Ensikertalaisena tunturimaratonilla

Uusien haasteiden etsiminen johti tällä kertaa tunturimaratonille! Juoksu tuli omaan ohjelmaan pari vuotta aiemmin ja säännöllisempää treeniä tuli sitten puoli vuotta ennen Pyhän tunturimaratonia. Tosin erinäiset rasitusvammat jalkaterissä asetti haasteita ja välillä kaikki sportti piti ottaa sukkasilleen.

Ajeltiin tapahtuma-areenalle perjantaina ja käytiin hakemassa numerot valmiiksi lauantaiaamun lähtöä varten. Sääennusteita katsottiin kaikista tuuteista - synkkä saderintama etenisi kisapäivän aikana alueen yli ja toivottiin toki, että ehtis ohittaa alueen ennen lähtöä.

No ei ehtinyt, kun lähdettiin kiipeämään laskettelurinnettä ukonilmassa ja rankkasateessa. Pian sade kuitenkin hellitti ja siitä eteenpäin edettiin poutasäässä. Alun höntyilyn jälkeen sykkeetkin asettuivat tavoiteltuun 150-155 bpm(vk-alueen alarekisteri). Siitä eteenpäin jännitettiin, että mihin asti kunto riittää ja millaisia haasteita matkan varrella tulee vastaan.

Tasaiset ja alamäet meni juosten, ylämäet ja teknisimmät osuudet kävellen. Siinä 30 km paikkeilla alkoi rasitus painaa jo selvästi: vasemmassa polvessa oli pientä aistimusta ja lonkat askeltamisesta väsyneet. Toisaalta rytmitys juoksun ja kävelyn välillä toi mukavaa vaihtelua iskutukseen. 

Energiaa olin laskelmoinut siihen tahtiin, että puolen tunnin välein otan geelin tai vauhtikarkkia. Matkassa oli Dexalin geelejä ja Noshtin Jolloksia. Lötköjä täyttelin huolloissa urheilujuomalla varmistaakseni tasaista energiansaantia koko reissun. Ja hienosti se energiatankkaus sitten onnistuikin - kaikki imeytyi ja väsymys rajautui sitten lihaksiin ja niveliin. Energiatankkausta olin treenannut edellisen kuukauden lenkeillä, niin ei tullut yllätyksiä matkan varrella.

Reitin loppuun oli sijoitettu kirsikkana kakun päälle Kultakeron huiputus varsin jyrkkää polkua pitkin. Rinteen juurella oli luottavainen olo, että tämä onnistuu kyllä ja nousussa tulikin paljon selkiä vastaan, myös itseäni selvästi kovemmiksi juoksijoiksi mieltämiäni henkilöitä, joita kohtasin aiemmin matkan varrella. Alamäkijuoksu sujui sekin mallikkaasti, kun reisissä oli vielä voimia jäljellä.

Maalissa oli helppo hymyillä. 

Aika 5:21.45

Matka 43,62 km

Keskisyke 151 bpm (maksimi 166 bpm)

Keskivauhti 7.23 / km (maksimi 3.17 / km)

Nousu 1260 m

En miellä itseäni juoksijaksi tai polkujuoksijaksi vielä tällä suorituksella, mutta hieno tapahtuma ja kokemus ehdottomasti! Parhaat maisemat saa myös 21 km matkalla, joten voin varauksetta suositella, jos juoksu kiinnostaa!

Yksin ei tämäkään projekti toteutunut. Kimmon kanssa aloitettu kestävyysvalmennus (kunnontestaus.fi) on tuottanut selvästi tulosta ja Kimmon asiantuntemukseen kehon virittämisessä, valmistautumisessa ja sitten itse suorituksessa on ollut helppo luottaa. Kalle puolestaan lähti juttukaveriksi tutustumaan Pyhän maisemiin ja sain seurata läheltä erilaisia varusteisiin ja valmistautumiseen liittyviä rutiineja, jolloin energiaa ei kulunut niihin liittyvään päätöksentekoon.

Tulokset: https://nutspyha.fi/fi/tulokset-2023/ (Sijoitus 47/153)

Keb Classic - seikkailu vertaansa vailla

 Pitkään ajattelin, että kunnon ja teknisen osaamisen yhdistelmä on itseltäni ulottumattomissa. Olisko sitten ikäkriisit tai kestävyystreeni, mutta nyt aika tuntui kypsältä lähteä mukaan Keb Classiciin. Kyseessä on Kebnekaisella vuosittain järjestettävä vuorihiihtotapahtuma, jossa liikutaan suksin ja jääraudoin pitkiä päiviä ajoittain varsin haastavissakin paikoissa.

Päätöksentekoa joudutti myös kevätriitti Ylläs 7summitsin puuttuminen kalenterista tänä vuonna. Vaihdettiin viestejä UFO Ski Teamin kesken ja Saskin kanssa päätettiin laittaa ilmoittautuminen sisään. Ennen varsinaista reissua oli melkoinen määrä viestittelyä liittyen majoituksiin, ruokailuihin, kelkkakyyteihin, vakuutuksiin ja sitten tietenkin varusteiden haaliminen, kun pakollisiin varusteisiin kuului jääraudat, jäähakku, köysi...

Treeniohjelmaan vakiintui vuoden alusta asti viikottainen skinnaussessio Mustavuoressa. Käytiin Pekan kanssa torstaisin tamppaamassa mäkeä ylös ja nousukunto alkoi kasvaa reissun lähetessä. Pekka oli tulossa kisaan kanssa, ja joukkuekavereiden peruessa päätyi sitten mukaan meidän joukkueen vahvistukseksi: saatiin reissuun paljon osaamista ja kuntoa, kun Pekalla on entuudestaan runsaasti  kokemusta vuorilla liikkumisesta.

Reissua pohjusti 7 keroa kavereiden kesken -skinnaustapahtuma Pallaksella ja neljän päivän Lumiturvallisuus 2 -kurssi Pohjois-Norjassa. Näissä tuli turvallisuuskoulutuksen lisäksi opeteltua myös umpisessa laskemista hetkittäin jyrkissäkin olosuhteissa.

Viikon kirkkaiden kelien jälkeen saavuttiin Kebnekaise Fjellstationille lumisateessa. Illan tiedotustilaisuudessa kuultiin, että huonojen ennusteiden seurauksena eka kisapäivä kerätään nousumetrejä lähirinteissä kiertämällä kaksi kierrosta huonossa näkyvyydessä. Voimat oli koetuksella, mutta mieli ei saanut kummoistakaan ravintoa. 

DAY 1:
aika: 4:57
nousu: 2 242 m
pituus: 22,64 km

Toisessa infossa saatiin onneksi parempia ennusteita, että toinen kisapäivä voisi sisältää alueen parhaita maisemia ja elämyksiä. Aamulla sitten herättiin lumipyryyn ja aamupalalla kuultiin, että lähtöä lykätään. Kämpillä käkkiminen oli turhauttavaa, mutta lähtöaika lähestyi ja laitettiin varusteet kasaan. Aiemmat infot oli englanniksi, mutta nyt lähtöpaikalla huudeltiin jotain ohjeita ruotsiksi ja sitten kaikki vaan lähti liikkeelle! Kyseltiin ekan nousun aikana kisatovereilta suunnitelmat, että mitähän kaikkea meillä onkaan odotettavissa!

Ja seikkailua oli tarjolla toden teolla! Ensin ensimmäisenä päivänä harjoitellut tiukat nousut ja sitten pitkän siirtymän päätteeksi ekaa kertaa jääraudat jalkaan! Järjestäjät olivat kiinnittäneet yhteen kuluaariin köydet ja niiden avulla edettiin ferrata-tyyliin klippailemalla todella jyrkkää rinnettä ylös: jäähakku toisessa kädessä, köysi toisessa. Hetkittäin kypärään alkoi ropista lumipaakkuja, kun nopeammat joukkueet tulivat Kebnen huiputukselta jo samaa reittiä takaisin. Huippuharjanne oli liian turvaton, joten käytiin ainoastaan etelähuipulla, joka talvisin on Ruotsin korkein paikka.

Huipun lähestyessä oli jäistä ja röykkyistä, näkyvyys myös rajallinen. Keskityttiin huolella, ettei karata reitiltä vääriin suuntiin ja palattiin turvassa takas ferratan yläpäähän. Laskeutumisen jälkeen näpit oli jäässä köyden puristamisesta ja edessä puolestaan oli pitkiä, jyrkkiä ja haastavia laskuja!

Hetken aikaa emmittiin, että tavoitellaanko reittiä kokonaisuudessaan vai oikaistaanko kohti kotia. Äänin 2-1 päätettiin jatkaa all-in. Edessä oli vielä toinen massiivinen nousu siksakkia Tuolpagornin huipulle, sieltä köysilaskeutuminen bowlin seinämälle ja sitten pitkää, jyrkkää laskua kohti laaksoa. Seuraavat tunnit oli ehkä elämän jännittävimmät.

Köysilaskeutuminen johti vajaan metrin levyiselle tasanteelle, jossa piti laittaa sukset jalkaan. Pieni hutilointi ja varusteet olisivat sadan metrin päässä rinteessä. Vaihtoehtoja ei ollut, joten ei muuta kuin laskua kohti. Alkuosa meni kantilla jännittäen ja hetkittäin rinteestä kädellä tukea ottaen, mutta jyrkkyyden hellittäessä pääsi jo laskemisen makuun! Bowlin pohjalta matka jatkui kapeaan, jyrkkään kuluaariin, jossa pudotettiin taas korkeusmetrejä kantteja raapien ennen tilanteen helpottumista.

Onneksi laskemiseen oli kasvanut jo osaamista ja rutiinia, ja sai nauttia puuterilaskuista uskomattomissa maisemissa. Kotimatkalla oli vielä yksi rasti, koska järjestäjät vissiin halusivat kerätä nousumetrejä. Tämä nousu oli kiivetty jo ekana päivänä kahdesti ja tokana päivänäkin kertaalleen. Rastivahdit laskivat kuitenkin meitä vastaan ja tarkoitus oli, että loput jengit oikaisevat rastin ohi suoraan maaliin. Me kiivettiin rastin tienoolle kuitenkin, niin saatiin yksi uusi kuru laskettavaksi ja tässä kohtaa tiedettiin kyllä, että homma on täysin hallinnassa jo. 

Noin seitsemän tuntia meni kakkospäivään, kun UFO Ski Team puski maalikaaren alle väsyneenä ja onnellisena!

DAY 2:
aika: 6:51
nousu: 2 270 m
pituus: 19,94 km

---

KebClassic on ehdottomasti kokemisen arvoinen seikkailu ja suunnitelmana on palata sinne uudestaan! Oma osaamistaso oli riittävä, ja nyt näillä kokemuksilla on paljon valmiimpi kohtaamaan mahdolliset seuraavien vuosien haasteet.

Iso kiitos parhaalle jengille eli Saskille ja Pekalle!  

Miltä tuntuu hiihtää sata kilometriä?

Herätyskello soi kuudelta. Syön tuhdin aamiaisen: kaurapuuroa banaanilla, pähkinöillä ja marjakeitolla, päälle leipä ja mukillinen kahvia. Vaatteet on valmiina ja suksetkin on tullut edellisiltana voideltua. Pakkanen on aamusta -8 tietämillä ja laskee muutamaan asteeseen päivän mittaan. Emmin hetken vielä hanskavalintaa ja mononlämmittimiä. Päätän lähteä kevyellä varustuksella eli ohuilla hanskoilla ja ilman lisälämmittimiä. Kurkkaan latukartasta, että alkumatka on ajettu aikaisin aamulla.

Laitan kellon käyntiin klo 7.05 mökin pihassa. Alamäessä luisto tuntuu vasta-ajetulla ladulla ihan hyvältä - eilinen tuiskulumi on kuitenkin latukoneen jäljeltä yhä pehmeää. Toisaalta jalkapohjat saavat levätä, toisaalta suksi hidastuu joka liu'ulla nopeammin. Mietin, mahtaisiko ajamaton olla kuitenkin liukkaampi,  ja millaisella vauhdilla matka tänään taittuu. Korvanappeihin laitan Kalevalan päivän kunniaksi uljaan kansalliseepoksen - josko kerrankin saisin kokonaisuuksista paremmin kiinni!

Reitti on valittu tasamaita optimoiden ja sellaisella ajatuksella, että munkkeja on tarjolla muutaman tunnin välein. Loppuun olen säästänyt helppoa ja mukavaa hiihdettävää, lounasaikaan pitäisi olla Lainion lumikylässä nauttimassa keittolounasta. Kiertelen Yllästä myötäpäivään Kesänginkeidas-Kahvikeidas-Tunturijärvi-Velhonkota-Luosu. Matka taittuu varsin mukavasti ja eka 40 km aikana Väinämöinen ja Ilmarinen ovat jo Pohjan kieroon akkaan tutustuneet. 

Lemminkäisen hahmosta en oikein ota kiinni. Alkuvaiheessa Lemminkäinen on täystollo, myöhemmissä luvuissa hänestä on tullut varsinainen lyyrikko. Kaukomielen hirvijahti on hiihtäjälle kuitenkin reissun parasta antia, ja samaistun koitokseen tuiskun tyystin tukkimalla jänkällä Aurinkotuvan jälkeen. Samalla tiedostan, että vauhti on varsin riippuvainen ladun kunnosta. 

Eelin kaupan jälkeen latu pienenee, eikä sitä ole ajettu edellispäivän myrskyn jälkeen. Metsäosuudet ovat täynnä katkenneita oksia, avoimet suo-osuudet puolestaan tukossa. Lemminkäinen kamppailee Tuonelan joessa ja ehtiipä sinne Tuonelaan Väinämöinenkin. Alan itsekin vaipua omiin aatoksiini ja havahdun juoneen aina hetkittäin. 

Mielessäni pyörii paljon opiskeluaikojen mentorin sanat "Ketä varten?" - elämäni ulottuvuudet pyörivät ympärilläni samalla, kun Antero Vipunen pitää pitkää monologiaan. Vihdoin Lainion lumikylä ilmestyy kuin tyhjästä. En ole vilkaissut kelloa aikoihin, sillä ei ole tässä kohtaa mitään merkitystä. Tunnen vauhdin ja sykkeen, aika ei kiinnosta. 

Kaksi lautasellista kasviskeittoa ja makeata mehua palauttaa ajatukset taas vahvemmin tähän maailmaan. Kello on siirtynyt virransäästötilaan. Unohdin laturin Tampereelle ja pohdin, onko kellomuus tässä kohtaa ikävä vai vapauttava asia. Edellinen 15 km oli rankka, eikä mikään ennusta seuraavan olevan yhtään sitä helpompi. Tähän asti tuuli on ollut ystäväni, mutta nyt se liittyy kinosten ja risujen puolelle tarjoamaan lisähaastetta matkaan. 

Villen kämpän kohdalla mietin, pitäisikö sittenkin kääntyä Haavepalon ja Aakenuspirtin suuntaan, kun vauhtiennätykset jäi joka tapauksessa varastoon ja Haavepalolla pitäisi käydä ainakin kerran vuodessa maisemia ihailemassa. Alkuperäinen suunnitelma Latvamaja-Tammitupa-Kotamaja-Kutujärvi-Navettagalleria-Äkäslompolo vie voiton, koska sen suhteen on tarkat kilometrit laskettu valmiiksi. Alaselkä tuntuu väsyneeltä, syvä hengitys alkaa yskittää. 

Mieli alkaa vaipua taas syvempiin olotiloihin. Hiihdänkö pois jostakin vai hiihdänkö jotain kohti? Miksi hiihdän? Hiihdänkö pakoon jostain muusta ja jos, niin mistä? "All men die, not all men live" on yksi oppimistani viisauksista elämässä ja ajattelen pakenevani tasapaksua tylsyyttä. Minna Canthin suuhun on puolestaan sijoitettu huudahdus "Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!"

Latvamajan pihan ihmisjoukko palauttaa tähän todellisuuteen, etenkin sen tekee Latvamajan munkki ja trippikaakao 9,50 e. Laskettiinkohan summa ihan oikein? Onko tarina parempi, jos en kysy tuotteiden yksittäishintoja? Munkki maistuu joka tapauksessa ja kaakaosta saa energiaa, joten ahmaisen välipalan nopeasti ja jatkan matkaa. Tammituvan ja Kotamajan väli on 100 km suunnitelman ainoa osuus, jonka olisin mielelläni välttänyt olosuhteista riippumatta. Muistan tuon Lainion itärinteen tuskaiseksi kumpuiluksi aiemmilta reissuilta, ja väsyneenä ylämäet saattaa nakertaa mielialaa. Kinoksiin verrattuna ylämäet eivät kuitenkaan tunnu missään. Pohjolan tytär saa kovasti ohjeistusta avio-onnea varten.

Hitaasti viettävä nousu Kotamajalle menee enimmäkseen kuokkaa, luistot on jääneet ensimmäisen 75 kilometrin risuihin ja voimat kanssa. Vastaantulijoiden kohdalla sentään havahdun hymyillen esittämään, että kevyesti tässä hiihtelen. Alaselässä ei muuten enää ole tuntemuksia - ajettu latu ja nousut piristivät kehoa. Tai sitten se oli ylihintainen munkki ja sen mukanaan tuoma ärsyyntyminen!

Kotamajan pihassa otan pari kettukarkkia ja ensimmäisen mukana kannetuista kahdesta geelistä. Laskuosuus Kutujärvelle ja Äkäsjoelle menee vauhdikkaasti, lopun tunnelmat on jo käsillä. Pohjolassa vietetään häitä ja yritän muistella, että tuleeko Lemminkäinen paikalle riehumaan vai ei. Lähtökohtaisesti Kalevala kuitenkin soi taustalla, enkä saa enää kiinni siitä kuin hetkittäin. Iloitsen reittisuunnittelun onnistumisesta ja kehun itseäni, kun loppumatka tuntuu ajatuksena varsin miellyttävältä - jokiosuus myötätuuleen ja pari pientä nousua enää.

Joku punatakkinen jättiläinen menee ohi, kun olen jäällä pitämässä viimeistä juomataukoa. Se olikin ensimmäinen. Lopetan juomatauon lyhyeen, niin saan siitä selän seurattavaksi kylälle asti. Metsään siirtyessä punatakki ottaa myöskin juomaa ja vilkaisee taakseen. Luon mielessäni kertomusta, että hän ihmettelee minun olevan yhä näköpiirissä ja kiirehtii puolestaan asettamaan juomavyönsä takaisin. Ylämäessä punanuttu ottaa eroa, tasaisella minä taas kuron sitä kiinni. Jahti jatkuu Navettagallerian suoralle, kunnes punanuttu yhtäkkiä katoaa tyystin. Otan lisää vauhtia, että varmasti näkyy Heikinsillan suoralla, mutta ei näy sielläkään. Ehkä kääntyi mökkipihaan tai Kaupinjärven lenkille? Kylällä suksi ei luista enää ollenkaan. Tuuppaan vassua puolipakolla, koska sauna lähestyy sittenkin.

Kurvaan mökkiladulle klo 16. Reissussa meni 9 tuntia, joista varmaankin tunti meni taukoihin. Alku- ja loppumatka tuntui etenevän varsin reippaasti - ainoastaan siinä välissä ollut 30 km meni ajoittain tarpomiseksi. Mutta mikäpä saavuttamisen arvoinen on ikinä tullut helpolla! Makaronilaatikko ei maistu ollenkaan, mutta järki kertoo, että kehoa tulee ravita.

Tähän loppuun sopisi hyvin suuria viisauksia ja syvällisiä mietteitä vuorovaikutuksesta luonnon kanssa, itsensä tutkailusta, rauhan tunteesta, jonka voi tavoittaa pysähtyneessä yksinäisyydessä tai loputtomista yrityksistä täyttää merkityksen kaipuuta.

Mutta lopetan arkisemmin. Elämä, jossa itseään ei haasta, ei ole elämää. Hiihdän pakoon tylsyyttä niin kauan kuin on lunta. 

Marski Challenge 2022 - hoppuilematta palkinnoille

Kesän tapahtumakalenteri näytti loppukesän osalta aika tyhjältä, joten kyselin Kallea kaveriksi Marski Challengeen. Seikkailukisassa saa haastaa omaa sekä kuntoa että hoksottimia, ja vaikka aiemmat kokemukset (Marski Challenge v. 2020) ei nyt varsinaisesti ole häikäisseet, niin tapahtumat tarjoaa aina hyvää vaihtelua perusarkeen ja -sporttiin.

Ennusteet lupaili alkuun täyttä sadetta koko päiväksi, mutta onneksi sateet väistyivät tunti ennen lähtöä ja saatiin nautiskella ekat neljä tuntia poudassa. Mitään varsinaisia odotuksia meillä ei ollut - oma tavoite oli saada rata suoritettua enimmäisajan puitteissa. Pari vuotta sitten ei Mikan kanssa onnistuttu, mutta nyt oli takana vähän enemmän pitkiä suorituksia, tosin myös pari vuotta lisää ikää mittarissa. 

Ennen kisaa saatiin kaikki kartat: 

1. 2x A4, jossa kisan alku ja loppu
2. 1x A4, jossa melonrarastit
3. 1x A4 satelliittikuva, johon merkitty 7 rastia tossusuunnistusta
4. 2x A3, jossa pyöräsuunnistus kisan keskivaiheisiin
5. 2x A4, jossa pidempi tossusuunnistus

Kun saatiin kartat järjestykseen, saatiin jonkinlainen käsitys kisan kokonaisuudesta. Pyöräkarttaan tussattiin reitit rogatyyliin ja aikaahan meni sen verran, että lähtötankkaus jäi ohueksi. 

Kisa alkoi urheilukentältä, jossa piti narujen ja lautojen avulla edetä neljän tolpan luo ja muodostaa lause näihin kätketyistä sanoista. Edettiin rauhassa, mutta jatkuvasti ja sanat löytyivät suht heposti. Aika moni joukkue oli meitä nopeampi, ja fillareille siirryttäessä oltiin varmaan jossain 10. sijan paikkeilla. Pyöräillessä osalla oli täysi vauhti päällä ja annettiin tilaa kiireisemmille. 

Muutamien rastien jälkeen päästiin rautatiesillalle, jossa toinen jäsenistä puki päälleen kiipeilyvaljaat ja pelastusliivit. Ohjelmassa oli köysilaskeutuminen sillalta suoraan veteen ja sitten varusteidenvaihto joukkuekaverin kanssa. Sillalla oli täystohina päällä ja ihmiset sääti kamojaan vähän miten sattuu. Aktiviteetti itsessään ei ollut mitenkään hankala, mutta seikkailuelementti oli vahvasti läsnä! Etenkin veden lähestyessä ja köyden loppuessa se hetki juuri ennen pudotusta tai irti päästämistä!

Seuraavaksi oli ohjelmassa melonta tai suunnistus. Me poikettiin kaikista muista ja valittiin juoksu ensin. Pientä haparointia oli, kun käytiin vielä erikseen hakemassa hanskat melontaa varten, koska lähtöpiste juoksulle ja melonnalle oli hieman eri paikassa kuin pyöräparkki sillan alla. Edellisestä seikkailukisasta opittuna paino oli juostessa minimissään. Liikuteltiin tossua höntyilemättä, määräsin itselleni kestävän tahdin ja Kallella oli hyvin aikaa lukea karttaa. Tämä itse asiassa oli meidän resepti koko päivään. 

Rastit löytyi mukavasti ja siirryttiin melontaan, jota oltiin käyty ajanvietteeksi testailemassa jo alkuviikosta. Se olikin meidän treenikauden ensimmäinen ja viimeinen treeni. Rastit sinällään oli varsin helppoja - seurattiin vaan rantaa ja leimailtiin. Kalle meloi edessä ja määräsi rytmin, mä pidin takana huolen siitä, että pysyttiin suunnassa. Ajoitettiin vedot samanaikaisesti, niin matka tuntui etenevän ihan kivasti. Tosin muut kisasarjan jengit oli menneet ensin melomaan, joten kirittäjiä ei näkynyt. Tämä oli varmaan ihan hyvä, voitiin edetä omaa tahtia ja vähän vaihtaa kuulumisia samalla.

Pyöräsuunnistus alkoi totutusti pienellä haparoinnilla, kun haettiin kosketuspintaa kartalla oleviin polkuihin, latu-uriin ja teihin. Lopulta kaikki saattoi olla jotakuinkin yhtä ajettavaa! Taas tuli nopeampia jengejä ohi kaasu pohjassa, mutta pidettiin oma tahti ja edettiin rauhakseen. Mua jännitti tuleva tossusuunnistus, että mahtaako mennä kävelyhommiksi vai jaksaako pitää yhtään vauhtia yllä... Aulangon näkötornia lähestyessä jouduttiin poistumaan reittisuunnitelmalta työmaakyltin vuoksi, minkä seurauksena päädyttiin näkötornin juureen ja kantamaan pyörät portaita alas karhuluolalle. Sielläpä olikin rastilla sellainen jekku, että leimaus on portaiden yläpäässä: toinen käy leimaamassa ja toinen vartioi pyöriä. Mä otin tän vastuullisen vartiointitehtävän, Kalle spurttas porrasjuoksuun. 

Matka eteni polkuja ja metsäteitä pitkin rastilta toiselle. Rastien 11-13 paikkeilla saatiin pari jengiä kiinni, mutta sitten ne ohitti meidät taas ennen tossusuunnistusta. Suunnistus oli aika haastava ja maasto hidasta, kun piti edetä epätasaista alustaa ja puskea tiheikköjen läpi. Kalle luki karttaa ja mä keskityin pitämään itseäni ravittuna ja nesteytettynä lähinnä seurailemalla. Tai siis yhden geelin imaisin, en enempää. Vikoilla rasteilla alkoi olla taas tungosta ja pyörille siirtyessä väkeä riitti reilusti. Heti ekalla polulla meidät ohitettiin taas ja pyörittelin mielessäni, että mahdetaanko olla top 10 joukossa vai ei.

Toinen quest oli "kranaattien heitto" makuuasennosta 10 m päässä olevaan laatikkoon. Päästiin rastille jonottelematta ja muutamalla yrityksellä päästiin nopsaan jatkamaan matkaa. Yritettiin pitää tahtia yllä, koska ajatuksissa oltiin jo viimeisellä tunnilla. Meidän juuri ennen tossusuunnistusta kiinni saama sekapari tuli rastilta vastaan hymyillen, kun olivat selvästi hoitaneet ton suunnistuksen meitä nopeammin.

Palattiin kisan alun rautatiesillalle, jossa piti taluttaa pyöriä. Sanoin, että voidaan ottaa juoksutalutusta myös ja vajaan minuutin kuluttua tästä kommentista vasen pohjan nyppäsi kiinni. Pehmensin askeleen läpi ja vaihdoin kävelyyn. Onneksi pääsi taas pyörän päälle ja vaihdoin ajotekniikkaa sijoittamalla jalan polkimelle vähän taaemmas, niin pohkeet passivoituivat enemmän. 

Viimeinen quest oli esterata, jossa kiipeiltiin naruverkkoja, tasapainoiltiin puomeilla ja pompittiin esteiden yli. Tämä meni vauhdilla ja pohjekin pysyi yhteistyössä, kun olin keskeyttynyt nesteytykseen sillalta lähtien. Nyt oli jäljellä enää pari rastia ja edettiin reipasta tahtia. Ympärillä oli koko ajan paljon joukkueita, kun kisassa oli mukana myös kuntosarja ja he etenivät päivää omaan tahtiinsa hieman karsitulla reitillä.

Maalin lähestyessä otettiin pientä kiriä ja katsottiin, ettei ainakaan lopussa kukaan kurvaa meidän ohi. Emitin tarkastuksessa saatiin heti punaista, että ihan alkuvaiheessa olis leimattu aivan väärä rasti. Tämän suhteen tiedettiin, ettei niin leimattu, ja järjestäjä sanoi tarkastavansa asian meidän gps-jäljestä. Tuumattiin, että eipä asialla niin kiire, kun "ei tässä missään kärkisijoilla olla". Toinen toimitsija vastasi tyynesti, että olette kyllä kakkosena maalissa. Katsottiin epäuskoisina toisiamme, että oikeestiko? Nyt se leimauksen tarkastiminen alkoikin kiinnostaa jo enemmän! Vähän samaa epäuskoista fiilistä oli kesän alussa rogainingissa, kun tajuttiin olevamme ykkösinä.

No käytiin pesemässä pyörät ja suihkussa. Sillä välin meidän suoritus oli todettu sääntöjen mukaiseksi ja käytiin pokkaamassa matkaan 5 kg perunasäkki ja Noshtin tuotteita kotiinviemisiksi. Vähän tämä menestys hämmentää ja jopa nolottaa, kun tietää tasoeron sitten "oikeisiin urheilijoihin". Mutta otetaan toki palkinnotkin vastaan, ihan kiva bonus mielekkään tekemisen päälle!

Omat urheilut on mennyt viime vuodet vähän tasapainoillessa sen kanssa, että tekeekö ainoastaan kaikkia kivoja asioita vai treenaako, jotta voi nauttia niistä kivoista asioista enemmän. Vuoden verran on tullut käytyä lenkillä myös silloin, kun ei ole varsinaisesti innostanut. Ja ehdottomasti fiilis on suorittaessa parempi, kun tossu tai fillari liikkuu hieman vauhdikkaammin. Onneks asutaan täällä metsän vieressä, niin on ulkoilumahdollisuudet aina tarjolla!

Kiitokset tietty vahvalle tiimikaverille Kallelle ja järjestäjille + vapaaehtoisille!

Tulokset 

GPS-seuranta 

Kevätjuhlabileet aka yö-rogaining 2022

Ei olis ikinä käynyt pienessä mielessä, että joku päivä oltais rogan kärkisijoilla. Tänä vuonna painettiin kyllä jaksamisen äärirajoilla kovaa, mutta pientä haparointia oli vähän siellä täällä. Maalissa sitten  hämmästeltiin tuloksia, että oltiinko muka oikeasti ykkösiä ja että koskahan muiden puuttuvat pisteet kirjautuu järjestelmään. Ei kirjautunut.

Kesänaloitusjuhlaa vietettiin tällä kertaa Kurussa ja ratamestari oli varoittanut mäkisestä maastosta ja hyttysistä. Tehtiin reittisuunnitelmaa mäkiä ajattelematta eli 120 km narua ja sitten vähän joustovaraa loppuun, jos tarvii oikaista maaliin tai jostain syystä halutaan vielä lisäpisteitä.

Suunnitteluvaiheessa nähtiin, että vasen alakulma ja oikea kylki oli pistesampoja, ja yritettiin naruttaa toivotut rastit reitille eri tavoilla. Lopulta ehdittiin jo tussata ensimmäinen reitti suunnittelukarttaan, kun veivattiin alkuosa vielä kertaalleen paremmaksi.

Alku lähti kuin tykinkuula, kerrankin löydettiin eka rasti suorilta! Kalle tykitti edessä ja me seurattiin Pänän kanssa perässä. Kaikki oli kartalla ja välillä juteltiin hankalista rastiväleistä matkan varrella. Tosin siinä vauhdissa mun ei tarvinut paljoa jutella! Keskityin omaan vahvuusalueeseen eli kännykän näpräämiseen ja leimailin rasteja, niin viisaammat sai lukea karttaa. 

Alkumatkasta totesin Kallelle, että menohaluja vois pudottaa sellasen 20 bpm tai muuten ollaan finaalissa jo kahden tunnin kohdalla. Vauhti putosi hieman ja totesin, että tänä yönä ollaan tiukilla. Järkevä alkuvauhti on aina vaikeeta, kun toi yks "Rovanperä" on jengissä mukana.

Rastit löytyi aika kivasti. Mittakaava 1 : 30 000 oli meille vaikea ja jouduttiin siristelemään useampaan otteeseen. Pieniä pummeja tuli useita, muttei yhtään isompaa. Katkoviivat oli joskus yhtä ryteikköä ja joskus niitä ei erottanut tiestä mitenkään. Oppimiskokemuksena ehkä sellainen, että tarkat paikat tulis huomioida ja lausua ääneen jo reittiä suunnitellessa tai ainakin piirtäessä. Eka pummi osui 7V kohdalla, kun posotettiin surutta risteyksestä ohi. Ei huomattu ajellessa moottorikelkkauraa lainkaan ja oletettiin, että rastin risteys oli vasta se moottorikelkkaura. No pienellä epäröinnillä päästiin takas ja huomattiin, että tarkkana saa olla.

Asvalttitien kohtaaminen 9H ympäristön pehmeiden metsäteiden jälkeen oli juhlaa. Viitoin samantien Kallen keulille, että nyt saa käyttää sitä ylimääräistä energiaa, jota meillä ei Pänän kanssa ollut. Ystävällisesti Kalle veti kaikki asvalttisiirtymät siitä eteenpäin ja peesasin renkaassa kiinni. Reidet alkoi huudella väsymystä siihen malliin, että luovutin leimaamishommat Pänälle. Sen verran ahtaalla olin tunnit 5-7, että olis ehkä kannattanut vaihtaa jo aiemmin.

Hienoja paikkoja löydettin taas useita. Lähtökohtaisesti vedenläheisyys oli aina plussaa ja teidenristeykset taas sellaista välihöttöä hienoista paikoista toisiin. 7G oli hieno koski ja 7T Haukkajoella oli myös hieno, tosin se mutainen lähestyminen ei niin hieno. Välillä sitä havahtuu yhtäkkiä, että tämähän onkin tuttu paikka ja kajakilla on tullut tuolla samassa paikassa käytyä jo aiemmin. Haukkajoki katosi kartalla helposti kaikkien ojien sekaan.

"Merkittävän männyn" (9L) jälkeen meitä tuli vastaan joukkue, joka jotenkin toivotteli tsemppiä pilke silmäkulmassa. Edessähän oli pistepolku 9M-7P ja ajateltiin, että taitaa olla tunkkausta edessä. Päinvastoin, polku oli hyvin ajettavissa, vaikka hieman kapea olikin. Ensin ajateltiin, että eipä ollu maastopyöräilijöitä nämä. Mutta pikkuhiljaa totuus alkoi paljastua, kun renkaat upposi uuteen sepeliin: ensin syke nousi ja vauhti hidastui, sitten syke laski ja vauhti hidastui lisää! 

Positiivisen pistepolkukokemuksen ja tuon sepelihelvetin kannustamana päätettiin lasketella 7O-7T pistepolkua pitkin ja tämä olikin niitä yön parhaita valintoja. Toinen lennosta tehty muokkaus reittisuunnitelmaan oli suunnitellun 3J+7J korvaaminen 5J+5Y. Edestakaiset pistot on itselle henkisesti todella raskaita ja mieluummin ajelen pidemmin rengasreittejä. 

Loppuun oli piirretty vielä pieni tikkari 9F-7K-7L-3N ennen maalintuloa 7S-5YÖ-9P. Olin popsinut edellisen tunnin nälässäni kaikkia taskuista löytyviä eväitä ja nyt lopun lähestyessä sain taas tehoja irti. Oikea pohje alkoi kyllä hieman nyppiä 2 tuntia ennen maalia, mutta ajotekniikkaa pystyi kääntämään enemmän reisille ja alamäissä pystyi ottamaan pikaisia venytyksiä. 7L osalta mietittiin moneen kertaan, että ehtiikö sinne asti vai ei... Päätettiin hylätä ja ottaa matkalta 3D korvauksena ja sitten maalin läheltä joku bonus, jos ennätetään.

9P leimattiin klo 5.45 ja ajateltiin, että 5C vois vielä saada ennen maalia. Vaikka myöhästymistä vois tulla minuutti pari sakkoa, niin plussalle vielä jäätäis. No missattiin siinä loppukirissä yksi pururadan risteys ja todettiin, että nyt kiirehditään vaan maalia kohti. Kiireessä oli vielä pientä erimielisyyttä, että mitä linjaa maaliin pitää mennä, mutta lopulta ennätettiin ajoissa maaliin 22 sekunnin turvin.

Aika monta fillarirogaa on tullut kierrettyä ja tämä oli selvästi raskain. Ajattelin sen johtuvan siitä, että ei ollut ihan lepoviikko pohjilla, mutta todellisuudessa taiskin olla varsin tehokkaasti ulosmitattu saatavissa olevat tehot ja aiemmin on ehkä pysytty varmemmin mukavuusalueella. Toisaalta useamman tunnin jälkeen on aina puhki, vaikka kuinka kruisailumoodissa ajelisi. 

Suoritus jätti vielä parantamisen varaa, mutta kokonaisuutena sekin todella onnistunut. Mutta mikä näissä tärkeintä, niin mukavaa yhdessätekemistä ja itsensä haastamista oli taas tarjolla hyvässä seurassa! Suurkiitokset jengikavereille Kalle & Jari! Ja kiitokset myös Haapikselle ja Kaajalle järkkäilyistä!

Tulokset https://gps-punch.appspot.com/qr/qr/rogtupa?e=5264947720224768

Tulossivut ja kartat http://retki.rogaining.fi/index.php?page=tulokset-8&hl=en

Marski Challenge 2020 - omia rajoja haastamassa

”Tiukkaa tekee. Ei ehkä ehditä. Saatetaan ehtiä. Otetaanko riski?” 

Väsyneet miehet etenivät Marski Challengen viimeistä tuntia hitaasti, ja väsyneet mielet etenivät päätöstä tehdessä vähintään yhtä hitaasti!

Aloitetaanpa alusta. Marski Challenge Hattulassa järjestettävä seikkailukilpailu, johon uskaltauduttiin Mikan kanssa mukaan parin vuoden takaisen Team City Challengen onnistumisten rohkaisemana. Ja koska niin monet tapahtumajärjestäjät olivat toukokuussa vastuullisuuskilvan jyllätessä peruneet kaikkia kesän aktiviteetteja, ja tämä jäi jäljelle.

Tapahtumapäivä alkoi klo 8, kun saatiin järjestäjältä ohjepaketti. Siinä oli pari karttaa ja selontekoa päivän kulusta. Kisa alkoi klo 10 prologilla, jonka tarkoitus oli venyttää joukkueiden välisiä eroja tuleville rasteille, joita tässä genressä kutsutaan questeiksi. Prologissa annettiin sprinttikartta: neljällä rastilla oli lukuja, ja prologin maalissa tuli leimata niiden summaa vastaava rasti. Joukkueet olisivat saaneet hajautua, mutta päätettiin edetä yhdellä kartalla yhdessä. Etäisyydet oli kuitenkin pieniä ja ei oltu ihan varmoja, miten 50 m etäisyyssääntöä tuli tulkita tässä tilanteessa. Prologin maalissa oli sitten vierekkäin neljä emitin leimauspaikkaa, joista yksikään ei ollut siellä päinkään meidän luvun 173 (77 + 66 + 22 + 8) kanssa. Pohdittiin pari minuuttia ja tajuttiin muiden pysähtyvän ensin ihmettelemään ja sitten leimaavan edellisten perässä 129. Ajateltiin, että tässä on varmaan joku kompa, ja jätettiin kokonaan leimaamatta. Kisan jälkeen kuultiin, että yksi luvuista olikin ollut -22, eli sieltä tuli sakkoa sitten.

Prologin jälkeen siirryttiin pyörille ja rullailtiin lyhyt siirtymä rannalle. Noin 50 m vesistö piti ylittää yhden finnfoamin tai ilmapatjan avulla. Kaivettiin repuista pakollisiin varusteisiin merkatut kuormausliinat ja kevennettiin vaatetusta, ettei ihan kaikki kastuisi heti ensimmäisen puolen tunnin aikana. Fillarit ja reput asetettiin päällekkäin eristyslevylle ja sitten suoraviivaisesti polskuttelemaan muiden perässä. Kuvassa on mukana kuntosarjalaisia, jotka suorittivat rataa lyhennettynä eri järjestyksessä.

QUEST 1: Sanojen etsiminen

Ylityksen jälkeen suunnistettiin pari risteystä maastoesteradalle, jossa tuli etsiä esteiden taakse piilotetut neljä sanaa ja muodostaa niistä lause. Hölkkäiltiin ympäri rataa ja Mika tais nähdä kaikki sanat. Rastivahti sitten tuumasi, että sanat ovat väärässä järjestyksessä. Oikea ratkaisu oli Pingviini-jäätelöä on tarjolla maalissa tai Maalissa on tarjolla Pingviini-jäätelöä. No oikealla vastauksella päästiin joka tapauksessa jatkamaan matkaa taas eteenpäin. 

Seuraavaksi olikin kymmenisen rastia pyöräsuunnistusta ja Mikan fillarin keula korkkasi ennen kolmatta rastia. Eli noin tunnin etenemisen jälkeen, kun suoritusaikaa oli seitsemän. Mielessä kävi jo talutusvuorot ja yhden pyörän vuorottelu, mutta onneksi tämä itseoppinut mekaanikko sai pyörän viritettyä ajokelpoiseksi, tosin keula oli pohja-asennossa sitten loppumatkan.

Rastit löytyivät pienoisella hapuilulla 1:25 000 kartalla. Lähtökohtaisesti ei tajuttu, että karttaan ei vaan ollut merkitty pieniä polkuja ollenkaan. Pienellä epävarmuudella edettiin kuitenkin ja taidettiin muutama joukkue ottaa kiinnikin.

QUEST 2 ja 3: Kirjainten etsiminen ja köysilaskeutuminen

Etukäteen oli kehotettu kertaamaan suunnanottoa kompassilla. Rastilla oli ilmoitettu kompassisuunnat asteina ja etäisyydet metreinä, ja jokainen kaiketi johdatti rastilipulle, jossa on kirjain. Kirjaimista piti muodostaa pohjanmaalainen kaupunki. Kun ensimmäinen kirjain oli ”U” ja muistettiin tapahtuman sponsori Lapua, ei tarvinnut kivikossa kauaa harhailla.

Samassa pisteessä vedettiin kiipeilyvaljaat päälle ja käytiin laskeutumassa 15 m kallio. Questien jälkeen saatiin uusi 1:18 000 kartta, jossa oli seuraavat viisi pyöräsuunnistusrastia. Jotenkin hämmennyttiin siitä kartasta, ettei nähty kumpikaan siinä menevää ohutta katkoviivapolkua. Näinpä päädyttiin sitten ”oikaisemaan” polun viereistä ryteikköä pitkin. Jos joku sattui silloin gps-seurantaa katsomaan, lienee epäillyt lähettimen karanneen eläinkunnan matkaan!

Outo mittakaava ei varsinaisesti tien- ja polkujenristeyksien laskemista haitannut, ja edettiin muutaman joukkueen kanssa vuorovedolla eli joku meni edellä ja pysähtyi, sitten pian toinenkin alkoi epäröidä ja näin järjestykset vaihtelivat aina rasteilta toisille.

QUEST 4: Ampuminen

Lisäkartta päätyi Parolan ampumapaikalle, jossa molemmat ampuivat pienoiskiväärillä ampumahiihtotauluja alas. Molempien piti kiertää kaikki kertyneet sakkolenkit. Sain kunnian aloittaa ja asettautuessani ampumaan kuulin, että tällä aseella pitäisi ampua oikealta puolelta. No onneksi monet tarkkuuslajit sujuvat yhtä heikosti molemmilta puolilta, joten shokki ei ollut merkittävä. Aseen käsittely oli aivan hakemista, mutta onneksi saatiin sentään puolet osumia. Sakkokierroksia hölkätessä aloin jo pelolla odottaa varsinaista suunnistusta, sillä askel ei tuntunut lainkaan kepeältä. Ampumahiihtoa olisi kiva kokeilla joskus oikeasti, ne käsittelee sitä asetta varsin näppärästi.

Ampumapaikalta piti navigoida lisäkartalla kohti rastia 16, jotta pääsi taas alkuperäiselle kisakartalle. Joku marjastaja yritti kovasti auttaa metsässä, kun kuulemma kaikki ovat jatkaneet risteyksestä suoraan ja me hidasteltiin kovasti kääntymishalukkaina. Pyrinnön suunnistuskoulun opein tehtiin oma ratkaisu ja tällä kertaa se kannatti. Osa meni harmillisesti harhaan, liekö sitten joku kuntosarjan juna oikaissut tämän rastin.

Juoksusuunnistus alkoi pyörärastilta 20, ja se olikin sitten melkoista taapertamista. Ylämäkiin ei irronnut yhtään, jalat painoivat hetki hetkeltä eteenpäin, mutta tasaisia ja alamäkiä sentään jaksoin sinnitellä. Mikalla juoksu kulki ongelmitta, mutta eipä siitä paljoa hyödytty, kun tyhminä lähdettiin molemmat reppu selässä liikkeelle. Eli ensi kerralla ei todellakaan kanneta jalan liikkuessa mitään muuta kuin pakolliset varusteet ja silloinkin vahvempi hoitaa kantamisen. Valittiin aika turvallisia polkusiirtymiä ajatuksella, että vältetään suuret virheet. Taktiikka toimi kohtuullisesti, ja suunnistusrata suoritettiin reilussa tunnissa.

Siitä alkoi kotimatka ja spekulointi melontarasteille ehtimisestä. Pyöräily sujui väsyneillä jaloilla taas vaihteeksi hyvin, kun tiesi sen päättyvän pian. Mika innostui triatlonistina aina tiesiirtymillä "Tämän homman mä osaan" ja veti pienellä vaihteella 30 km/h mun sinnitellessä perässä. Pieni ongelma tosin oli, että tossa vauhdissa kumpikaan ei ehtinyt lukea karttaa. Pienellä hakemisella (en tajua karttaa katsoessani vieläkään, että talon takaa ei mennytkään tietä) löydettiin takaisin vesistön ylitykselle, ja tällä kertaa vedettiin vielä suoraviivaisemmin lenkkarit jalassa ja reput tasapainoilemassa pyörien päällä ilman remmejä. Kovin kaukana ei ollut, että tämä väsymyksen aikaansaaman välinpitämättömyyden hintaa maksettu kalliisti, mutta selvittiin kuitenkin vastarannalle kuorman kanssa.

Ilmeisesti vesi oli viileää ja väsymys oli tehnyt tehtävänsä, sillä krampit alkoivat uhata molempia viimeisen tunnin aikana. Kanooteille juostessa itselläni alkoi pohkeet nykiä ja varoitella isommista ongelmista, joten jouduin kävelemään. Tosin ei sitä toistakaan etenemistapaa enää juoksuksi voisi kutsua. Meloessa Mikalla puolestaan alkoi reidet varoitella. Melontarasteja oli neljä ja aikaa oli noin tunti. Kolme rasteista oli lähellä lähtöpaikkaa, yksi yksinäinen sitten yhtä kaukana kuin kolme muuta. Aloitus pohjoisen lähimmistä rasteista oli helppo, ja nähtiin vielä porukkaa vedenylityksen kohdalla. Kisa-aikaa oli siis käytössä tasan seitsemän tuntia, ja sen ylityksestä ei selvinnyt sakoilla, vaan tuloksena oli hylkäys. Kuuden tunnin uurastuksen sumentamat aivot yrittivät laskea käytössä olevaa aikaa ja mahdollisia seurauksia: kannattaako jättää yksi rasti hakematta tunnin aikasakolla ja pelata varma lopputulos vai mieluummin suorittaa koko rata välittämättä tuloksista. Päätettiin, että kisan hengen mukaista on suoriutua maaliin aikarajan puutteessa ja säästettiin kramppiriskissä olevia jalkoja. Päätös tehtiin noin 18.20, kun laskelmissa viimeisen rastin hakeminen olisi vienyt 30 min ja siirtymä maaliin 5 min sillä oletuksella, ettei tule kramppeja. Samalla toki säästettiin sellainen puoli tuntia kokonaisajasta, kun oltiin aiemmin maalissa. Eli järkeiltiin sakko käytännössä puolen tunnin sakoksi.

Näinpä maaliin tultiin reilusti aikarajan puitteissa ja kamerallekin jaksoi vielä hymyillä.

Tämä oli molemmille ensimmäinen varsinainen seikkailukilpailu kilpasarjassa ja jätti hieman epämääräisen olon. Kehoa haastettiin kyllä riittävästi ja suunnistustaito joutui koetukselle, mutta questien epämääräisyys jäi hieman mietityttämään. Rasteilla ei käsittääkseni valvottu mitenkään joukkueen säilymistä 50 m rajoissa tai ylipäätään sitä, onko quest suoritettu vai ei. Tehtävät palautettiin rastivalvojalle, joka ei ainakaan omaan silmään tehnyt mitään merkintää mihinkään. Ehkä kärkijoukkueiden kohdalla ollaan tarkempia ja siitä eteenpäin luotetaan joukkueiden omaan tekemiseen? Sanojen etsiminen oli aavistuksen mielikuvitukseton tehtävä, mutta onneksi sentään upealla maastoesteradalla, jota oli tullut telkkarista katsottua viikkoa aiemmin. Ja jäätelölauseen muisti sitten kotimatkalla, kun ajettiin samasta kohdasta kotia kohti. Vesistö asetti tiukan rajoituksen kisa-alueelle, minkä seuraksena vaihtoalueelle tultiin vasta kisan lopussa. Näin ollen sitä ei voinut tehokkaasti hyödyntää tankkaukseen tai vaatteiden vaihtoon. Tuorepuuro tuli sitten syötyä vasta maalissa. Itse asiassa koko tapahtuman aikana kului ainoastaan energiamarmeladia ja yksi Snickers, vettä 1,8 litraa ja urheilujuomaa 7 dl. Nämä muistettakoon seuraavissa kisoissa, kun arvioi sitä ikuisesti hankalaa tankkauksen tarvetta.

Osa joukkueista tuntui liikkuvan yhdessä ja kuten rogainingeissa, osa suhtautui varsin leväperäisesti rastien leimaamiseen asetettuihin sääntöihin (molemmat 5 m rastista). Että voiko tällaisen seikkailukisan suorittaa ajatuksella ”vietän hauskan kesäpäivän omalla tavallani ja vähät välitän säännöistä” vai tuleeko tavoitella pelin pelaamista sääntöjen mukaan. Me oltiin selkeästi jälkimmäisellä, mutta toisaalta ymmärrän myös ensimmäisen. En tunne ainakaan vielä lajia niin paljoa, että osaisin arvioida sen paremmin. Tuloksilla tuskin on kärkeä lukuunottamatta paljoakaan merkitystä - pikemminkin omilla onnistumisilla ja omien rajojen löytämisellä, ja niitä voi tavoitella molemmilla lähestymistavoilla.

Oman kunnon rajat tuli siinä määrin koettua, että ajattelin lisätä pientä systemaattisuutta oman kestävyyskunnon kehittämiseen. Että oikeasti pysyisi siellä pk-alueella säännöllisesti joka viikko, eikä ainoastaan säntäilisi hetken fiiliksen mukana.

Seikkailu-urheilun ytimessä tuntuvat tämän kisan ja viime vuoden Hiiltomiehet Adventuren perusteella olevan kestävyyskunto ja suunnistustaito. Muuttuvat questit sitten lisäävät oman lisämausteensa ja haastavat myös hoksottimia. Varsinaiseksi seikkailuksi lasken vesistön ylityksen ja köysilaskeutumisen, muu tekeminen oli enemmän suunnistamista pyörällä ja tossulla. Mutta yksistään sen vesistön ylityksen vuoksi tämä oli aivan mahtava tapahtuma! Kriittisestä arvioinnista huolimatta oli siis aivan mahtava päivä, yksi parhaista! Onnistumisia ja hapuiluja tuli molempia. Muutamat oivallukset näin jälkikäteen ja viimeisen rastin oikaisu jäi kaivelemaan sen verran, että pitää ottaa ensi vuonna uusiksi!

Kiveriön karpaasit (koulupolku 3. luokasta lähtien Kiveriön ala-asteella ja yläasteella, terkut kaikille luokkakavereille!) kiittää järjestäjiä hienosta tapahtumasta!

---

Karttakuvista puuttuu prologin sprinttikartta ja viimeinen melontakartta.

Tapahtuman kotisivu (http://multievent.fi/)

Tulokset (https://navisport.fi/events/2f29476e-ef83-413b-8f58-ed0532183406/results/95622026-3146-4dd7-a90c-9ef6f3f7fa34)

GPS-seuranta (http://www.tulospalvelu.fi/gps/2020marskiKilpa/)

Ja erityiskiitos "valmennuksesta" blogikirjoituksen muodossa Napapiirinseikkailija Kati Vehmas https://napapiirinseikkailija.com/

Kuvat: Tomi Liljemark

Hossan lumoissa

Monta vuotta ollaan todettu, että on se Hossa vaan liian kaukana. Tänä vuonna vihdoin mentiin ja onneksi mentiin - kansallispuiston upea luonto ja henkeen sopiva infra maastopyöräpolkuineen oli aivan huippuluokkaa! Matkassa oli kuusi miestä ja kuusi täysjoustopyörää - jokainen sai kelpo määrän rasitusta muutaman päivän reissun aikana.

Meidän kannalta harmillisesti pyöräily retkeilypoluilla kiellettiin kevään aikana, mikä rajoitti reittivalikoimaa melkoisesti. Paljon löydettiin hienoa ajettavaa joka tapauksessa ja tulipa tutustuttua alueeseen myös muilla kulkuvälineillä: kanootilla ja tossulla.

Torstai: Sininen saavutus & Näränkävaara

Sininen saavutus on maastopyöräilyn pisin reitti 50 km pituudellaan. Alkuosa kurvaili tien lähellä hyvin sorastettuna, mutta pian päästiin hikoilemaan harjuja ylös alas ja mutkittelemaan rantapoluilla. Hyttysiä oli valtavasti, mikä rajoitti nautiskelua ainakin omalla kohdallani melkoisesti. Tauot pidettiin pienessä liikkeessä. Yritin hakea satulaan uusia säätöjä ja totesin puolimatkassa epäonnistuneeni selkeästi, mikä ei luvannut mieluisia kilometrejä loppuviikolle.

Reitti on varsin miellyttävää, helppoa ja nopeaa single trackia. Loppuosassa oli ehkä viiden kilometrin teknisemmäksi luokiteltava osuus ennen asvalttisiirtymää luontokeskukselle. Reitit on kuitenkin ohjattu yhteen kiertosuuntaan, mikä myöskin asettaa pieniä rajoituksia.

Näränkävaara sijaitsee puolen tunnin autoilun päässä Hossasta ja ajateltiin käydä iltakävelyllä palauttelemassa maastopyöräilyn rasituksia. Erämaatila tyhjyyden ympäröimänä herätti hämmästelyä, samoin näköalat kauas eri ilmansuuntiin, laajalti myös itärajan taakse. Näränkävaara sijaitsee pari kilometriä Venäjän rajasta. Jos hyttysiä oli aiemmin valtavasti, nyt niitä oli valtavasti enemmän.

Perjantai: Julmaölkky & Kokalmuksen kierros

Varattiin luontokeskukselta kanootit seuraavaan aamuun ja käytiin tutustumassa Julma-Ölkkyyn meloen. Tämä varsin leppoisa etenemistapa pysyi melkoisen leppoisena, vaikka kolmella kanootilla tuli kenties pientä kilvoittelua matkan varrella. Kapea kanjonijärvi jylhine kallioineen oli maisemallisesti varsin vaikuttava. Ja amerikkalaishenkinen parkkipaikka järeine rakennelmineen taas vaikuttava hieman toisesta näkökulmasta. Melontaosuutta en jättäisi kokematta missään nimessä, vaikka tulisin paikalle uudelleen. Osittain mieleen muistui melonta Oulanganjoella, mutta jylhät kallioseinämät tekivät kenties vielä suuremman vaikutuksen.

Sininen saavutus oli piipahtanut Kokalmuksen taukopaikalla, mutta nyt ajettiin varsinainen Kokalmuksen kierros. Tämä järvenrantoja mukaileva lenkki oli myöskin vauhdikasta ajoa, ja Muikkupuron kahlailut heti alkumatkasta jättivät kiireettömyydessään voimia pieneen leikittelyyn ryhmäajossa. Muikkupuro ehdottomasti mieleen lasten kanssa matkustaville! Siirtymineen tästäkin rakentui useamman kymmenen kilometrin lenkki. Satulan säädöt onnistui tällä kertaa paremmin ja ajelin tuplahousulla, niin kyyti oli pehmeämpää. Tuuli piti itikat etäällä.

Lauantai: Pyörälenkki ja Värikierros

Kun pidemmät pyörälenkit oli ajettu, poimittiin niitä pienempiä yhdistelmänä aiempien parhaiden palojen kanssa viimeisen päivän kunniaksi. Jatkojen valkea jäi meidän arvioissa jumbosijalle, koska muut olivat suoranaisia helmiä.

Hyttysten pelossa päätettiin tutustua Värikallioon polkujuoksulenkillä. Hölkkäiltiin Värikallion kaarrosta eteenpäin ja matkalta ostetut Hokat sai ensikosketukset juurakkoon. Ylämäet käveltiin ja alamäet rullattiin - itse kallio herätti enemmän pohdintaa kiipeilykohteena kuin kulttuurikohteena. Rajoituksensa kullakin.

Yhteenveto

Poroja näkyi joka päivä luonnossa ja yksi sarvipää yritti meitä kovasti kirittääkin. Yleisin kohdattu eläin oli kuitenkin hyttynen, ja niiden ahdistamana harkitsisin ihan alkukesän reissua, jos kävelemään olisin tulossa. 

Suosittelen kohdetta varauksetta. Järvet ja harjut ovat pääroolissa, mutta mukana on myös suomaastoa ja Julma-Ölkyn kanjonijärvi. Vedet ovat puhtaita ja kirkkaita, hyväkuntoisen siistit taukopaikat ovat helppokulkuisten polkujen varrella lyhyillä etäisyyksillä, pyöräilyyn tarkoitetut polut nopeita ja Ölkyn kanjonijärvi vielä täydentää erilaisuudellaan.

Mutta reissu kuin reissu, niin ihmiset ja yhdessäolo nousee aina tärkeimmäksi. Kohti uusia seikkailuja!

---

Hossan maastopyöräilyreitit reittikuvauksineen ja gpx-jälkineen https://www.luontoon.fi/hossa/pyorailyreitit

Hossan kansallispuisto https://www.luontoon.fi/hossa

Näränkävaara https://www.luontoon.fi/naranka

Siirtolan Kelomökit https://www.siirtolankelomokit.fi/

Vuores-rogaining: vuoret ja vesistöt

Vuores on kaunis. Oheiseen rogaining-karttaan on sijoiteltu rasteja siten, että meidän suosikkipaikat tulevat tutuiksi rasteilla tai niiden välisillä siirtymillä. Voit taapertaa lasten kanssa rauhakseen tai sitten sykkiä rajoitinta vastaan juosten tai pyöräillen - ihan mikä tuntuu parhaalta. Kartanlukutaito ei ole välttämätön, mutta siitä on etua.

• Rogainingin ideana on kerätä pisteitä. Pisteitä saa jokaisesta leimatusta rastista (esim. 7D saa 7 pistettä, 3A saa 3 pistettä). 
• Rasteja saa kiertää haluamassaan järjestyksessä.
• Peliaikaa on kaksi tuntia ja ajanotto käynnistyy lähtörastin leimaamisella. Maalirasti tulee leimata kahden tunnin kuluessa, ylimenevistä minuuteista menettää pisteen per minuutti. 
• Rasteja ei ole merkitty luontoon mitenkään, mutta sijainnit ovat aika ilmeisiä polkujen risteyksiä, kukkuloita ja laavuja ym.

Lähtörasteja (r) on tässä Vuoreksen versiossa rogainingille epätyypillisesti kaksi, jotta kynnys kokeilemiseen on mahdollisimman matala. Toinen lähtörasti on Seikkailupuiston sillalla ja toinen Mäyränmäessä Palkkionmaankadun päässä. Maaleja on niinikään kaksi, toinen Mäyränmäen hiekkakentällä ja toinen suurimman hulevesialtaan laiturilla (kartassa tarkat sijainnit).

Leimaukset tehdään kännykällä osoitteessa urly.fi/1Cnk. Ennen lähtöä valitaan sarja (fillari tai tossu) ja nimetään joukkue. Sähköpostiosoite ei ole välttämätön. Reittiä voi suunnitella etukäteen ja monet piirtävät korostuskynällä tavoittelemansa reitin kartalle suunnittelun yhteydessä. Leimauksista on tarkempaa ohjetta sivulla http://hazor.iki.fi/gps-punch.

Rasteja voi kiertää yksin tai joukkueena. Parhaimmillaan sosiaalinen ulottuvuus tulee mukaan, kun kokoontuu yhdessä suunnittelemaan reittiä ja suunnistaa yhdessä. Reitin suunnitteluun ja optimointiin kannattaa varata aikaa puolesta tunnista tuntiin.

Jokainen liikkuu omalla vastuulla. Kohtaa ihmiset kohteliaasti ja pysy poissa pihoilta ja työmailta. Hupakankorven luonnonsuojelualueella tulee pysyä olemassaolevilla poluilla (tuskin pitkoksilta poikkeaminen edes käy kenelläkään mielessä). Isokuusessa on katkaistu kulkuväyliä rakentamisen vuoksi, ja näitä on merkitty kieltoalueilla (violetti ruudukko kartalla). Jos havaitset vaaranpaikkoja tai haluat tehdä parannusehdotuksia, ota ystävällisesti yhteyttä kommentoimalla tätä kirjoitusta.

Kilpasuunnistajien on syytä tarkistaa ajankohtaiset kieltotilanteet osoitteesta karttarekisteri.fi. Tällä hetkellä alue on harjoituskiellossa, mutta koronan vaikutuksista kesän suunnistuskilpailuihin ei tätä ohjetta kirjoitettaessa mitään varmaa tietoa.

Pistetilanne kevään ajalta on näkyvissä online-tulospalvelussa. Mitään palkintoja tai juhlallisuuksia ei ole tulossa, vaikka pisteet palveluun kirjautuvatkin. Toki halutessaan voi käydä omaa reittiä optimoimassa ja uusia ennätyksiä tekemässä. Tapahtuma on avoinna juhannukseen asti 18.5.-20.6.2020.

Lähtökohta on kannustaa liikkumaan lähiluonnossa. Karttaa voi hyödyntää ihan päiväkävelyn inspiraation lähteenä ilman leimauksia ylipäätään. Mukavia luontokokemuksia kaikille!

Kiitokset opastuksesta rogaining-järjestelyistä ja reitin kokeilemisesta etenkin Marko Haapakangas, karttapohjasta kiitokset Jari Kaaja ja leimaussysteemistä Tommi Lahtonen.

Linkki pdf-tiedostoon urly.fi/1E5H
Linkki jpg-tiedostoon urly.fi/1E5I

Tervetuloa mukaan Vuores-rogainingiin 17.5.2020!

- Online-tulokset https://gps-punch.appspot.com/qr/qr/rogtupa?e=4539824390275072-
---

Mukana on useampia ensikertalaisia, niin yritän kirjoitella tapahtumankulkua auki siten, että suunnilleen tietää, mihin on tulossa. Konkarit voi lukea tai luottaa aiempaan osaamiseen. Lihavoin olennaisen. Osallistujia on tulossa yhteensä kymmenkunta.

IDEA

• Rogainingin ideana on kerätä pisteitä. Pisteitä saa jokaisesta leimatusta rastista (esim. 7D saa 7 pistettä, 3A saa 3 pistettä). 
• Rasteja saa kiertää itse valitsemassaan järjestyksessä, kunhan leimaa ensimmäisenä lähtörastin ja viimeisenä maalirastin.
• Ensin on aikaa reitin suunnitteluun ja sitten kaksi tuntia aikaa rastien kiertämiseen.

ENNAKKOVALMISTELUT

• Rastien leimaukseen käytettävän kännykän voi rekisteröidä osoitteessa urly.fi/1Cnk. Samalla tulee valita sarja (fillari tai tossu) ja nimetä joukkue. Sähköpostia ei tarvita mihinkään, voit jättää tyhjäksi. Rekisteröinti tulee tehdä ennen lähtöä. Yksi puhelin / joukkue riittää. 
• Lataa akku täyteen: leimaukset onnistuvat nopeimmin, jos puhelin päivittää jatkuvasti sijaintia. Ja jos akku on tyhjä, ei voi leimata yhtään rastia. 
• Karttoja saa meiltä kotoa klo 9 alkaen. Pysäköintimahdollisuuksia on Palkkionmaankadun varressa ja Palkkionmaankatu 11 vieraspaikoilla. 
• Jos ollaan erikseen sovittu kartan toimitus tai tulostus omatoimisesti, niin pidä kartta poissa silmistä aina sunnuntaiaamuun klo 9 saakka.

SUUNNITTELU

• Ennen lähtörastin leimaamista on enintään kaksi tuntia suunnittelu- ja valmistautumisaikaa. Ilman koronapaineita suunnitteluaika olisi ollut tasan tunti ja liikkeelle olisi lähdetty yhteislähdöllä, mutta nyt minimoidaan kontaktit joukkueiden välillä lisäämällä vapauksia ennemmin kuin rajoituksia. Osa suunnittelee kotonaan ja tulee omalla aikataululla lähtörastille.
• Monet aloittavat reitin suunnittelun laittamalla kartan pahvin/vaahtomuovin päälle ja merkkaavat rasteja neuloilla, mahdollisesti eri pistemäärät eri väreillä. Sitten langan avulla suunnitellaan reittiä ja pidetään hallinnassa reitin pituus suhteessa oletettuun etenemisvauhtiin. Metri lankaa vastaa 15 km matkaa luonnossa. Lopuksi monet piirtävät suunnittelemansa reitin korostuskynällä kartalle. Mukana on paljon vuoreslaisia, jotka saattavat jo silmäilemällä arvioida reitin kulkemiseen vaadittavaa aikaa.
• Palkkionmaankadulla suunnittelutilaa järjestyy tarvittaessa terassilta, autokatoksesta tai pihalta. Ensimmäiset saa parhaat paikat.
• Kartta on A4-kokoinen ja mittakaava 1:15 000.
• Olen paikalla ja annan pyydettäessä neuvoja.

SUORITUS

• Suoritusaikaa on kaksi tuntia.
• Ajanotto käynnistyy lähtörastin leimaamisella. 
• Maalirasti tulee leimata kahden tunnin kuluessa, ylimenevistä minuuteista menettää pisteen per minuutti ja yli 15 min myöhästymisestä hylätään.
• Rasteja ei ole merkitty luontoon mitenkään, mutta sijainnit ovat aika ilmeisiä polkujen risteyksiä, kukkuloita ja laavuja ym. Rastimääritteet ovat sanallisia.
• Lähtörasti sijaitsee Palkkionmaankadun päässä Mäyränmäessä, maali läheisen hiekkakentän sisäänkäynnillä. 
• Leimaukset tehdään kännykällä ja yksi leimaus / joukkue riittää. Koko joukkueen tulee kulkea yhdessä ja käydä rastin läheisyydessä.
• Kun saavut rastille, klikkaa "GPS-leimaus". Jos sijainti ei päivity, kannattaa avata joku puhelimen karttaohjelma ja yrittää uudestaan. Jos vahingossa suljet selainikkunan, avaa kartan alanurkan koodi uudelleen. Jos kännykkä sammuu, varakännykän voi ottaa käyttöön lennosta.

ERITYISHUOMIOITA

• Hupakankorpi (suo rastin 5G suunnalla) on luonnonsuojelualuetta, joten pysy pitkoksilla. Tuskin kenellekään tulee edes mieleen niiltä poistua!
• Koukkujärvellä (rastin 3F suunnalla) on polkujen haketustalkoot käynnissä. Jos liikutte siellä, valmistautukaa hidastamaan tahtia ja kiittelemään talkoolaisia hienosta polusta.
• Kielletyt alueet on merkitty violetilla ruudukolla. Lähinnä kyseessä on työmaiden vuoksi katkaistuja polkuja ja haluan ohjata turvallisiin reittivalintoihin.
• Kaikkia alueen polkuja ei ole kartalla, mutta rastien ja suunnistuksen kannalta olennaisimmat ovat.
• Käytä järkeä liikenteessä ja kohtaa paikalliset kohteliaasti.

JÄLKIPELIT

• Luon tapahtumapäivälle WhatsApp-ryhmän, niin saadaan alusta jälkipeleille eli reittien analysoinnille ja fiiliskuvien jakamiseen.
• Pistetilanne tulee näkyviin online-tulospalveluun ja sieltä näkee myös muiden joukkueiden pisteet ja reitit (tai oikeammin rastit ja niiden leimausajat). Linkki tulospalveluun tulee maalirastin leimaamisen jälkeen ja jaan sen sitten Whatsappissa uudestaan.
• Kuuntelen mielelläni kommentteja sitten maaliin saapumisen myötä.

VARUSTEET

• Varustaudu kahden tunnin ulkourheiluun ja myös jalkojen kastumiseen. Olen ajellut koko kevään näitä polkuja ja osa pysyy kosteana kelissä kuin kelissä. Toki reittivalinnoilla ja ketteryydellä voi minimoida riskin, mutta mitäs järkeä sellaisessa on.
• Jos suunnittelette meidän terassilla tai autokatoksessa, niin ota lämmintä vaatetta mukaan. Reppuja voi jättää meille säilytykseen suorituksen ajaksi.
• Ota oma karttateline (pyöräilijät), karttamuovi, korostuskynä ja reitin suunnitteluun mahdollisesti kaipaamasi lanka ja pahvi, jos sellaisia omistat. Meiltä saa lainaan melkein kaikkea eli kauppaan ei tarvi tämän takia lähteä. 
• Jos haluat fillarin karttatelineen lainaksi, niin laita viestiä! Lasken ensin omat ja kysyn sitten kavereilta lisää. Paikalliset ehkä vielä pärjää taskukartalla, mutta vieraammat ei.

Kartta tulee sitten tapahtuman jälkeen yleiseen jakeluun eli rata jää avoimeksi juhannukseen asti. Halukkaat voi joko kiertää uudestaan tai vinkata kaverille vapaasti. 

Yhdessä 2019

Ikää tulee lisää, milloin mikäkin paikka kolottaa ja kortisonia piikitetään niveliin, mutta meikäläisen urheiluvuosi 2019 ei jäänyt edeltäjistään yhtään jälkeen! Blogi eli hiljaiseloa omalta osaltani, mutta tässä tulee sitten koko vuosi kerralla 😏

Yhteenvetona todetaan, että treenejä tuli 284 kpl (342h). Kärkisijalle pääsi varmaankin ekaa kertaa ratsastus (88 kertaa). Seuraavat sijat kävely tai hölkkä (52), kahvakuula/kehonpaino ym. treeni (32), salitreeni (27), hiihto (18), maastopyöräily ja sähköpyöräily (12), liikkuvuustreeni ja ultimate (9) ja suunnistus (7) plus loput sekalaiset päälle. Lajeja tuli reippaasti päälle 20. Monipuolisuus tiellä pitää!

Tässä pari nostoa vuoden varrelta, olkaa hyvä! Yhteistä ja jotenkin kuvaavaa tän vuoden kohokohdille on, että mitään en olisi voinut tehdä yksin. Yhdessä on voimaa!!!

Ratsastuksen puolella alkuvuodesta 2019 mukaan tuli uusi talli (Ratsuniitty Lempäälässä) ja sitä kautta elämään tupsahti uusien hevosten ohella myös uusia ihania ihmisiä, tiedätte ketä olette! Tallille ja ryhmiin on otettu vastaan erinomaisen hyvin. Rohkaistuin jopa ratsastuksen suhteen asettamaan ensi vuodelle tavoitteita ja kävin elämäni ensimmäisillä tunneilla, joissa oli mukana sana "valmennus". Oolallaa. Ensi vuonna olisi erinomaisen huikeata päästä kisaamaan ratsastuskouluoppilaiden kenttäkisan Suomenmestaruuksista, jotka kisataan Ypäjällä. Maastoesteitä tulikin tänä kesänä treenattua etenkin Ruovedellä niin, että enää ihan joka maastoestetunti ei ole "pelkkää kuolemanpelkoo", woohoo! 🏇🏼

Kesän alussa jännitin monta viikkoa Venla-debyyttiäni ja kun kävin pari päivää ennen kisaa suunnistamassa Majauslahdessa harjoitusradalla, löysin lähinnä hyttysiä ja nälän. A.P.U.A. Sitä oli onneksi Jukolan metsässä saatavilla. Vaikeuksien kautta voittoon, maaliin hieman kramppaavin jaloin ja jengille hyväksytty suoritus. Go OK Rasti-UFO, Napapiirillä nähdään 2020!

Ultimaten osalta treenejä tuli vähän, mutta saavutuksia sitäkin enemmän 👏. Heti vuoden alussa tammikuun sisäultimatepeleissä tärähti ns. "tonni täyteen" liiton alaisissa SM/divarisarjoissa. Aika huikea ajatus, että tuhat kertaa ajatus, ajoitus ja tekninen suoritus osuu yhteen, puolustajat on ohitettu ja tuuletetaan maalia 🙌.

Ultimatessa saatiin vielä kesälläkin juhlittavaa, kun kokosimme vanhan kaveriporukan heinäkuun SM-viikkojen biitsiultimaten mestaruusskaboihin. Ässämix kävi pokkaamassa kultaa Italian Riminiltä 2010 ja nyt saimme monta vanhan jengin pelaajaa viivalle. Vantaalaisen jäähallin parkkipaikalle oli meitä varten kärrätty tuhannesti hiekkaa ja YLE näytti mestaruuspelin myös telkasta. Meidän "15 minutes of fame" onnistui parhaalla mahdollisella tavalla: voitto universe pointissa Espoosta 15-14 ja SM-kultaa kaulaan 🥇. Huikea laji, huikeat ihmiset! Ei voi ymmärtää, kuinka paljon tämä yhteisö on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana antanut, yhden aviomiehen lisäksi 💖.

Lisää urheilujuhlan tuntua löysimme Tommin kanssa heinäkuiselta Mänttä-Vilppulan urheilukentältä. Vilppulan mieskuoro lauloi Maamme-laulua kun meidän molempien eka multisport-kisa laukaistiin käyntiin. Hiiltomiehet Adventure 2019 tarjosi meille pyöräilyä, suunnistusta, järven ylitystä styroksinpalalla (mitkä hapot käsiin!) ja moninaisia tehtävärasteja ja visailuja pitkin matkaa. Maaliin selvittiin just alle kolmen tunnin ja sillä pääsi rentosarjassa hieman puolivälin paremmalle puolelle. Luojan kiitos en suostunut kisakireisiin, sillä jengit vetivät siellä 7-12h aikoja(!!!). Olis pitänyt soitella lastenhoitajalle keskeltä metsää, että mennee vielä hetkinen...

Elokuussa hirvikärpäset tarjosivat auliisti seuraansa Pöytyällä. Viime vuoden SM-rogainingista viisastuneena mukana oli nyt sekä kompassi, että järjellinen reittisuunnittelu. Tai niin me luultiin. Ekaa rastia etsittiin taas hetki, ja melko alussa tuli muutenkin todettua, että hakkuuaukean ylitys maastopyörän kanssa on hiiiidaaasta. Helpoin reitti menisi ojan pohjalla ja kun edessä on vielä seitsemän tunnin rypistys, ei viitsisi heti olla kaulaa myöten mudassa. Ei ku takaisin ja uutta reittisuunnitelmaa kehiin. Lopputuloksena just sopivat rastit ja reitti. Maalissa muutamia minuutteja ennen dedistä, täydellistä. Ei meinattu uskoa, että oltiin päästy sekasarjassa jopa neljänsiksi (no jengejä oli ehkä kahdeksan, mutta hei kuitenkin) ja meidän edellä olivat kisakireisiin pukeutuneet virolaiset, venäläiset ja vain yksi suomalaisjengi. Koska rogainingissa SM-mitalit jaetaan myös ulkomaalaisille osallistujille, ei sentään vahingossa mitaleille päädytty! Meillä olis kuitenkin ollu hienot Hervannan Uho ja Hengästys -paidat päällä siellä trikoiden joukossa! Hieno kisa, hieno keli, parhaasta paras seura. Ehdottomasti jatkoon!

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä pitää mainita Syöte MTB. Pääsimme mukaan tähän loppuunmyytyyn ja paljon kehuttuun pyöräilytapahtumaan ja täytyy sanoa, että oli maineensa arvoinen. Vedin itse maltillisen 32km setin upeissa harjumaisemissa ja neulaspoluilla, Tommi urheili vähän pidempään 60km reitillänsä. Yhdistettin lomaan myös pienen karhunkierroksen kävely ja Oulankajoen melonta ja tämä viikonloppu oli kyllä kokonaisuudessaan melko huikea. Tänne pitää päästä uudelleen ja lapset mukaan!

En tiedä, mitä vuosi 2020 tuo tullessaan, mutta suunnitelmia toki jo on. Joku kiva multisport olisi taas hieno vetää, Jukola-ilmo on jo sisässä, UFOlla olisi paikka ultimaten biitsiultimaten EM-seurajoukkuekisoihin Portugaliin, Syöte MTB ilmoittautuminen on huomenna ja ne tuntiheppojen kenttäkisat olis jotain tosi tosi upeaa.





Nyt jatkamme lasten kanssa lomailua Ylläksellä. Esitellään heille tämän hienon kohteen tarjoamat parhaat palat ja annetaan eväät monipuoliseen liikkumiseen, pieneen itsensä haastamiseen ja luonnosta nauttimiseen

Isoin kiitos menneestä vuodesta kuuluu omalle kullalle. Ja kuten hänelle nelikymppisillään kirjoitin, "Hyvä kulta on vienyt mut vuorten huipuille ja merten alle. Mannerlaattojen väliin ja jyrisevien vesiputousten taakse. Tuntureille ja kanjoneihin, savanneille ja autiomaahan. Kuohuviin jokiin, tyyniin järviin ja myrskyäviin meriin. Peilikirkkaalle jäälle, hiekkarannoille ja kuumiin lähteisiin. Viidakkoon ja sademetsiin, pimeisiin luoliin. Liitelemään alas kallioilta ja hyppimään silloilta. Kivikkoisille metsäpoluille, tasaisille nurmikentille ja paahtavan kuumille hiekkarannoille. Joka ikiselle kukkulalle ja kivelle. Tiukkoihin taisteluihin, itsensä ylittämiseen, uudelleen yrittämiseen ja voittoihin. Seuraisin sua mihin vaan 💗"