Yhdessä 2019

Ikää tulee lisää, milloin mikäkin paikka kolottaa ja kortisonia piikitetään niveliin, mutta meikäläisen urheiluvuosi 2019 ei jäänyt edeltäjistään yhtään jälkeen! Blogi eli hiljaiseloa omalta osaltani, mutta tässä tulee sitten koko vuosi kerralla 😏

Yhteenvetona todetaan, että treenejä tuli 284 kpl (342h). Kärkisijalle pääsi varmaankin ekaa kertaa ratsastus (88 kertaa). Seuraavat sijat kävely tai hölkkä (52), kahvakuula/kehonpaino ym. treeni (32), salitreeni (27), hiihto (18), maastopyöräily ja sähköpyöräily (12), liikkuvuustreeni ja ultimate (9) ja suunnistus (7) plus loput sekalaiset päälle. Lajeja tuli reippaasti päälle 20. Monipuolisuus tiellä pitää!

Tässä pari nostoa vuoden varrelta, olkaa hyvä! Yhteistä ja jotenkin kuvaavaa tän vuoden kohokohdille on, että mitään en olisi voinut tehdä yksin. Yhdessä on voimaa!!!

Ratsastuksen puolella alkuvuodesta 2019 mukaan tuli uusi talli (Ratsuniitty Lempäälässä) ja sitä kautta elämään tupsahti uusien hevosten ohella myös uusia ihania ihmisiä, tiedätte ketä olette! Tallille ja ryhmiin on otettu vastaan erinomaisen hyvin. Rohkaistuin jopa ratsastuksen suhteen asettamaan ensi vuodelle tavoitteita ja kävin elämäni ensimmäisillä tunneilla, joissa oli mukana sana "valmennus". Oolallaa. Ensi vuonna olisi erinomaisen huikeata päästä kisaamaan ratsastuskouluoppilaiden kenttäkisan Suomenmestaruuksista, jotka kisataan Ypäjällä. Maastoesteitä tulikin tänä kesänä treenattua etenkin Ruovedellä niin, että enää ihan joka maastoestetunti ei ole "pelkkää kuolemanpelkoo", woohoo! 🏇🏼

Kesän alussa jännitin monta viikkoa Venla-debyyttiäni ja kun kävin pari päivää ennen kisaa suunnistamassa Majauslahdessa harjoitusradalla, löysin lähinnä hyttysiä ja nälän. A.P.U.A. Sitä oli onneksi Jukolan metsässä saatavilla. Vaikeuksien kautta voittoon, maaliin hieman kramppaavin jaloin ja jengille hyväksytty suoritus. Go OK Rasti-UFO, Napapiirillä nähdään 2020!

Ultimaten osalta treenejä tuli vähän, mutta saavutuksia sitäkin enemmän 👏. Heti vuoden alussa tammikuun sisäultimatepeleissä tärähti ns. "tonni täyteen" liiton alaisissa SM/divarisarjoissa. Aika huikea ajatus, että tuhat kertaa ajatus, ajoitus ja tekninen suoritus osuu yhteen, puolustajat on ohitettu ja tuuletetaan maalia 🙌.

Ultimatessa saatiin vielä kesälläkin juhlittavaa, kun kokosimme vanhan kaveriporukan heinäkuun SM-viikkojen biitsiultimaten mestaruusskaboihin. Ässämix kävi pokkaamassa kultaa Italian Riminiltä 2010 ja nyt saimme monta vanhan jengin pelaajaa viivalle. Vantaalaisen jäähallin parkkipaikalle oli meitä varten kärrätty tuhannesti hiekkaa ja YLE näytti mestaruuspelin myös telkasta. Meidän "15 minutes of fame" onnistui parhaalla mahdollisella tavalla: voitto universe pointissa Espoosta 15-14 ja SM-kultaa kaulaan 🥇. Huikea laji, huikeat ihmiset! Ei voi ymmärtää, kuinka paljon tämä yhteisö on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana antanut, yhden aviomiehen lisäksi 💖.

Lisää urheilujuhlan tuntua löysimme Tommin kanssa heinäkuiselta Mänttä-Vilppulan urheilukentältä. Vilppulan mieskuoro lauloi Maamme-laulua kun meidän molempien eka multisport-kisa laukaistiin käyntiin. Hiiltomiehet Adventure 2019 tarjosi meille pyöräilyä, suunnistusta, järven ylitystä styroksinpalalla (mitkä hapot käsiin!) ja moninaisia tehtävärasteja ja visailuja pitkin matkaa. Maaliin selvittiin just alle kolmen tunnin ja sillä pääsi rentosarjassa hieman puolivälin paremmalle puolelle. Luojan kiitos en suostunut kisakireisiin, sillä jengit vetivät siellä 7-12h aikoja(!!!). Olis pitänyt soitella lastenhoitajalle keskeltä metsää, että mennee vielä hetkinen...

Elokuussa hirvikärpäset tarjosivat auliisti seuraansa Pöytyällä. Viime vuoden SM-rogainingista viisastuneena mukana oli nyt sekä kompassi, että järjellinen reittisuunnittelu. Tai niin me luultiin. Ekaa rastia etsittiin taas hetki, ja melko alussa tuli muutenkin todettua, että hakkuuaukean ylitys maastopyörän kanssa on hiiiidaaasta. Helpoin reitti menisi ojan pohjalla ja kun edessä on vielä seitsemän tunnin rypistys, ei viitsisi heti olla kaulaa myöten mudassa. Ei ku takaisin ja uutta reittisuunnitelmaa kehiin. Lopputuloksena just sopivat rastit ja reitti. Maalissa muutamia minuutteja ennen dedistä, täydellistä. Ei meinattu uskoa, että oltiin päästy sekasarjassa jopa neljänsiksi (no jengejä oli ehkä kahdeksan, mutta hei kuitenkin) ja meidän edellä olivat kisakireisiin pukeutuneet virolaiset, venäläiset ja vain yksi suomalaisjengi. Koska rogainingissa SM-mitalit jaetaan myös ulkomaalaisille osallistujille, ei sentään vahingossa mitaleille päädytty! Meillä olis kuitenkin ollu hienot Hervannan Uho ja Hengästys -paidat päällä siellä trikoiden joukossa! Hieno kisa, hieno keli, parhaasta paras seura. Ehdottomasti jatkoon!

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä pitää mainita Syöte MTB. Pääsimme mukaan tähän loppuunmyytyyn ja paljon kehuttuun pyöräilytapahtumaan ja täytyy sanoa, että oli maineensa arvoinen. Vedin itse maltillisen 32km setin upeissa harjumaisemissa ja neulaspoluilla, Tommi urheili vähän pidempään 60km reitillänsä. Yhdistettin lomaan myös pienen karhunkierroksen kävely ja Oulankajoen melonta ja tämä viikonloppu oli kyllä kokonaisuudessaan melko huikea. Tänne pitää päästä uudelleen ja lapset mukaan!

En tiedä, mitä vuosi 2020 tuo tullessaan, mutta suunnitelmia toki jo on. Joku kiva multisport olisi taas hieno vetää, Jukola-ilmo on jo sisässä, UFOlla olisi paikka ultimaten biitsiultimaten EM-seurajoukkuekisoihin Portugaliin, Syöte MTB ilmoittautuminen on huomenna ja ne tuntiheppojen kenttäkisat olis jotain tosi tosi upeaa.





Nyt jatkamme lasten kanssa lomailua Ylläksellä. Esitellään heille tämän hienon kohteen tarjoamat parhaat palat ja annetaan eväät monipuoliseen liikkumiseen, pieneen itsensä haastamiseen ja luonnosta nauttimiseen

Isoin kiitos menneestä vuodesta kuuluu omalle kullalle. Ja kuten hänelle nelikymppisillään kirjoitin, "Hyvä kulta on vienyt mut vuorten huipuille ja merten alle. Mannerlaattojen väliin ja jyrisevien vesiputousten taakse. Tuntureille ja kanjoneihin, savanneille ja autiomaahan. Kuohuviin jokiin, tyyniin järviin ja myrskyäviin meriin. Peilikirkkaalle jäälle, hiekkarannoille ja kuumiin lähteisiin. Viidakkoon ja sademetsiin, pimeisiin luoliin. Liitelemään alas kallioilta ja hyppimään silloilta. Kivikkoisille metsäpoluille, tasaisille nurmikentille ja paahtavan kuumille hiekkarannoille. Joka ikiselle kukkulalle ja kivelle. Tiukkoihin taisteluihin, itsensä ylittämiseen, uudelleen yrittämiseen ja voittoihin. Seuraisin sua mihin vaan 💗"

Varustenalyysi: Yörogaining 8.-9.11.2019

Sääennusteet elivät viikon mittaan ja unelma poutaisesta pakkasyöstä kääntyi lumi-, räntä- ja vesisateeseen. Perjantaiaamuna satoi vielä 3 cm lumipeite ja huokausten määrä kasvoi. Tällä kertaa en kirjoittele seikkaperäisiä käänteitä rasteista, maisemista ja elämyksistä, vaan keskityn kirjaamaan itselleni muistiinpanoja omista varusteista näissä haastavissa olosuhteissa.

Pyörä

Lähdin tällä kertaa Tiinan jäykkäperällä liikkeelle lähinnä vaihtelun vuoksi ja rullaavuutta tavoitellen. Aina yhdessä pyöräillessä asvalttiosuuksilla Tiina rullailee ohi, joten ajattelin nauttia tästä keveydestä, kun kerran kavereillakin oli jäykkäperät. Pyörä toimi moitteettomasti, mutta renkaat...

Lumisateen vaihduttua vesisateeksi lumipeite muuttui loskan peittämäksi jääksi, ja tämä asettikin sitten melkoisia haasteita jälkimmäiselle puoliskolle. Onneksi renkaat rullasivat hyvin, mutta miinuksena pito autotien jääpeitteellä oli varsin marginaalinen. Tosin viimeiseen pariin tuntiin nastatkaan eivät olisi riittäneet, kun pyörätiet olivat jäätyneet epätasaisiksi ja uraisiksi. Ehkä 50 kertaa pääsi suusta "Oho!", mutta ainoastaan kerran se johti kaatumiseen. Nastarenkaat olisivat hidastaneet matkan tekoa ensimmäisen puolikkaan, mutta päässeet kuitenkin oikeuksiinsa jälkimmäisellä. Toki joukkuepelissä yhden nastarenkaat eivät olennaisesti vaikuta joukkueen suoritukseen (tiimillä kannattaa olla samankaltainen varustus), mutta henkilökohtaiseen ajomukavuuteen ja turvallisuudentunteeseen kyllä. > Mieti ensi kerralla nastojen tarvetta pidempään. Ennakoi.

Vaatteet

Aloitin merinopaidalla ja hiihtotakilla. Tiskirättien sataessa taivaalta ja toisaalta hikoillessa vaatteet kastuivat jo ensimmäisten tuntien aikana. Merinon parhaita ominaisuuksia on kuitenkin se, että se lämmittää myös märkänä. Kuuden tunnin kohdalla lisäsin kuoritakin päälle, kun kylmyys koetteli.

Jalassa oli pyöräilyhousut ja niiden päällä alusta asti goretexit. Kuorihousut tekevät liikkumisesta hieman kömpelöä, mutta pitivät kuitenkin kuivana. Talvilenkkarit neopreenisuojuksilla piti jalat suht lämpimänä pitkään, ajoittain tunsin kylmyyttä ja lähinnä silloin, kun kengänsuojat olivat irronneet kengän kärjistä.  > Osta vedenpitävät pyöräilyhousut.

Lähdin 2000-luvun alussa ostetuilla gore-rukkasilla ajelemaan sillä ajatuksella, että pitävät vielä jonkin verran vettä, ja hanskaa on helppo poistaa aina kännykkäleimausten ajaksi. Vuorellisten hanskojen kastuttua toistuva pukeminen ja riisuminen asettaa haasteita. Näpit alkoivat jäätyä viiden tunnin paikkeilla ja vaihdoin oikeaan käteen toisen vedenpitävän hanskan. Vasempaan en laittanut, koska ajattelin märällä rukkasella olevan helpompi hoitaa leimaukset. Meidän ajot pystyy ajamaan rukkasilla ihan hyvin, kun ei varsinaisesti ajella teknisiä polkuja. Teknisillä osuuksilla jarrun hallinta on rukkasilla kömpelöä.  > Harkitse uusia vedenpitäviä rukkasia 2020-luvulla.

Päässä oli pyöräilypipo kypärän alla, ja se toimi mukavasti koko matkan. Kaulassa ohut tuubihuivi oli lähinnä helposti saatavilla, jos sitä tarvitsisi vetää naamalle tai korville.

Muu varustus

Karttateline PilotOne oli hyvä. Tosin aiempien kokemusten perusteella en käyttänyt karttamuovia, koska se tekee käyttämisestä hieman kömpelömpää ja lisää heijastuksia. Kosteus siirtyi karttaan ja teki siitä hauraan. Onneksi ei liian haurasta. > Jos sataa, käytä karttamuovia.

Ajovalojen akut testailin tapahtumaviikolla etukäteen ja MagicShine-602 toimi jälleen erinomaisesti. Käytin valoa ainoastaan kypärässä ja akkua vaihdoin viiden tunnin kohdalla. Miinusta tulee ainoastaan niistä jäykistä liittimistä, kun märillä sormilla oli lähes mahdoton irrottaa virtajohto. Ehkä tällä verukkeella voi elätellä jo viisi vuotta harkittua lamppuhankintaa seuraavat viisi vuotta. Itsehän olen ostanut XXL:stä neljä MagicShinea ja palauttanut niistä kaksi. Jäljellä olevat kaksi toimivat toistaiseksi vielä hyvin. > Palaa lamppuhankintoihin vasta, kun nykyiset menevät rikki tai haluat otsalampuksi paremmin soveltuvan valon.

Camelbakin reppu ja juomarakko ovat luottovarusteita. Juomaletku ei ollut mitenkään pakkaselta suojattu, mutta pakkasta oli niin vähän niin lyhyen aikaa, että mikään ei ehtinyt jäätyä.

Lasit, miten mä unohdin kokonaan lasit! Melkein koko aika satoi jotain, ja etenkin alkumatkasta sai siristellä jatkuvasti. Ja ajan lähes aina laseilla, punaisilla tai läpinäkyvillä! Tosin mun kyvyllä huolehtia omaisuudesta en todellakaan osta mitään arvokkaampia laseja, en edes niitä Oakleyn Jawbreakereita Prizm Trail -linsseillä. > Muista lasit.

Reittisuunnittelualustana oli tällä kertaa sellainen lasten pehmopalapeli, joka osoittautui varsin toimivaksi: monikäyttöinen ja mahtuu helposti duffeliin. Lanka voisi olla sellaista, että se ei venyisi niin paljoa. Tämäkin hankinta on odotuttanut jo vuosia, mutta mitäs sitä sitten tekis nykyiselle langalle. Vältetään kalliita hankintoja! =)

Varusteita on monenlaisia. Hyvä porukassa monet puutteet unohtuu, ja tunnelma säilyi meilläkin olosuhteista riippumatta hyvänä koko yön. > Liiku vain mukavassa seurassa.

Vuoreksen Veto: Jari Heikkinen, Kalle Ryynänen ja Tommi Rättö

http://retki.rogaining.fi/

Ylläksen huiput uuteen järjestykseen

Kannattaako elämän upeita asioita ja tapahtumia toistaa, jos ne on jo pariin kertaan koettuja? Ainakin Ylläksen seven summits kannattaa. Olin mukana kolmatta kertaa ja tänä vuonna haettiin uutta näkökulmaa kiertämällä tunturit uudessa järjestyksessä. Porukka oli edellisvuonna perustettu UFO Ski Team: Tommi, Masa ja Saski.

Uusi reitti ei sinällään lisännyt epävarmuutta, koska kaikki reitit ja tunturit on kierretty moneen kertaan. Epävarmuutta kasvatti ensimmäisenä oma kunto: heräsin perjantaiaamuna kurkkukipuun ja napostelin kurkkupastilleja koko päivän ja muutaman särkylääkkeen. Iltapäivällä mukaan tuli väsymys ja voimattomuus, mikä tosin saattoi johtua myös huonosti nukutusta yöstä. Toinen epävarmuustekijä oli perjantainen lumipyry, mikä tekisi etenemisestä olennaisesti hitaampaa. Ja kolmantena tuntureihin ennustettu 10 m/s tuuli, joka puuskissa yltäisi vielä kovempiin mittoihin. Ja vielä neljäntenä vähälumisuus tuntureiden huipuilla.

Ylläs (42:17) oli selvä ykkönen, koska laskettelurinteessä ei saa skinnailla enää päiväsaikaan. Luisteltiin latu-uraa rinteen juurelle ja skinit alle, kun jyrkkä osuus alkaa. Loppunousu painettiin taas luistellen hurjassa myötätuulessa. Lasku oli jäisempi ja tuuli oli kinostanut lunta laskettelurinteeseen, joten hissuteltiin alas. Huipun jälkeen ei muita joukkueita oikein näkynytkään ennen Aakenusta.

Kellokkaan ohi laskettiin Kuerin (1:54:38) juurelle ja taas skinnaillen ylös. Viime vuonna tosin käveltiin monoilla, joten siihenkin hieman vaihtelua. Alas päin kokeiltiin yhden skinin laskutaktiikkaa ja se osoittautui varsin miellyttäväksi. Tosin jalkoja saa jännitellä ihan eri tavalla, ja sen vaikutusta iltapäivän tunteihin saattoi vain arvailla.

Kukas (3:16:25) olikin sitten todellisen uurastuksen päässä. Helpoimmaksi ja nopeimmaksi aiemmin osoittautunut Kukas ei lähestynyt Kotamajan ladulta kääntymisen jälkeen sitten millään. Latu-uralla oli 20 cm pehmeää lunta, ja eteneminen oli todella tahmeaa, ajoittain meni ihan kävelyksi. Eikä laskustakaan saanut oikein elämyksiä, kun ohiteltiin pehmeän lumen kinoksia horjahdellen.

Pyhälle (4:07:20) noustiin uutta reittiä viime vuodesta viisastuneena. Eli Kotamajalta pari sataa metriä Aakenusta kohti ja sitten toiveikkaana toisten uria seuraillen. Pyhä tuntui paljon nopeammalta kuin aiemmin, tai ainakin kevyemmältä. Laskut taas yhdellä skinillä, ja nyt viimeinenkin joukkueen jäsen oli vakuuttunut menetelmän toimivuudesta. 

Edessä oli se haastavista haastavin Aakenus (6:13:56). Tankattiin rauhassa Pyhäjärven tuvalla ja lähdettiin nousuun. Kokeiltiin yhden skinin taktiikkaa myös nousuun, ei toiminut. Mutta itsepäisinä testattiin vielä 10 min sen jälkeen, kun ensimmäiset merkit sen toimimattomuudesta oli havaittu. Tällä kertaa urat etenivät merkattua reittiä harjannetta pitkin, ja siellä tuli valehuippuja yksi toisensa jälkeen. Tuuli oli etenkin paluumatkalla armoton.

Latukone oli ystävällisesti käynyt ajamassa ladun Kotamajalle meidän seikkailun aikana, mutta ikinä tuo osuus ei ole helpolta tuntunut. Mielessä tosin kävi jo tauon skippaaminen ja oikaisu Lainiolle. Kun väsymisen merkkejä oli selvästi ilmassa, päätettiin mennä munkeille. Lähtiessä huomasin, että toisesta suksesta oli side irronnut taka-osasta. Neljästä ruuvista oli jäljellä kaksi. Yritin teippailla sidettä urheiluteipillä, mutta teipit irtosivat muutamissa minuuteissa. Jännitysmomentti kasvoi ja keskityin hiihtämään suksea suoraan eteenpäin ja välttämään sivuttaisvoimia.

Lainiolle (8:44:18) noustiin yksinäisyydessä, ja tuuli oli peittänyt muiden nousujäljet. Laskeutuessa päätettiin muuttaa edellisiltana laadittua ja tähän asti kuuliaisesti noudatettua reittisuunnitelmaa ja lähteä hakemaan suorempaa linjaa kohti Kesänkiä. Metsässä ei ollut mitenkään erityisen upottavaa, eikä metsäosuus olisi montaa sataa metriä. Laskeuduttiin ensin Kotamajaa kohti ja sitten otettiin pitkä loiva lasku kohti Hangaskurun kotaa. Ja sieltähän ura onneksi taas odotti, ja päästiin hetkeksi kovalle ladulle lykkimään.

Kesänki (10:11:40) oli suoraviivainen ja nopea, tosin Lainion tapaan hyvin kivikkoinen huipulta. Helpotus oli käsinkosketeltava, kun jäljellä oli enää yksi merkittävä nousu. Kellokkaan nousussa nähtiin muita joukkueita, ja saatiin aina lisävoimaa ohittaa vielä yksi. Tosin vauhdista ja tekniikasta arvattiin, että nämä olivat viiden tai kuuden huipun joukkueita. 

Maalissa kirjattiin uupuneina ajassa 10:57:55. Oma Garmin oli sammunut matkan varrella, mutta Matin Sports Tracker oli kirjannut 69,7 km. Sidekin kesti maaliin asti ja kaikkien voimat riittivät koko reissun. Ei tullut tänä vuonna tunturit helpolla saati halvalla. Tai tunturiosuudet kulkivat ihan mukavasti, mutta ladulla oli rankkaa. Oma kunto ei ollut ihan 100 % ja toisaalta olosuhteet olivat eittämättä raskaat.

Mitäs ensi vuonna sitten? Tapahtuma on varmaankin liian upea ohitettavaksi. Lähtisikö kokeilemaan randosarjaa ja suorempia reittejä, lähtisikö parisuhdehiihtämään 5-6 huippua, yrittäisikö uusia nopeusennätyksiä ja rajojen hakemista vai jatkaisiko vain tutulla rennon letkeällä tyylillä?

Viime vuoden blogikirjoitus https://vuoreksenveto.blogspot.com/2018/04/seitsemantena-paivana-ei-levata-7.html

Tapahtumasivut 7summits.fi

Tulokset https://docs.wixstatic.com/ugd/c64ad2_068240ddc32546c38e8d629f6eb9fc3d.pdf

Retkiluistelun salattu maailma

Retkiluistelu parhaimmillaan on upean taianomaista jäällä liihottamista, mutta tieto turvallisista jäistä on yksi valtakunnan tarkasti varjeltuja salaisuuksia.

Niinpä ilmoittauduin muutaman vuoden satunnaisten luistelujen jälkeen Suomen Retkiluistelijoiden tulokaskurssille. Kyttäsin ilmoittautumista päivittämällä aika ajoin skrinnari.fi -sivustoa ja Skrinnareiden Facebook-sivua. Kun aika vihdoin koitti, ilmoittauduin samalla istumalla.

Tulokaskurssi muodostuu luennosta ja tulokasretkestä. Ja pianhan se kurssi täyttyi. Retkiluistelijoiden määrää pidetään hallittavana ilmeisesti juuri mutkikkaan protokollan avulla. Ohjatuille retkille ei ole pääsyä ilman tulokaskurssia ja jäsenten kirjaamia jäätietoja ei näe ilman jäsenyyttä. Somessa ei kerrota mitään.

Luennolla käytiin läpi jään muodostumiseen liittyvää matematiikkaa, turvakäytäntöjä ja varusteita. Teräsjään kantavuutta voi laskea kaavalla "Jään paksuus potenssiin kaksi * 4" eli viisisenttinen teräsjää kantaa tällä kaavalla 100 kg.

Kokonaisuudessaan hieman puuduttava massaluento, mutta varmastikin pieni hinta hienoista reissuista. Ja sain samalla ostettua retkiluistelusauvat! Seuraava tarkka paikka oli tulokasretkelle ilmoittautuminen. Luennon 50 osallistujasta 25 nopeinta pääsee mukaan ensimmäiselle tulokasretkelle. Vastaava käytäntö liittyy ohjattuihin retkiin muutenkin - ryhmäkoot pidetään hallittavina kaikilla seuran retkillä.

Retkellä poukkoiltiin ympäri järveä pitkässä jonossa. Ohjaajia meni letkan kärjessä, perässä ja siellä täällä. Hakkailtiin jäätä ja testailtiin heittoliinan ja naskalien käyttöä jään päällä. Plutaukset eivät olleet ohjelmassa, eikä sellaisia koettu. Etenemistahti oli aika verkkainen, mutta tulipa haastateltua ohjaajien kokemuksia retkiluistelun lumosta.

Kauden aikana tuli käytyä yhdellä seuran retkellä ja useammalla omatoimiretkellä. Seuran retki on koulutetun vetäjän ohjaama retki, johon ilmoittaudutaan seuran palvelussa. Seuran retkellä tulee noudattaa vetäjän ohjeita. Omatoimiretki on jonkun aktiivin itse kutsuma retki, jossa jokainen vastaa selvästi itsestään. Omin päin omassa seurassa tuli käytyä muutama kerta myös.

Keskeiset turvaohjeet on aika loogisia ja ennakoimalla välttyy haavereilta. Tyypilliset vaikeudet liittyvät välinerikkoon, kaatumisvammoihin tai rasitukseen. Vakavinta tietty on jäihin putoaminen eli plutaus. Siltä varalta turvavarusteina kuljetetaan naskalit, heittoliina ja vesitiiviisti pakatut vaihtovaatteet. Ja kaveri, sama juttu kuin vapaalaskussa tai sukeltamisessa jne.

Jään paksuutta arvioidaan useilla eri tavoilla. Retkiluistelusauva on hiihtosauvaa järeämpi ja sillä voi hakata jäähän reikää mittaamista varten. Jos reikä ei helpolla synny, jää on riittävän vahvaa. Näköhavainnoin voi havaita eri aikoihin jäätyneitä alueita, avantoja ja railoja. Toisena luisteleva voi myös kuunnella ensimmäisen luistimesta kuuluvaa "laulua": äänenkorkeuden muutokset kertovat paksuuden muuttumisesta.

Suosittelen retkiluistelua kaikille. Lajia ja välineitä voi kokeilla auratuilla radoilla. Laji pääsee kuitenkin aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun pelialueena on koko vesialue tai useita vierekkäisiä. Siinä tilanteessa tarvitaan kuitenkin osaavaa seuraa. Tervemenoa ens vuoden kursseille!