tunnin autoilun päässä Hossasta ja ajateltiin käydä iltakävelyllä palauttelemassa maastopyöräilyn rasituksia. Erämaatila tyhjyyden ympäröimänä herätti hämmästelyä, samoin näköalat kauas eri ilmansuuntiin, laajalti myös itärajan taakse. Näränkävaara sijaitsee pari kilometriä Venäjän rajasta. Jos hyttysiä oli aiemmin valtavasti, nyt niitä oli valtavasti enemmän.

Perjantai: Julmaölkky & Kokalmuksen kierros

Varattiin luontokeskukselta kanootit seuraavaan aamuun ja käytiin tutustumassa Julma-Ölkkyyn meloen. Tämä varsin leppoisa etenemistapa pysyi melkoisen leppoisena, vaikka kolmella kanootilla tuli kenties pientä kilvoittelua matkan varrella. Kapea kanjonijärvi jylhine kallioineen oli maisemallisesti varsin vaikuttava. Ja amerikkalaishenkinen parkkipaikka järeine rakennelmineen taas vaikuttava hieman toisesta näkökulmasta. Melontaosuutta en jättäisi kokematta missään nimessä, vaikka tulisin paikalle uudelleen. Osittain mieleen muistui melonta Oulanganjoella, mutta jylhät kallioseinämät tekivät kenties vielä suuremman vaikutuksen.

Sininen saavutus oli piipahtanut Kokalmuksen taukopaikalla, mutta nyt ajettiin varsinainen Kokalmuksen kierros. Tämä järvenrantoja mukaileva lenkki oli myöskin vauhdikasta ajoa, ja Muikkupuron kahlailut heti alkumatkasta jättivät kiireettömyydessään voimia pieneen leikittelyyn ryhmäajossa. Muikkupuro ehdottomasti mieleen lasten kanssa matkustaville! Siirtymineen tästäkin rakentui useamman kymmenen kilometrin lenkki. Satulan säädöt onnistui tällä kertaa paremmin ja ajelin tuplahousulla, niin kyyti oli pehmeämpää. Tuuli piti itikat etäällä.

Lauantai: Pyörälenkki ja Värikierros

Kun pidemmät pyörälenkit oli ajettu, poimittiin niitä pienempiä yhdistelmänä aiempien parhaiden palojen kanssa viimeisen päivän kunniaksi. Jatkojen valkea jäi meidän arvioissa jumbosijalle, koska muut olivat suoranaisia helmiä.

Hyttysten pelossa päätettiin tutustua Värikallioon polkujuoksulenkillä. Hölkkäiltiin Värikallion kaarrosta eteenpäin ja matkalta ostetut Hokat sai ensikosketukset juurakkoon. Ylämäet käveltiin ja alamäet rullattiin - itse kallio herätti enemmän pohdintaa kiipeilykohteena kuin kulttuurikohteena. Rajoituksensa kullakin.

Yhteenveto

Poroja näkyi joka päivä luonnossa ja yksi sarvipää yritti meitä kovasti kirittääkin. Yleisin kohdattu eläin oli kuitenkin hyttynen, ja niiden ahdistamana harkitsisin ihan alkukesän reissua, jos kävelemään olisin tulossa. 

Suosittelen kohdetta varauksetta. Järvet ja harjut ovat pääroolissa, mutta mukana on myös suomaastoa ja Julma-Ölkyn kanjonijärvi. Vedet ovat puhtaita ja kirkkaita, hyväkuntoisen siistit taukopaikat ovat helppokulkuisten polkujen varrella lyhyillä etäisyyksillä, pyöräilyyn tarkoitetut polut nopeita ja Ölkyn kanjonijärvi vielä täydentää erilaisuudellaan.

Mutta reissu kuin reissu, niin ihmiset ja yhdessäolo nousee aina tärkeimmäksi. Kohti uusia seikkailuja!

---

Hossan maastopyöräilyreitit reittikuvauksineen ja gpx-jälkineen https://www.luontoon.fi/hossa/pyorailyreitit

Hossan kansallispuisto https://www.luontoon.fi/hossa

Näränkävaara https://www.luontoon.fi/naranka

Siirtolan Kelomökit https://www.siirtolankelomokit.fi/

Omia rajoja etsimässä - Kaldoaivi Ultra Trail

Näin syksyllä 2017 mainosvideon tapahtumasta nimeltä Kaldoaivi Ultra Trail. Erämaan kauneus, loputtomuus ja toisaalta raskaus herätti samantien innostuksen, joka konkretisoitui 13 tunnin polkemiseen lauantaina 11.8.2018. 

"Reitti: pitkä, haastava, raastava, äärimmäisen kaunis ja tunteita herättävä. Ei sovellu missään tapauksessa kaikille. Tämä ei ole matalan kynnyksen pyöräily- eikä juoksutapahtuma!"

Noilla sanoilla tapahtumaa markkinoitiin. Helpoksi en kuvitellut missään vaiheessa, mutta nykyään liioittelu tuntuu olevan osa markkinointia myös liikuntatapahtumissa. Joka tapauksessa tapahtuman vetovoima oli täysin vastustamaton. Laitoin viestiä muutamalle kaverille, ja sama ilmiö toistui sielläkin. Ilmoittautumiset sisään!

Ennen tapahtumaa
Päätin lisätä viikko-ohjelmaan yhden peruskuntoharjoitteen. Tai mitään viikko-ohjelmaa ei siis ole olemassakaan - olen liikkunut oman mielen ja tuntemusten mukaan, kun ultimaten aktiivinen pelaaminen loppui kymmenisen vuotta sitte. Mutta ainakin yhden parin tunnin matalan sykkeen treenin tein lähes joka viikko, ja minulle se on jo merkittävä panostus. Kävin Varalassa pyöräergometritestissä selvittämässä omat sykealueet ja ostin myös ranteesta sykettä mittaavan kellon. Näiden tarkoitus oli innoittaa treenaamaan heti alusta asti.

Talvi 2017-2018 oli yksi elämäni lumisimmista, ja tonni meni ensimmäistä kertaa rikki hiihtokilometreissä. Keväällä työväline vaihtui lähinnä maastopyörään, ja siinäkin tuli mukavia tunteja sekä rennommin että puuskuttaen.

Pitkiä suorituksia kertyi pohjalle 7 Summits Ylläs, Yö-rogaining, Pirkan Pyöräily, Tahko MTB 120 km ja Roineen kierto. Heinäkuun alkuun asti keho tuntui voittamattomalta, mutta Tahkon mutaralli muutti tilanteen. Polkeminen oli rankkaa jotakuinkin alusta loppuun. Ensimmäisen 60 km kierroksen jälkeen piti oikeasti miettiä, millainen koettelemus jälkimmäinen kierros mahtaisikaan olla. Vauhtia pudottamalla toisesta kierroksesta tuli onneksi ensimmäistä nautittavampi, mikä osaltaan lisäsi uskoa Kaldoaivin polkemiseen.

Kaldoaivia edeltävän viikon huolehdin siitä, että kertaakaan ei tullut nälkä tai jano. Torstaina ahmin hiilareita kaikista lähteistä, en vähiten karkeista ja herkuista.

Saavuttiin Utsjoelle myöhään torstai-iltana. Perjantaina tutustuttiin muutamaan norjalaiskylään ja jahdattiin Pokemoneja. Kisasuorituksen oheistapahtumia ei tule mitenkään väheksyä, jokainen reissu jättää omat tarinat elämään. Tän reissun oheismuistoja ovat mm. 24-kiloinen lohi, pulahdus Jäämeressä ja Pokemon Go.

Elämään on mahtunut massiivisia ultimateprojekteja ja arvokisoja. Niiden ulkopuolella olen valmistautunut johonkin tapahtumaan vastaavassa laajuudessa ainoastaan kerran, ja yhtenevyyksiäkin on melkoisesti. Kyseessä on vuosi 2012 ja vuorikiipeily. Siitä lisää omassa blogissaan vuorenkutsu.blogspot.fi.

Kisapäivä
Herätys viiden pintaan. Tosin mun kello on yön aikana vaihtanut Norjan aikaan, ja ilman kavereita nukkuisin tunnin pidempään. Siis nukkuisin. Joskus edeltävä yö menee levottomasti sängyssä pyöriessä, tällä kertaa nukuin sikeästi. Tukevan aamupalan jälkeen siirrytään autolla Utsjoen keskustaan, josta lähtee järjestäjän kuljetus reitin lähtöpisteeseen Nuorgamiin.

Ensimmäinen eväsleipä menee autokyydissä sääoloja miettiessä. Joku sanoo, että päivä olisi kirkastumaan päin. Olen katsonut Yr.non, Ilmatieteen laitoksen ja Forecan ennusteet useampaan otteeseen, ja niiden perusteella ei muuten ole kirkastumaan päin vielä moneen tuntiin. En kuitenkaan aloita spekulointia, tulkoon mitä tulee.

Tihkusade alkaa puoli tuntia ennen lähtöä. Jokaisella kisaajalla on mukanaan sadetakki, osa vetää sen ylleen ja osa jättää vielä reppuun. Reitti alkaa pitkällä nousulla, jossa tulee varmasti hiki. Nousun jälkeen tulee puolestaan lasku, jossa tulee varmasti kylmä. Laitan takin päälle.

Ja sitten mennään. Ensimmäinen 200 m vertikaalia taittuu huomaamatta letkan mukana. Koko joukko ahdetaan pian lähdön jälkeen yhdelle raiteelle, mikä pudottaa etenemisvauhdin varsin hitaaksi. Ensimmäisen 15 km jälkeen alkaakin sitten 110 km yhtäjaksoista erämaata. Vettä tiputtelee edelleen, ja näkyvyys on olematon. Sen lisäksi kivinen ura haastaa pitämään katseen matalalla. Nämä ovat kenties Suomen upeimpia maisemia. Kenties.

Eka huolto tulee vastaan noin 35 km kohdalla ja aikaa on kulunut noin 3,5 tuntia. Syödään lounaaksi eväsleivät ja jälkiruuaksi huoltopisteen suklaatia. Ja taas mennään, ettei tule kylmä. Tuuli yltyy ja sade samoin. Ajohousut ja kengät kastuvat, mutta varpaat ovat vielä Sealskinzin sukissa kuivat. Palelen käsistä ja tuntuma ohjaustankoon heikkenee. Muissa kirjoituksissa lämpötilaa on arvioitu 3-5 asteen tietämille, sääennusteen mukaan piti olla 7 astetta ja tuuli 7 m/s.

Ei puhuta paljoa, koska tuuli vinkuu ja pitäisi huutaa. Kukaan ei ota kuvia, koska kännykät on hankalissa paikoissa ja pysähtyessä tulisi kylmä. Poljetaan vaan. Samalla jokainen alkaa hiljalleen miettiä loppupäivän kuormittavuutta ja erilaisia vaihtoehtoja, jos säätila ei osoita yhtään lempenemisen merkkejä. 

Mitä, jos keskeyttäisin? Mitä ajattelisin siitä itse, mitä muut siitä ajattelisivat? Olisinko epäonnistuja vai voisinko järjellä kumota negatiiviset tunteet? Annan pyörien pyöriä meditatiivisesti ja huomaan ajattelevani, kuinka reitti rullaa allani ja maali lähestyy väistämättä. Tartun tähän mielikuvaan ja jatkan eteenpäin. Koen olevani vapaa. Olen erämaassa ja osa erämaata. Osa luontoa.

Pidetään oma evästauko 50 km kohdalla ja heiluttelen käsiä vinhasti. Ranteet ovat kylmyydestä ja jännityksestä jäykkänä, ja laskuosuudet tuntuvat turhan jännittäviltä ottaen huomioon, että 80 km on vielä edessä. Heiluttelusta on selkeästi apua, sillä nyt tuntuma palautuu lähes normaaliksi. Ohitellaan muutamaa porukkaa vuoronperään ja helppoa ei ole kenelläkään. 

Sade ja tuuli alkavat pian helpottaa ja mieliala kohoaa. Hytinä vei paljon voimia, mutta epäusko katoaa sadepisaroiden myötä. "Kyllä tää homma hoidetaan!"

80 km huollossa meitä pelotellaan edessä olevilla suo-osuuksilla, kun ahmitaan sipsejä ja suklaata. Muutama kisaaja jättää leikin kesken ja kaikki ovat kuulemma olleet lamaantuneina epätoivossa ylänköjen kylmyydessä. Seuraava 35 km on kuulemma reissun rankin. Ehditään tauolta ensimmäiseen mäkeen, kun takarenkaasta kuuluu kiihkeää sihinää. Se olikin reissun ensimmäinen ja ainoa rengasrikko. Onneksi nyt, eikä pahimman hytinän aikaan! Vaihdan sisäkumin ja ajan seuraavat kilometrit pelokkaana odottaen uutta rengasrikkoa.

Suon reunamilla mennään, mutta 15 km on edennyt Villen tasaisen pyörityksen vedossa kuin huomaamatta. Ensimmäinen massiivinen vedenylitys tulee vastaan 100 km kohdalla. Laitetaan saatujen ohjeiden mukaisesti pyörä yläjuoksun puolelle tukipisteeksi ja kahlataan vastarannalle. Jos joku paikka olisi ollut kuiva vielä tässä kohtaa, se olisi kastunut. Vettä riittää reiteen asti.

Pari pienempää kahluu-urakkaa tulee myöhemmin, ja sitten niitä soita. Yllättävän paljon suolla pystyy 2,4 tuuman renkaallakin ajamaan, mutta viimeinen 500 metrin yhtäjaksoinen märkä suo on täysin tekemätön paikka. Onneksi ei jaksa säästellä varusteita! Vaikka eteneminen on ajoittain hidasta ja rankkaa, nämä ovat toisaalta niitä ainutkertaisia elämyksiä, jotka arjen maastopyöräilystä puuttuvat täysin.

Viimeistä huoltoa odotellaan ja mutaa on pakkautunut voimansiirtoon niin paljon, että Tahkolla ilmenneet ketjuhuolet palaavat uudelleen. Ketjut tarttuvat eturattaaseen kaksinkerroin, ilmiö tunnetaan nimellä chainsuck. Ongelma ilmenee ainoastaan pienimmällä eturattaalla, joten luovun sen käyttämisestä ja jatkan keskirattaalla.

Viimeinen huolto on jo verrattain lähellä maalia 110 km paikkeilla Skalluvaarassa. Enää yksi tunturin ylitys ja sitten asvalttirullailut maaliin. Aika pitkä tunturi tuo on, mutta tasaisesti se maali vaan lähestyy. Viimeinen alamäki vaatii erityistä keskittymistä: irtokiviä on paljon ja tässä vaiheessa ei enää missään nimessä halua kaatua!

Harvoin maastopyörälenkillä asvaltti on iloinen yllätys, mutta nyt se on pelastus. Nostetaan tempoa, josko saatais 13 tunnin raja sittenkin alitettua. Lopulta jäädään minuutti tuosta 10 min aiemmin keksitystä aikatavoitteesta. Etukäteen arvioin aikaa kuluvan 11-14 tuntia. Kiristämisen varaa ei tällä kertaa ollut.

Ultramatkalla ei jaksa maalissa sen suuremmin ilakoida. Painetaan nyrkit yhteen ja siirrytään suoraan autolle vaihtamaan kuivaa päälle. Kylmyys palaa ja adrenaliini katoaa verestä. Järjestäjän soppatarjoilu ei oikein maita, mutta tyhjennetään lautaset ja ajellaan omaan mökkiin saunomaan. Sometellaan sen verran, että terveinä ollaan ja maaliin päästiin. Huh, olihan rankkaa!

Tapahtuman jälkeen
Päällimmäisenä on toki onnistumisen kokemus, kun tuli haastettua omaa kehoa ja mieltä melkoisen äärimmäisissä olosuhteissa. Molemmat palvelivat matkan etenemistä loppuun asti.

Mitähän seuraavaksi? Tämä tapahtuma motivoi liikkumista lähes vuoden. Seuraavia päähänpistoja odotetaan - saa ehdottaa!

Seikkailusta toipuminen on edennyt hitaasti. Mieli harhailee vielä Kaldoaivissa ja uupumus näkyy välinpitämättömyytenä arjen yksityiskohtiin. Saman ilmiön tunnistan entuudestaan aiemmista tapahtumista ja projekteista. 

Olen pelannut Pokemon Go'ta ja noussut pari leveliä. Lasten kanssa on käyty taas poke-kävelyillä sen 2016 alkuinnostuksen jälkeen!

Kiitos ajotiimille Ville ja Eki! Kiitos järjestäjät, kiitos vapaaehtoiset!

Tapahtuman kotisivu
kaldoaiviultratrail.fi

Garmin-tiedosto (nousumetrit kuulemma oikeasti 1800 m)

Järjestäjän tekemä video, jolla pääsee hyvin käsiksi tunnelmaan
https://www.facebook.com/196910197516919/posts/330284354179502

Maastopyöräilyä Evolla

Lähdettiin toukokuun hellejaksolla tutustumaan porukalla Evon polkuihin maastopyöräilijän näkökulmasta. Kertaalleen oli paikalla jo käyty, mutta silloin kokonaisuus jäi varsin epämääräiseksi ja parhaat polut jäi löytymättä.

Ennen pyöräilyjä
Olin ihan varma, että Evon kartta on jossain tallessa. Jos oli, niin on siellä yhä. Tilasin uuden kartan karttakauppa.fi:stä, mutta sepä ei sitten ennättänytkään tulla postissa ajoissa (tilauksesta toimitukseen 10 päivää). Googlailun ja soittelun tuloksena varmistui, että Suomalaisessa kirjakaupassa on sama v. 2017 kartta tarjolla.

Vastaan tuli myös tapahtuma nimeltään Evo Trail Weekend, jossa osana on maastopyöräily. Nettisivulla oli jo merkattuna syksyn tapahtuman ajoreitti, josta oli meille paljon apua. Kyselin samalla istumalla suosituksia ja vinkkejä tapahtuman järjestäjiltä, ja pian mulle soiteltiinkin takaisin ja käytiin 10 minuutin keskustelut parhaista poluista. Piirsin korostuskynällä kisareitin omalle kartalle, niin tiesin varmasti ajettavissa olevia polkuja.

Näiden lisäksi tulostin pikakartta.fi kartan siirtymiin mökiltä Evolle.

Lenkki 1: Mökki-Syrjä-Peikkovuori-Syrjänalunen-Mökki 19,38 km

Relive 'Evo1'

Siirtymä mökkitieltä metsäkoneuran kautta toiselle soratielle onnistui upeasti, ja soratieajamista säästyi samalla hurjasti. Luhtasuon tietämillä alkoi jo mukava, ajettava polku. Välillä kiivettiin hakkuuaukeiden reunoja, mutta Peikkovuoren tietämillä alkoi yksi parhaista pätkistä. Kiviä ja juuria oli, mutta enimmäkseen matka eteni pyörän päällä ja muutamilla jalkakosketuksilla. Maisema harjun päällä oli myös upea. Paluumatkalla Syrjän tietämiltä paljastui todellinen single track -helmi, jota ajettiinkin osana jokaista myöhempää lenkkiä.


Lenkki 2: Mökki-Metsäoppilaitos-Niemisjärvet-Ruuhijärvi-Peikkovuori-Mökki 42,59 km

Relive 'Evo2'

Alku oli tuttua turvallista. Metsäoppilaitoksen nurkilta lähti vauhdikas polku kangasmetsässä Rusthollinkankaalla ja Onkimankankaalla. Joku nihkeähkö tekninen kivikkojuurakkoperkeleikkö osui kyllä matkalle ja muistin parin vuoden takaisen renkaanvaihto-operaation. Sittemmin olen siirtynyt tubeless-tiimiin, eikä huolia ole ilmennyt. Muutamilla tiesiirtymillä päästiin vielä metsään ennen Niemisjärviä. Matkalle osui myös komea kaatuminen suoraan taaksepäin jyrkässä ylämäessä. Takaraivo (tai oikeammin kypärä) tärähti kovaa männynrunkoon. Ei käynyt kuinkaan - matka jatkui!

Alisen Niemisjärven kierto oli yksi suositelluista kohteista. Jos pitkospuut tuntuvat haastavalta, niin kuvittele vuoronperään oikean ja vasemman pitkospuun lahoaminen ennen seuraavan alkua. Lisää mielikuvaan epämääräisesti töröttäviä nauloja. Ajaminen vaati jatkuvaa tarkkaavaisuutta, mutta kaikki vältyttiin haavereilta ja rengasrikoilta. Tauon jälkeen jatkettiin vielä Ylisen Niemisjärven ympäri, ja meno oli pitkälti vastaavaa. Järven pohjoisreunassa polku meni aivan järven ja jyrkän kallion välissä. Siellä oli pakko taluttaa useampia kohtia.

Paluumatka Ruuhijärven kautta sorateitä pitkin ei sisältänyt ehkä mitään erityisiä nautintoja. Päätettiin ottaa pieni lisälenkki Peikkovuoren kautta uudelleen, kun oli hyväksi havaittu jo perjantaina. Kiivettiin myös Syrjänalusen hakkuumäki uudelleen, kun tasainen asvaltti ei viiden tunnin uurastuksesta huolimatta kiinnostanut. Ja tykitettiin se Syrjän mahtava neulaspolku.

Lenkki 3: Mökki-Luhtasuo-Löytjärvi-Rahtijärvi-Sorsakolu-Syrjä-Mökki 34,41 km

Relive 'Evo1'

Sunnuntain ajeluilla tutustuttiin hieman retkeilyalueen itäpuoleen. Päällimmäinen fiilis on ehkä risukkoiset metsätiet ja Rahtijärven rannan kivikot. Parhaita hetkiä oli majavapadon ylittäminen ajamalla Löytjärven kohdalla ja Savijärven länsipuolen vauhdikas polku. Muuten päädyttiin ajamaan paljon sorateitä, ja sittenkin lenkki vierähti pitkäksi. Kartan reittimerkinnät ovat hieman haastavia, kun polkua kuvaava katkoviiva saattaa ollakin metsätie ja toisaalta tieksi merkattu puoliksi umpeen kasvanut, jossa on kaatuneita puunrunkoja turhautumiseen asti. Ongelma saattaa liittyä osin myös suunnistustaitoihin tai pikemminkin niiden puutteeseen.

Varauksettomat suositukset
Syrjän polut ehdottomasti ja metsäoppilaitokselta Rusthollinkankaalle lähtevä polku. Onnistuneet seikkailut oli myös Peikkovuorella ja Niemisjärvien ympärillä, mutta niissä voi tulla aloittelijalla jo turhautumisraja vastaan.

Jatkossa taitaa lähteä maastopyörä mukaan mökille useamman kerran. Nopsalla parin tunnin lenkilläkin ennättää nähdä jo paljon ja kaikenlaista. Kenties Evo Trail Weekend tulee syksyn kalenteriin mukaan, kenties ei. Avuliaisuus reittisuunnitelmissa teki suuren vaikutuksen ja paikoin on tarjolla upeita polkuja. Toisaalta polut ja luonto on parhaimmillaan rauhakseen ajellessa ja ihmetellessä.

Ja pohjoinen puolisko jäi vielä täysin kartoittamatta. Sinne on mökiltä enemmän matkaa, eikä evotrailweekend ole vielä merkannut niitä polkuja.

Koli MTB - elämän ensimmäinen maastopyöräkilpailu

Maastopyöräilyuran kaksivuotisjuhlia tuli vietettyä Kolin mtb -kilpailussa 23.9.2017. Kavereiden kanssa pohdittiin sopivia ajankohtia jonkinlaiselle pyöräviikonlopulle ja Facebook-mainonta osui täydellisesti aikatauluun. Kohde oli hieman turhan etäinen, mutta jos ei ole valmis näkemään vaivaa reissaamisen muodossa, jää moni hieno kokemus saavuttamatta.

Tapahtuma oli kyhätty pystyyn pilottikokeiluna seuraavalle vuodelle, ja kuukauden ilmoittautumisjakson aikana tapahtumaan oli ilmoittautunut noin 45 pyöräilijää. Kansallispuistoalueelle ei ollut asiaa, joten reitti kierteli lähinnä kosteita latu-uria pitkin 55 km ympäri metsiä. Toiveissa kuulemma on, että 2018 järjestetään suuremman kokoluokan tapahtuma ja että reitti kulkisi kansallismaisemissa.

Kisa starttasi klo 12.00. Siihen mennessä oli tankattu tukeva aamupuuro ja vielä pikapastat tuntia ennen lähtöä. Meidän piti aloittaa reipasta retkivauhtia omalla porukalla, mutta pian lähdön jälkeen oli syke korkealla ja hengästys päällä. Ville ja Eki painoi jossain edessä, me sotkettiin Jannen kanssa perässä. Ekaan huoltoon oli noin 10 km matkaa ja siellä todettiin, että Janne ei ole enää porukassa mukana. Jatkettiin matkaa.

Toinen kymppi sujui suht mukavasti, 29-tuumainen rullasi mudassa kelvollisesti ja voimia oli hyvin. Reitin puolivälissä oli ehkä hienoin polkupätkä, kun kierrettiin Valkealampi ennen kääntymistä paluumatkalle ja sen uuvuttaviin nousuihin. Kostean pehmeä ja loputtoman pitkä nousu 30 km kohdilla alkoi uuvuttaa, ja jaloista tuntui katoavan tehot totaalisesti. Loppumatka menikin sitten kramppien pelossa ja huolloissa tankkasin sekalaisesti banaania, rusinaa, urheilujuomaa ja geelejä.

Kymppi ennen maalia Eki irtosi meidän kolmikosta pitkässä nousussa. Ville yritti hieman vastata, mutta omat jalat ei mahdollistaneet minkäänlaista reagointia. Fiilikset omasta jaksamisesta vaihtelivat melkoisesti. Ylämäen koittaessa usko loppui nopeasti ja pienen tasaisen rullailun jälkeen kuvitteli olevansa taas täysin palautunut. Jos olisin jäänyt tässä kohtaa yksin, viimeinen kymppi olisi ollut vieläkin pidempi.

Ekin mentyä menojaan Villekin taisi tuumata, että yhdessä on kivempi ajella ja jatkettiin sitten kimpassa matkaa eteenpäin. Muita pyöräilijöitä ei näkynytkään enää viimeisen tunnin aikana. Reitin loppuosassa oli talutusnousu laskettelurinteen päälle ja sitten jyrkkä lasku sieltä alas ennen maaliin johtavaa polkuosuutta. Väsyneenä ajaessa yrittää selvittää polulla olevia esteitä minimivaivalla, kun hyvissä energioissa jaksaa yrittää hankalaakin maastoa kerta toisensa jälkeen. "Viimeiset viisi kilometriä on aina pitkät niin".

Itsensä haastaminen palkitsee lajista riippumatta. Kestävyysurheilijaksi en itseäni koe, mutta yllättävän hyvin tuo pitkä pyöräilykin sujui. Reitti itsessään ei ollut kovin kummoinen - olen ajanut paljon elämyksellisempiä polkuja kotimaastoissakin. Merkittävää yhteenkuuluvuutta en muiden maastopyöräilijöiden kanssa kokenut, mutta muutamat kisaajat tulivat kyllä reitin varrella tutuiksi. Aktiviteettiviikonloput sen sijaan on elämän suola, eli kokonaisuudessaan mahtava reissu!

Koli MTB 2017 tulokset

Harjoitus Sports trackerissa

Suota ja tuntureita - maastopyöräilyä Ylläksellä

Maastopyöräily on vahvistanut asemaansa Ylläksen kesäaktiviteettina. Viikkoa ennen meidän reissua pyöräily päätettiin sallia kaikilla kansallispuiston poluilla. Reittitarjonta moninkertaistui hetkessä.

Ylläksen tunturit ovat tuttuja talviasussaan, mutta nyt paljastui totuus latu-urien alla: suota ja kosteikkoa (jänkää) riitti.

Ylläksen kierto aloitettiin polkemalla Isomettän nousu, joka oli fyysisesti rankka, mutta teknisesti tylsä. Ylläsjärven puolella alkoi kiipeäminen kohti Ylläksen ja Keskisen laen välistä solaa, ja polku muuttui melkoiseksi rakkakivikoksi. Nousu eteni osin taluttaen, osin polkien. Laskeutuminen Kellokkaalle eteni suht vauhdikkaasti laskettelurinteen polkua ja huoltotietä pitkin.

Ylläs-Levi (kartta) oli ehkä odotetuin reitti ennakkoon, eikä jättänyt ollenkaan kylmäksi. Aloitettiin Äkäslompolon kylältä, ja kevennettiin reittiä säästämällä Kellokkaan lasku ja Kukas myöhemmille päiville. Kotamajalle mentiin latu-uraa kahta kaistaa katsellen hiljalleen avautuvia maisemia. Kotamajalta lyhyen siirtymän jälkeen alkoi ehkä reitin hienoin single track Lainion kyljessä. Pyhäjärven kodalle asti oli hienoa polkemista. Yritettiin siitä pari sataa metriä kisareittiä "Aakenuksen kivikkoa" kohti, mutta luovutettiin suon edessä ja ajettiin tekninen pätkä takaisin.

Parin tiesiirtymän jälkeen alkoi pitkä ja puuskuttava nousu, tällä kertaa ihan polkua pitkin. Loppuosalla tieosuuksia oli enemmän, välissä haastavia mutalammikoita, joissa oli vähän voitettavaa, mutta paljon hävittävää. Leviltä meidät kävi noutamassa Mikon taksi hintaan 110 e (kolme miestä ja kolme pyörää).

Äkäskeroa oli suositeltu sekä Pallaksen matkailuneuvonnasta että Pallas-Ylläs MTB Trails -sivulla. Mitään reittiä ei ollut merkittynä maastopyöräkarttaan, koska kartan painamiseen aikaan ajaminen retkeilyreiteillä oli vielä kielletty. Ajettiin autolla Peurakaltion kämpälle ja aloitettiin talutuspainotteinen nousu Äkäskerolle. Laella oli mahtava singletrack, jolla päästeltiin iloisesti pysähdellen välillä ihastelemaan maisemia.

Alastulo pohjoispäästä oli vauhdikas ja enimmäkseen ajettava. Sieltä Äkäsmyllylle asti sai keskittyä pyörän hallitsemiseen ja esteiden kiertämiseen - oikeaa maastopyöräilyä siis! Myllyltä Peurakaltioon oli tieosuutta, jonka olisi ottanut mieluummin reissun alkuun kuin loppuun. Ehkä seuraavalla kerralla käännetään ajosuunta!

Luosun lenkillä tutustuttiin suolla ajamiseen. Ensi kosketuksella pyörä vajosi hieman, ja kuvittelin jo selvittäneeni ensimmäisen osuuden tyylipuhtaasti. Kun yritin nostaa eturengasta ylös, se painuikin kohti syvyyksiä. Käsilläseisontatauon jälkeen matka jatkui kuivin kengin ja märin hanskoin.

Tuntuma suohon parani lukuisten pätkien jälkeen. Tasainen vauhti pienellä vaihteella oli avain menestykseen. Märältä näyttävät kohdat eivät välttämättä olleet yhtään märempiä kuin kuivalta näyttävät mättäät suon keskellä. Kruunattiin reissu Kellokkaan laskulla, jossa välillä lasketeltiin vauhdilla tasaista polkua ja yhtäkkiä taas ylitettiin mutalammikoita ja soita. Tämä lasku kannattaa ehdottomasti kokea!

Samalla reissulla todettiin, että kaikki reitit eivät ole yhtä hyvin opastettuja kuin toiset. Luosun suunnalla merkinnät olivat harvassa, ja yksikin reitiksi merkitty polku käytännössä olematon sähkölinjaa seuraava varvikko.

Kukas on suosikkituntureita talvella, eikä jättänyt kylmäksi kesälläkään. Maastopyöräreitti nousee enimmäkseen hyvin sorattua baanaa, jokseenkin rankkaa sellaista. Maisemat huipulta ovat vertaansa vailla, kun sieltä näkee kaikki tunturit. Mielissämme palattiin 7 summitsin tunnelmaan ja kelattiin Villen kanssa silloin kuljettu reitti läpi.

Jatkettiin Äkässaivon suuntaan ja matkalla oli monenlaista: talutettavaa nousua, vauhdikasta kivikkolaskua, isoa metsätietä jne. Äkässaivon jälkeinen reitti parkkipaikalle oli hienoa polkua, sitten olikin useamman kilometrin tiesiirtymä Sportian myyjän vinkkaamalle poroaidan vieressä kulkevalle polulle. Ja hieno polku oli sekin, kapea singletrack loivilla pinnanmuodoilla. Maisemia ei ollut, eikä niitä olisi ennättänyt katsellakaan. Hieno paluureitti takaisin Äkäslompoloon! Polku lähti noin kilometri Elämänluukun risteyksestä pohjoiseen erkanevalta tieltä.

Kokonaisuudessaan mahtavat neljä päivää, ja kaikenlaista tuli nähtyä, koettua ja opittua. Seuraavalle kerralle jäi varastoon DH-puisto ja lukuisa määrä seuraavaan maastopyöräkarttaan varmasti ilmestyviä polkuja, kunhan reittinikkarit ennättävät niihin tutustua!

Ajankohtaisinta tietoa Ylläksen maastopyöräilyistä on varmasti saatavilla sosiaalisesta mediasta, johon muutama linkki alla. Reittikartat päivittyvät varmasti ensi vuodelle ja aion varmasti tilata kartan silkkaa uteliaisuuttani, jos ei muuten. Kartan saa muuten tilata Ylläksen matkailupalvelusta hintaan 6 e + posti. Meidän kokemuksista saa kysellä lisää myös!

Pallas-Ylläs MTB Reitit
Maastopyöräilyreitit (koko Suomi)