Aloittelija retkiluistelemassa

Pari viikkoa sitten pääsin elämäni kolmatta kertaa retkiluistinten päälle ja kuten meillä on tapana, heti vaan, syvään päähän (no ei vaan, ei sentään kastuttu)!

Keli oli kevään parhaimpia ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Retki aloitettiin Rantaniityn parkkipaikalta Pirkkalasta, johon oppaamme Kaisa ja Hiski luistelivat Hatanpäältä. Siitä lähdettiin kohti Rajasalmen siltaa, tarkoituksena luistella ihan Lempäälään asti, huu.

Opin vasta tällä kerralla, ettei retkiluistellessa kuulu käyttää sauvoja, muuten kuin "hätätilanteessa", jos varsinainen luistelu ei oikein onnistu tai tarvitaan lisää vauhtia. Mulla oli kolmen tunnin hätätilanne. Sen verran röpelöistä ja vaihtelevaa jään pinta oli, että sauvoitta luistelu tasapainoisesti ei kovin helposti meikäläiseltä onnistunut, joten lykin paljon tasatyöntöä muiden potkiessa rennosti menemään. Ehdin juuri kehua, että ei edes jännitä, kun viereen pamahti silmien edessä railo näkyviin pitkälle matkalle. Uuu! Jaa ei jännitä vai?

Tässä esimerkki hätätilanteesta

Rajasalmen sillan kohdalta järvi taitaa olla koko talven melkein sula, joten siinä kohden rantauduimme varovasti lammikoiden välistä ja menimme pahimpien kohtien ohitse maan puolelta. Onneksi vielä ei ollut mökeillä kauheasti liikennettä, kun hyppelimme laiturilta ja mökkipihalta toiselle. Vanhoja muistojakin verestin kun yritin määritellä entisen mökkimme paikkaa. Käytiin ehkä sen rannassa, tai ainakin lähellä.

Tauko pidettiin Luodon saaren mukavalla nuotiopaikalla talsittuamme ensin lyhyen pätkän sen lävitse. Makkaran lämpiämistä odotellessa kiittelin mukaan pakattua vaihtovaatekertaa - kevyttoppis oli helppo vetäistä päälle, kun seistessä alkoi vilu tulla.

Makkaroiden ja lisukkeiden (yksillä oli oluet, toisilla pillimehut...!) jälkeen matka jatkui. Tässä kohden oli pitkä pätkä ihan mukavaa jäätä luistellakin. Paljon pilkkijöitä, ja myös ihan oikeita joutsenia! Aurinko paistoi ja vauhti oli leppoisa. Rasittavalta luistelu ei tällä vauhdilla tuntunut, mutta hieman nilkan etuosaa alkoi kivistää, jalkojen jännityksestä ja jään aiheuttamasta pikku tärinästä johtuen.

Loppumatkaan vaihtelua tarjosivat muutamat kapeat kohdat, joissa reitti kulki sulien lammikoiden välistä, ja pari hankalampaa railoa. Vaikka syvyyttä ei näissä sulissa kohdissa varmasti paljoa ole ja mukana olikin naskalit ja koko vaihtovaatekerta alusvaatteista takkiin, niin onhan se kivempi säilyä kuivana loppuun asti. Eli homma eteni kieli keskellä suuta, jäätä kokeillen ja turvallisuutta arvioiden. Naiset ensin, paitsi heikoille jäille!

Reilun kolmen tunnin auringonoton jälkeen saavuttiin päämäärään ihastuttavaan kahvila Siiriin, jossa hyvällä omallatunnolla vedettiin pullaa naamaan. Oltiin ehkä vähän alipukeutuneita siellä hienostorouvien ja herrojen keskellä! Siitä sitten bussilla takaisin Hatanpäälle ja kyydissä takaisin omalle autolle. Homma paketissa, 3h10min, 35km, leppoisalla vauhdilla. Oikein sopiva reissu, kiitos kaunis oppaille!