Islanti neljässä päivässä

Kymmenvuotishääpäivää päästiin juhlimaan puolisen vuotta myöhässä, kun syyslomalla lokakuussa paukkastiin kohti Islantia, jättäen jälkikasvu mummon huostaan! Tässäpä hieman tarinaa tuolta reissulta. 

--

Lentokoneessa nostetaan puoliksi jaettu pikku skumppa. Ei nyt sentään tuhlailemaan aleta, vaikka kymmenen vuotta ollaan naimisissa oltukin! Reykjavik, joka jonkun sanoin "näytti ihan Kouvolalta", avautuu alla. Vuokraamossa nainen varoittaa, että kovassa tuulessa auton ovi voi mennä saranoiltaan. Saamme mukaan kartan - teitä ei ole paljoa, varsinkaan sellaisia, mihin tällä autolla pääsee. Tervetuloa Islantiin!

Mietin hetken, miksi maisema on niin hassua, kun ajelemme ns. kultaista reittiä Reykjavikin ja Þingvellir-luonnonpuiston läpi ja tajuan kohta, että missään ei näy puita eikä metsää. Tasaista kiveä, laavaa, heinää ja taustalla näkyviä vuoria. 


Ensimmäinen kohde on Geysir-alue, jossa lähellä maa höyryää ja pulppuaa. Itse "Geysir" ei tämän vierailun aikana purkaudu, mutta vieressä oleva Strokkur onneksi pamauttelee vettä ilmoille parin minuutin välein. Siirrymme vesisuihkusta toiseen; Gulfoss-putouksella on mahtava voima ja jylinä kuuluu kauas. Ilta jo pimenee, ja ehdimme juuri ja juuri ihastelemaan Kerið-kraaterin vihreätä vettä ennen auringon laskua. Hotel Borealiksen paljussa ilta vaihtuu yöksi tähtitaivasta ihaillen, mutta kauaa eivät matkalaiset jaksa yöunia viivyttää.

Seuraavana aamuna matkaamme takaisin Þingvelliriin tai oikeammin Silfraan, joka on Euroopan ja Amerikan mannerlaattojen välissä oleva halkeama. Puemme jännityksellä sukelluskamat niskaan ja olemme aamun ensimmäiset sukeltajat halkeamassa. Vesi on jäätävää ja kuivapukuun tottuminen vie hetken. Juomakelpoista vettä voi nauttia suoraan suuhun. Näkyvyys on yli 100m, ja tunnelma veden alla epätodellinen. Puolituntisen aikana pujottelemme lohkareiden välistä ja päältä. Mulle riittää yksi sukellus, Tommi käy vielä toisen kerran kuvauttamassa itsensä mannerlaattojen välissä. 

Sukellukselta jatkamme vesiputousten pariin - matkalla Vikiin ihastelemme Seljalandsfoss- ja Skogafoss-putouksia. Auringonlaskua ehdimme hienosti sen suuremmin aikataulua suunnittelematta katsomaan upean Dyrhólaeyn päältä. 

Matkaopuksia illalla selatessamme innostumme jäätikköjärvestä, joten aamusta lähdetään ajelemaan sitä kohden, vaikka ajomatkaa muutama tunti kertyykin. Jökulsárlón on Vatnajökullin luonnopuistossa sijaitseva järvi, johon yli tuhatvuotista jäätä valuu matkallaan mereen. Jäävuoret hajoilevat joessa pitäen meteliä, mutta muuten on hiljaista. Rannalle ajautuneet sinertävää väriä hohkaavat lohkareet ovat todella outoja, ja jälleen kerran tuntuu, että voiko tämä olla todellista! 

Matkalla takaisin käymme vielä Skaftafellissa, jossa teemme noin tunnin mittaisen kävelyn ja kielloista huolimatta menemme sen verran pitkälle, että pääsemme koskettamaan jäätikköä. Se paukkuu ja rahisee, eikä sen päällä todellakaan tee mieli liikaa aikaa viettää ilman opasta ja parempaa tuntemusta olosuhteista.

Pian ymmärrämme, miksi tuulesta varoitettiin. Yritämme tankata 18m/sekunnissa ujeltavassa tuulessa ja itse painun samantien suojaan huoltoaseman sisään ja jätän Tommin selviytymään. Ei tule mieleenkään avata auton ovea huolimattomasti, saati aukaista kahta ovea yhtä aikaa. Onneksi tämä sade ja tuuli osuu tähän autoiluiltaan - ulkona ei olisi mitään kuitenkaan voinut tehdä. 

Viimeisenä päivänä ajelemme etelärannikkoa pitkin kohti lentokenttää. Poikkeamme mm. laavaluolassa, kuumien lähteiden alueilla ja meren rannassa ihastelemassa aaltojen voimaa. Iltapäivän ratoksi on varattu islanninponiretki, ja Tommikin pääsee testaamaan hevosmiestaitojaan. Ennen yöunia ja seuraavan aamun lentoa ehdimme vielä viettää pari tuntia altaassa Blue Lagoonissa, joka on kallis, eikä ehkä meiltä kuitenkaan saa mitään must-do-ääniä. 

Hyvä reissu kaiken kaikkiaan! Kummallinen maa, jossa ehtii nähdä päivässä paljon, ja toisaalta vuosi ei varmaan kaikkeen riittäisi. Suosittelemme :-).

Omatoimisten matka-faktaa (17.-21.10.2016):

• Lennot ma-aamulla Köpiksen kautta Reykjavikiin (SAS) ja pe-aamusta takaisin Reykjavikistä Helsinkiin (Icelandair). Lennot n. 340e/hlö. 
• Majoitukset: Borealis (60e kahdelta, aamupala, jaettu kylppäri, buukattu ennen reissua). Vikissä kallis hotelli (120e, kaikki paikat täynnä), uudestaan Borealis 60e ja viimeinen yö Start hostel (81e kahdelta, aamupala ja oma kylppäri, buukattu valmiiksi ennen reissua). 
• Pikkuinen vuokra-auto ja sillä ajelua joku 1500km. 
• Geysirit, putoukset, jäätikköjärvi ym. luonnon nähtävyydet ovat melkein kaikki ilmaisia ja paikalla on usein kahviloita, vessat ym. - ainoastaan aktiviteetit maksavat. Ja ne sitten myös maksavat, en edes kehtaa tässä laittaa, paljonko sukellus (dive.is) tai ratsastus Ishestarilla kustansivat. Halvalla pääsee - tai sitten ei ;)
• Lounasta löytää usein edullisesti, mutta illallisesta voi hotelleissa joutua maksamaan paljon, kun mitään muita paikkoja ei kymmenien kilometrien säteellä ole, ellei sitten halua ihan eväslinjalla mennä. 

YÖ-rogaining 2016

Aloitin perjantaina maastopyöräilyn ja päätin sitten tehdä sen yö-rogainingissa! Pakkasessa, lumessa ja lainapyörällä. Treenasin pari työmatkaa sähköavusteisesti kesällä. Noo, lahjattomat...tiedättehän...

Pari tuntia ennen starttia vakuuttelin vielä äidilleni, että on meillä nastarenkaat ja joo, me haetaan pari kivaa rastia ja ollaan kolmisen tuntia, silleen rennosti. Äiti käski jäädä kotiin ("voit silti tuoda lapset yöksi hoitoon"). Kisakeskuksen pihassa mies paljasti, että meillä EI ole nastarenkaita. Ai jaa. 

Jossain mielenhäiriössä olin siis lupautunut mukaan elämäni ensimmäiseen rogainingiin, kun mieheni Tommin vakikaveri (lue: Kalle, joka osaa suunnistaa ja harrastaa kestävyyslajeja) ei ollut saatavilla. Oletin, että siellä me rämmitään jossain metsässä ja kirotaan, kun en kuitenkaan osaa ajaa sillä pyörällä missään. Enkä jaksa. Mutta kun luvattu on, niin sit mennään. Jossain vaiheessa tajusin, että hei, lunta ja hei, pakkasta. Joku keksi myös kysyä, kumpi meistä suunnistaa, koska se Kalle oli aina aiemmin hoitanut sen homman. Jaa - ei kai se nyt niin vaikeeta voi olla?

Tänä vuonna YÖ-rogaining järjestettiin Ylöjärven maisemissa. Liikuntatalolla oli jo puoli kasin maissa aikamoinen hulina - ja siellä minä olin ammattilaisten keskellä laittamassa tohinalla jos jonkinväristä neulaa pahviin. Oli karttaa, muovia, yliviivaustussia ja naruja. Opin, että kaikki nämä ovat välttämättömiä, jos reissusta meinaa selvitä kunnialla. Jännitys tiivistyi.

Vaikka mukamas oltiin noissa lähtövalmisteluissa ajoissa, myöhästyttiin silti klo 22 startista pari minuuttia, vähän noloa. Lisäksi ajettiin harhaan jo ekalla rastilla. Mun tuli kauhea hiki, en saanut mitään lamppua päälle, teipatut rastimääritteet irtosivat, enkä osannut käyttää lainapyörän vaihteita. Ihan hyvä alku, ajattelin. Tästäkö mä maksoin?

Kun vihdoin päädyttiin rastille 7Z (ei pitänyt, mut täällä ollaan), vedettiin hetki henkeä. Opeteltiin lainapyörän vaihteet ja lamput. Teipattiin karttaa. Vedettiin lisää henkeä. Hyvä tästä tulee, kun rauhassa mennään! 

Mies oli muuten sitä mieltä, ettei minnekkään poluille kannata lähteä, koska he eivät sen Kallenkaan kanssa ole ikinä menneet. Mä halusin mennä, joten selvähän se, että sit mentiin. Ja vau, poluthan oli tän setin parasta antia! Hymy korvissa poljin ekaa kertaa "ihan melkein oikeessa maastossa" ja kisavietti sai valtaansa kun etsittiin porukalla kukkularastia keskellä metsää. Tämähän on kivaa! Rasteja tässä haettiin järjestyksessä 5U, 5X, 9U, 7O, 5AA, 9S ja Teivon ABC:llä ehdittiin pitää pieni (ja reissun ainoaksi osoittautunut tauko) juuri ennen puoltayötä.

Kartassa kun ei ole katujen nimiä, en aina tajunnut edes missä ollaan. Yhtäkkiä totesin, että mehän ollaan Siivikkalassa melkein kaverin takapihalla (ping Sanna) - ei viitsitty ovikelloa soitella kuitenkaan. Rasteja täältä järjestyksessä 7V, 3H, 7H. Tässä vaiheessa sain jossain pikkumäessä kunnon krampit reisiin ja vauhti hiljeni. Miehen mukaan hänellä oli kylmä (no sori!) ja ajoimme puolet hitaammin kuin Kallen kanssa (no tuplasori!). Geelitankkauksen jälkeen 7U, 9N, 7E ja sitten ihastelemaan Lentävänniemen rantamaisemia ja toinen toistaan kivempia polkuja. Napsittiin kuvia Tampereen silhuetista ja nautittiin metsäteiden rauhasta ja tähtitaivaasta. Rasteja täällä 5S, 3AB, 9P, 2AB, 3I, 5V, 2F, 7D, 2AA.

Tässä vaiheessa kellossa oli jo neljä tuntia ja jaloissa lisää kramppeja, jotka onneksi hellittivät aina pienen kävelypätkän jälkeen. Päätettiin skipata Pispalan rastit ja alitettiin tie Lielahden kohdalla, kiiveten siitä ylös harjulle. Sieltä olikin haastavampaa päästä alas - pyörät kainaloon ja liukastelemaan, herrasmieheni onneksi kantoi omani lopussa! Epilässä rastit onneksi löytyivät nopsaan, vaikka vesitornille nousu olikin tuskaa. Rastit 3K, 7G, 5Q, 9T. Aika lailla nyt oli meikäläisen veto loppu, ja päätettiin suunnata suosilla aika lailla suorilta maaliin. 

Jossain metsäpätkällä kohdattiin tossupojat, josta ei vaan päästy ohi. Naureskeltiin itsellemme ja taivasteltiin juoksijoiden kuntoa. Sinne katosivat horisonttiin! Miten joku voi vielä tässä vaiheessa juosta sen näköisenä, että olis just lähtenyt kotoa lenkille, häh? Rastit 9V, 3AC, 5P. 

Lamminpäässä noustiin pyöriä raahaten vielä aivan mahdottomalta tuntuva mäki ylös harjulle. Loppuvedossa rastit 9Q,3AF ja siitä vielä viimeinen polkuhaaste kisakeskukselle: kaatuneita puita, ojia ja muita. Maaliin päästiin tyytyväisinä urakkaan kello 04.25. Puolitoista tuntia vielä olisi voinut kiertää, mutta ei kyllä pystynyt, sen verran kova veto itselle tämä oli.  

Lopputulokset yllättivät positiivisesti - ilmeisesti Vuoreksen Vedon reittivalinta ja Tommin suunnistustaidot onnistuivat aika nappiin, kun tuolla reilun kuuden tunnin ja viidenkymmenen kilsan suorituksellakin kerättiin jopa 30 rastia: 169 pistettä, sijoitus 87. Tulokset ja lisäinfoa tapahtumasta.  

Kokonaisuudesaan huippu setti, paljon kivempaa kuin odotin! Yllätyin mm. vanhasta totuudesta, että matkat kartalla näyttävät lyhyemmiltä kuin luonnossa, ja että pyöräily tieosuuksilla tuntui (sähköpyörään verrattuna) todella rankalta. Toisaalta yllätyin siitä, että jaksoin polkea noinkin pitkän matkan, ja taisin tässä tehdä elämäni pisimmän yhtäjaksoisen urheilusuorituksen! Ilokseni huomasin myös, että mukana oli paljon muitakin ns. tavallisia tallaajia - ja voin vilpittömästi suositella tapahtumaa ihan jokaiselle, joka nauttii luonnossa liikkumisesta. 

Kiitos järjestäjille, kiitos Tommi-kullalle kärsivällisyydestä (ja hyvästä suunnistuksesta - ei tullut perheriitaa). Kiitos Marille pyörän lainasta ja Ekille ja Jannelle seurasta kisapaikalla! #VuoreksenVeto