Aloitin perjantaina maastopyöräilyn ja päätin sitten tehdä sen yö-rogainingissa! Pakkasessa, lumessa ja lainapyörällä. Treenasin pari työmatkaa sähköavusteisesti kesällä. Noo, lahjattomat...tiedättehän...
Pari tuntia ennen starttia vakuuttelin vielä äidilleni, että on meillä nastarenkaat ja joo, me haetaan pari kivaa rastia ja ollaan kolmisen tuntia, silleen rennosti. Äiti käski jäädä kotiin ("voit silti tuoda lapset yöksi hoitoon"). Kisakeskuksen pihassa mies paljasti, että meillä EI ole nastarenkaita. Ai jaa.
Jossain mielenhäiriössä olin siis lupautunut mukaan elämäni ensimmäiseen rogainingiin, kun mieheni Tommin vakikaveri (lue: Kalle, joka osaa suunnistaa ja harrastaa kestävyyslajeja) ei ollut saatavilla. Oletin, että siellä me rämmitään jossain metsässä ja kirotaan, kun en kuitenkaan osaa ajaa sillä pyörällä missään. Enkä jaksa. Mutta kun luvattu on, niin sit mennään. Jossain vaiheessa tajusin, että hei, lunta ja hei, pakkasta. Joku keksi myös kysyä, kumpi meistä suunnistaa, koska se Kalle oli aina aiemmin hoitanut sen homman. Jaa - ei kai se nyt niin vaikeeta voi olla?
Tänä vuonna YÖ-rogaining järjestettiin Ylöjärven maisemissa. Liikuntatalolla oli jo puoli kasin maissa aikamoinen hulina - ja siellä minä olin ammattilaisten keskellä laittamassa tohinalla jos jonkinväristä neulaa pahviin. Oli karttaa, muovia, yliviivaustussia ja naruja. Opin, että kaikki nämä ovat välttämättömiä, jos reissusta meinaa selvitä kunnialla. Jännitys tiivistyi.
Vaikka mukamas oltiin noissa lähtövalmisteluissa ajoissa, myöhästyttiin silti klo 22 startista pari minuuttia, vähän noloa. Lisäksi ajettiin harhaan jo ekalla rastilla. Mun tuli kauhea hiki, en saanut mitään lamppua päälle, teipatut rastimääritteet irtosivat, enkä osannut käyttää lainapyörän vaihteita. Ihan hyvä alku, ajattelin. Tästäkö mä maksoin?
Kun vihdoin päädyttiin rastille 7Z (ei pitänyt, mut täällä ollaan), vedettiin hetki henkeä. Opeteltiin lainapyörän vaihteet ja lamput. Teipattiin karttaa. Vedettiin lisää henkeä. Hyvä tästä tulee, kun rauhassa mennään!
Mies oli muuten sitä mieltä, ettei minnekkään poluille kannata lähteä, koska he eivät sen Kallenkaan kanssa ole ikinä menneet. Mä halusin mennä, joten selvähän se, että sit mentiin. Ja vau, poluthan oli tän setin parasta antia! Hymy korvissa poljin ekaa kertaa "ihan melkein oikeessa maastossa" ja kisavietti sai valtaansa kun etsittiin porukalla kukkularastia keskellä metsää. Tämähän on kivaa! Rasteja tässä haettiin järjestyksessä 5U, 5X, 9U, 7O, 5AA, 9S ja Teivon ABC:llä ehdittiin pitää pieni (ja reissun ainoaksi osoittautunut tauko) juuri ennen puoltayötä.
Kartassa kun ei ole katujen nimiä, en aina tajunnut edes missä ollaan. Yhtäkkiä totesin, että mehän ollaan Siivikkalassa melkein kaverin takapihalla (ping Sanna) - ei viitsitty ovikelloa soitella kuitenkaan. Rasteja täältä järjestyksessä 7V, 3H, 7H. Tässä vaiheessa sain jossain pikkumäessä kunnon krampit reisiin ja vauhti hiljeni. Miehen mukaan hänellä oli kylmä (no sori!) ja ajoimme puolet hitaammin kuin Kallen kanssa (no tuplasori!). Geelitankkauksen jälkeen 7U, 9N, 7E ja sitten ihastelemaan Lentävänniemen rantamaisemia ja toinen toistaan kivempia polkuja. Napsittiin kuvia Tampereen silhuetista ja nautittiin metsäteiden rauhasta ja tähtitaivaasta. Rasteja täällä 5S, 3AB, 9P, 2AB, 3I, 5V, 2F, 7D, 2AA.
Tässä vaiheessa kellossa oli jo neljä tuntia ja jaloissa lisää kramppeja, jotka onneksi hellittivät aina pienen kävelypätkän jälkeen. Päätettiin skipata Pispalan rastit ja alitettiin tie Lielahden kohdalla, kiiveten siitä ylös harjulle. Sieltä olikin haastavampaa päästä alas - pyörät kainaloon ja liukastelemaan, herrasmieheni onneksi kantoi omani lopussa! Epilässä rastit onneksi löytyivät nopsaan, vaikka vesitornille nousu olikin tuskaa. Rastit 3K, 7G, 5Q, 9T. Aika lailla nyt oli meikäläisen veto loppu, ja päätettiin suunnata suosilla aika lailla suorilta maaliin.
Jossain metsäpätkällä kohdattiin tossupojat, josta ei vaan päästy ohi. Naureskeltiin itsellemme ja taivasteltiin juoksijoiden kuntoa. Sinne katosivat horisonttiin! Miten joku voi vielä tässä vaiheessa juosta sen näköisenä, että olis just lähtenyt kotoa lenkille, häh? Rastit 9V, 3AC, 5P.
Lamminpäässä noustiin pyöriä raahaten vielä aivan mahdottomalta tuntuva mäki ylös harjulle. Loppuvedossa rastit 9Q,3AF ja siitä vielä viimeinen polkuhaaste kisakeskukselle: kaatuneita puita, ojia ja muita. Maaliin päästiin tyytyväisinä urakkaan kello 04.25. Puolitoista tuntia vielä olisi voinut kiertää, mutta ei kyllä pystynyt, sen verran kova veto itselle tämä oli.
Lopputulokset yllättivät positiivisesti - ilmeisesti Vuoreksen Vedon reittivalinta ja Tommin suunnistustaidot onnistuivat aika nappiin, kun tuolla reilun kuuden tunnin ja viidenkymmenen kilsan suorituksellakin kerättiin jopa 30 rastia: 169 pistettä, sijoitus 87. Tulokset ja lisäinfoa tapahtumasta.
Kokonaisuudesaan huippu setti, paljon kivempaa kuin odotin! Yllätyin mm. vanhasta totuudesta, että matkat kartalla näyttävät lyhyemmiltä kuin luonnossa, ja että pyöräily tieosuuksilla tuntui (sähköpyörään verrattuna) todella rankalta. Toisaalta yllätyin siitä, että jaksoin polkea noinkin pitkän matkan, ja taisin tässä tehdä elämäni pisimmän yhtäjaksoisen urheilusuorituksen! Ilokseni huomasin myös, että mukana oli paljon muitakin ns. tavallisia tallaajia - ja voin vilpittömästi suositella tapahtumaa ihan jokaiselle, joka nauttii luonnossa liikkumisesta.
Kiitos järjestäjille, kiitos Tommi-kullalle kärsivällisyydestä (ja hyvästä suunnistuksesta - ei tullut perheriitaa). Kiitos Marille pyörän lainasta ja Ekille ja Jannelle seurasta kisapaikalla! #VuoreksenVeto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti