maanantai 2. tammikuuta 2017

Liikkuva vuosi 2016

Summailin vuoden päättyessä perinteisiä heiaheia-merkintöjä ja koostiin niistä faceen yhteenvedon. Siinä kun ajattelin mainita muutaman vuoden kohokohdan, tulikin hankalaa. Tajusin, että ihan oikeesti taas on niin uskomaton määrä hienoja juttuja tapahtunut vuoden mittaan liikkumisen saralla, että oikein ihmetyttää! Ja jotta näistä jäisi muistiin muutakin kuin yhden rivin merkintä heiaheiassa (kun ei tätä blogiakaan viime vuonna juurikaan tullut kirjoiteltua), niin ajattelin tarinoida nyt näistä vuoden kohokohdista vähän tarkemmin.

Vuosi alkoi heti aktiivisesti Ylläksen lomalla, jonne sujahdettiin Tommin kanssa ihan kahdestaan. Omistetaan sieltä pikku mökkeröisestä joka 5. viikko, niin pakkohan sinne on pari kertaa vuodessa päästä. Kuten Ylläksellä yleensäkin, ladut olivat jälleen hienossa kunnossa. Heti alkuun vetäisin ekaa kertaa yli 30 kilsaa luistellen - tämä on mulle kova saavutus kun yleensä pienetkin mäet puhkun tamppaamalla ylös. Lisäksi käytiin yli kahdenkymmmenen asteen pakkasessa lipsuttelemassa pitopohjilla Kukaksen päällä ihastelemassa auringonlaskua. Nanot ei tietenkään tohon keliin ole järkevät, mutta kun tuonne päälle ei oltu vielä vedetty latua, ja muita pertsoja ei omassa valikoimassa ole, niin noilla mentiin.

Tammikuun lopulla oli luvassa vaihteeksi ultimatea ja vanha kunnon NSUT Vaasassa. Sen 30-vuotisjuhlaturnauksessa paikalla oli paljon vanhaa ultimatekansaa, joiden kanssa juttua riitti pitkälle yöhön. Peliosuuskin sujui kivasti, kun olin mukana Lahden tyttöjen jengissä, ja päädyimme hieman yllättäen koko turnauksen hopealle hienojen venymisten jälkeen.

Helmikuussa hiihtolomalla suunnattiin taas Yllästä kohti, tällä kertaa perhelomalle. Vuokrattiin ahkiot ja läksittiin ladulle - mulla alla taas nanot ja tamppaamiseksihan se meni koko matka kun pakkastakin oli vajaa parikymmentä. Viisitoista kilsaa ja kolme tuntia. Tyhmästä päästä kärsii eniten lapset, joiden huumori meinas loppua keskellä metsää :-). Tästä viisastuneena seuraavana päivänä laitettiin lumikengät jalkoihin ja vedettiin lapset ahkioissa Kuerin päälle - huomattavasti onnistuneempi reissu.

Toukokuussa pääsin ihan oikeisiin ratsastuskisoihin, kun Katilan tallin Kaarin antoi Allinsa lainaksi Pohtiolammen kesän avaukseen. Siellä ylpeänä mentiin helppoa c:tä auringossa ja nautittiin fiiliksestä. Ihan ei sijoituttu, mutta se ei haitannut. Tästä innostuneena osallistuin kesän ja syksyn mittaan myös muutamiin tallikisoihin, joissa pääsin pyörimään koulukiemuroita sekä pomppimaan pikku esteitä. Näistä kisoista taisi pari ruusuketta sentään tarttua mukaankin.

Toinen heppailukohokohta tuli heinäkuussa Ruoveden Ratsutallin sennuleirillä, jossa pääsimme ihan ihan ihan ekoina testaamaan uusia metsäradalle tehtyjä maastoesteitä. Sain itse alleni entisen kenttäheppa Puuhan, joka korvat tötteröllä painoi menemään metsässä ja hyppeli iloisena yli kaikkien uusien juttujen - super, superjännittävää, mutta hienoa! Me: "Niin monikos näistä hepoista on käynyt tuolla maastoradalla?" Tuukka: "Ei kukaan, te ootte ekoja". Me: "Eikä, ootteko tosissanne??". Tämä leiri on sosiaalisestikin yksi mun vuodesta toiseen toistuvia kohokohtia - samanhenkistä porukkaa nauttimassa maaseudun rauhasta, rantasaunasta, hyvästä ruoasta ja tietysti hepoista.



Kesällä käytiin testaamassa myös Flowpark Varala - ihan huippu setti! Olin jo ekalle radalle kiivetessäni kauhuissani, miten korkealla siellä oltiin, mutta pikku hiljaa syke tasaantui ja tehtäviin keskittyminen sai unohtamaan korkeudet. Tommin perässä sitten raahauduin myös vaikeimman eli mustan radan päästä päähän - hieman tuli vaijerilla roikuttua mutta ylpeänä silti maaliin. Vahva suositus tällekin.

Elokuussa osallistuttiin perinteiseen tapaan Team City Challengeen, joka on rento kaupunkiseikkailutapahtuma. Tommilla oli viime vuoden peruilta taskussa ilmainen osallistuminen, ja koska olimme kyllästyneet edellisvuosien harrastesarjojen jonotteluun, päätimme lähteä kokeilemaan hommaa avoimessa kilpasarjassa. Tämä oli loistava valinta. Pyöräilimme rastilta toisille ja koska pääsimme jonojen ohi, ehdimme käymään kakki muut paitsi Hervannan ja Kaukajärven rastit (mun pyöräilykunto ei olisi riittänyt niihin asti). Tuli kokeiltua mm. vaijeriliukua kosken yli, hyppyä patjoille Koskarin eri kerrostasanteilta ja laskeutumista Pyynikin näkötornista. Tommi ajeli vesiskootterilla ja hyppäsi liekaköydellä pituutta hyytävän kylmään järveen. Vettä tuli välillä kuin aisaa, mutta hymy ei hyytynyt!

Täksi kesäksi päätettiin tuoda kajakit kotiin mökiltä, jotta niitä tulisi enemmän käytettyä. No, lastenvahtikuvioiden ja sään sumpliminen vaikeutti hommaa niin, että lopulta itse meloin vain kahdesti. Onneksi nämä olivat molemmat todella onnistuneita settejä. Isojärvellä vietettin yö kaveripariskunnan (kiitos seurasta Liia ja Ville) kanssa telttaillen, lämpimästä vedestä, auringosta ja ihanista pikku luodoista nauttien. Ja kesän jo kääntyessä syksyksi käytiin melomassa Tommin kanssa Pirkkalan Sikojoki, joka oli oikein kiva pätkä. Ensi kesäksi olisin kuitenkin taas taipuvainen lähettämään kajakit takaisin mökille, jossa yleensä on nuo lastenvahdit valmiina.



Ultimaten osalta vuosi oli vähän laimea. Talvikaudella toki sain nauttia parhaasta seurasta, kun monen vuoden yrityksen jälkeen sain vihdoin kasaan jengin ns. varttuneemmista pelaajista ja nautimme pelaamisen ohella turnausviikonloppujen "omasta ajasta", ilman sen suurempia pelillisiä tavoitteita. Kesäkaudelle kuitenkin lähdettiin UFOn ykkösjengin kanssa suurin odotuksin SM-kultaa hakemaan, mutta niin vaan koko finaalimatsiin pääsy kaatui Vaasan osaturnauksessa yhden pisteen karvaaseen tappioon Helsingin Teamille. Keräsimme itsemme kasaan pronssimatsiin ja hoidettiin se kunnialla kotiin. Ihana joukkue, mahtava meno, hyvä valmentaja - harmillinen lopputulos. Mutta tätä on urheilu.

Syyslomalla lokakuussa ylitin itseni, kun Islannin reissulla sukellettiin kuivapuvussa jäätävän hyiseen veteen mannerlaattojen väliin Silfrassa. Varsinaisesta sukelluskurssista oli hurjasti aikaa, ja kävimmekin sen takia hieman kertaamassa taitoja pilkkopimeässä ja mutaisessa Kaukajärvessä ennen reissua. Silti jännitti, mutta elävänä selvittiin takaisin, kokemusta rikkaampana. Silfrassa vesi on uskomattoman kirkasta, näkyvyys yli 100m ja sukellus tapahtuu tosiaan Euroopan ja Amerikan mannerlaattojen välisessä halkeamassa. Halpaa hommaa se ei ole, mutta once in a lifetime :-).

Marraskuussa kävin sitten vielä sen yö-rogainingin eli suunnistusta maastopyöräillen pakkasyönä. Siitä on tässä blogissa on erillinen juttu, joten ei siitä tässä sen enempää, kuin että oli onnistunut setti ja suosittelen kaikille!

Vielä viimeisenä pitää mainita retkiluistelu, jota pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan joululomilla (kiitos Arska). Kohteena oli Hervantajärvi, jossa jää oli peilikirkasta. Homma lähti hieman haparoiden liikkeelle, kun tuntui, että pienelläkin potkulla vauhti kasvaa todella kovaksi (siis se tuntui siltä, ei varmasti näyttänyt :)). Pikku hiljaa rentouduin ja löydettiin sopiva rytmi, jolla päästiin etenemään kivasti ja tasaisesti. Jäällä hiljaisuudessa liukuessa tulee kyllä ihana, vapaa tunne - en ihmettele, että tämä ihmisiä kovasti nykyään koukuttaa!

2017 tavoitteena on jatkaa erilaisten elämysten keräämistä. Täytän 40, mutta hei, täältä mä tuun, aina valmis seikkailuun!