Herätyskello soi kuudelta. Syön tuhdin aamiaisen: kaurapuuroa banaanilla, pähkinöillä ja marjakeitolla, päälle leipä ja mukillinen kahvia. Vaatteet on valmiina ja suksetkin on tullut edellisiltana voideltua. Pakkanen on aamusta -8 tietämillä ja laskee muutamaan asteeseen päivän mittaan. Emmin hetken vielä hanskavalintaa ja mononlämmittimiä. Päätän lähteä kevyellä varustuksella eli ohuilla hanskoilla ja ilman lisälämmittimiä. Kurkkaan latukartasta, että alkumatka on ajettu aikaisin aamulla.
Laitan kellon käyntiin klo 7.05 mökin pihassa. Alamäessä luisto tuntuu vasta-ajetulla ladulla ihan hyvältä - eilinen tuiskulumi on kuitenkin latukoneen jäljeltä yhä pehmeää. Toisaalta jalkapohjat saavat levätä, toisaalta suksi hidastuu joka liu'ulla nopeammin. Mietin, mahtaisiko ajamaton olla kuitenkin liukkaampi, ja millaisella vauhdilla matka tänään taittuu. Korvanappeihin laitan Kalevalan päivän kunniaksi uljaan kansalliseepoksen - josko kerrankin saisin kokonaisuuksista paremmin kiinni!
Reitti on valittu tasamaita optimoiden ja sellaisella ajatuksella, että munkkeja on tarjolla muutaman tunnin välein. Loppuun olen säästänyt helppoa ja mukavaa hiihdettävää, lounasaikaan pitäisi olla Lainion lumikylässä nauttimassa keittolounasta. Kiertelen Yllästä myötäpäivään Kesänginkeidas-Kahvikeidas-Tunturijärvi-Velhonkota-Luosu. Matka taittuu varsin mukavasti ja eka 40 km aikana Väinämöinen ja Ilmarinen ovat jo Pohjan kieroon akkaan tutustuneet.
Lemminkäisen hahmosta en oikein ota kiinni. Alkuvaiheessa Lemminkäinen on täystollo, myöhemmissä luvuissa hänestä on tullut varsinainen lyyrikko. Kaukomielen hirvijahti on hiihtäjälle kuitenkin reissun parasta antia, ja samaistun koitokseen tuiskun tyystin tukkimalla jänkällä Aurinkotuvan jälkeen. Samalla tiedostan, että vauhti on varsin riippuvainen ladun kunnosta.
Eelin kaupan jälkeen latu pienenee, eikä sitä ole ajettu edellispäivän myrskyn jälkeen. Metsäosuudet ovat täynnä katkenneita oksia, avoimet suo-osuudet puolestaan tukossa. Lemminkäinen kamppailee Tuonelan joessa ja ehtiipä sinne Tuonelaan Väinämöinenkin. Alan itsekin vaipua omiin aatoksiini ja havahdun juoneen aina hetkittäin.
Mielessäni pyörii paljon opiskeluaikojen mentorin sanat "Ketä varten?" - elämäni ulottuvuudet pyörivät ympärilläni samalla, kun Antero Vipunen pitää pitkää monologiaan. Vihdoin Lainion lumikylä ilmestyy kuin tyhjästä. En ole vilkaissut kelloa aikoihin, sillä ei ole tässä kohtaa mitään merkitystä. Tunnen vauhdin ja sykkeen, aika ei kiinnosta.
Kaksi lautasellista kasviskeittoa ja makeata mehua palauttaa ajatukset taas vahvemmin tähän maailmaan. Kello on siirtynyt virransäästötilaan. Unohdin laturin Tampereelle ja pohdin, onko kellomuus tässä kohtaa ikävä vai vapauttava asia. Edellinen 15 km oli rankka, eikä mikään ennusta seuraavan olevan yhtään sitä helpompi. Tähän asti tuuli on ollut ystäväni, mutta nyt se liittyy kinosten ja risujen puolelle tarjoamaan lisähaastetta matkaan.
Villen kämpän kohdalla mietin, pitäisikö sittenkin kääntyä Haavepalon ja Aakenuspirtin suuntaan, kun vauhtiennätykset jäi joka tapauksessa varastoon ja Haavepalolla pitäisi käydä ainakin kerran vuodessa maisemia ihailemassa. Alkuperäinen suunnitelma Latvamaja-Tammitupa-Kotamaja-Kutujärvi-Navettagalleria-Äkäslompolo vie voiton, koska sen suhteen on tarkat kilometrit laskettu valmiiksi. Alaselkä tuntuu väsyneeltä, syvä hengitys alkaa yskittää.
Mieli alkaa vaipua taas syvempiin olotiloihin. Hiihdänkö pois jostakin vai hiihdänkö jotain kohti? Miksi hiihdän? Hiihdänkö pakoon jostain muusta ja jos, niin mistä? "All men die, not all men live" on yksi oppimistani viisauksista elämässä ja ajattelen pakenevani tasapaksua tylsyyttä. Minna Canthin suuhun on puolestaan sijoitettu huudahdus "Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!"
Latvamajan pihan ihmisjoukko palauttaa tähän todellisuuteen, etenkin sen tekee Latvamajan munkki ja trippikaakao 9,50 e. Laskettiinkohan summa ihan oikein? Onko tarina parempi, jos en kysy tuotteiden yksittäishintoja? Munkki maistuu joka tapauksessa ja kaakaosta saa energiaa, joten ahmaisen välipalan nopeasti ja jatkan matkaa. Tammituvan ja Kotamajan väli on 100 km suunnitelman ainoa osuus, jonka olisin mielelläni välttänyt olosuhteista riippumatta. Muistan tuon Lainion itärinteen tuskaiseksi kumpuiluksi aiemmilta reissuilta, ja väsyneenä ylämäet saattaa nakertaa mielialaa. Kinoksiin verrattuna ylämäet eivät kuitenkaan tunnu missään. Pohjolan tytär saa kovasti ohjeistusta avio-onnea varten.
Hitaasti viettävä nousu Kotamajalle menee enimmäkseen kuokkaa, luistot on jääneet ensimmäisen 75 kilometrin risuihin ja voimat kanssa. Vastaantulijoiden kohdalla sentään havahdun hymyillen esittämään, että kevyesti tässä hiihtelen. Alaselässä ei muuten enää ole tuntemuksia - ajettu latu ja nousut piristivät kehoa. Tai sitten se oli ylihintainen munkki ja sen mukanaan tuoma ärsyyntyminen!
Kotamajan pihassa otan pari kettukarkkia ja ensimmäisen mukana kannetuista kahdesta geelistä. Laskuosuus Kutujärvelle ja Äkäsjoelle menee vauhdikkaasti, lopun tunnelmat on jo käsillä. Pohjolassa vietetään häitä ja yritän muistella, että tuleeko Lemminkäinen paikalle riehumaan vai ei. Lähtökohtaisesti Kalevala kuitenkin soi taustalla, enkä saa enää kiinni siitä kuin hetkittäin. Iloitsen reittisuunnittelun onnistumisesta ja kehun itseäni, kun loppumatka tuntuu ajatuksena varsin miellyttävältä - jokiosuus myötätuuleen ja pari pientä nousua enää.
Joku punatakkinen jättiläinen menee ohi, kun olen jäällä pitämässä viimeistä juomataukoa. Se olikin ensimmäinen. Lopetan juomatauon lyhyeen, niin saan siitä selän seurattavaksi kylälle asti. Metsään siirtyessä punatakki ottaa myöskin juomaa ja vilkaisee taakseen. Luon mielessäni kertomusta, että hän ihmettelee minun olevan yhä näköpiirissä ja kiirehtii puolestaan asettamaan juomavyönsä takaisin. Ylämäessä punanuttu ottaa eroa, tasaisella minä taas kuron sitä kiinni. Jahti jatkuu Navettagallerian suoralle, kunnes punanuttu yhtäkkiä katoaa tyystin. Otan lisää vauhtia, että varmasti näkyy Heikinsillan suoralla, mutta ei näy sielläkään. Ehkä kääntyi mökkipihaan tai Kaupinjärven lenkille? Kylällä suksi ei luista enää ollenkaan. Tuuppaan vassua puolipakolla, koska sauna lähestyy sittenkin.
Kurvaan mökkiladulle klo 16. Reissussa meni 9 tuntia, joista varmaankin tunti meni taukoihin. Alku- ja loppumatka tuntui etenevän varsin reippaasti - ainoastaan siinä välissä ollut 30 km meni ajoittain tarpomiseksi. Mutta mikäpä saavuttamisen arvoinen on ikinä tullut helpolla! Makaronilaatikko ei maistu ollenkaan, mutta järki kertoo, että kehoa tulee ravita.
Tähän loppuun sopisi hyvin suuria viisauksia ja syvällisiä mietteitä vuorovaikutuksesta luonnon kanssa, itsensä tutkailusta, rauhan tunteesta, jonka voi tavoittaa pysähtyneessä yksinäisyydessä tai loputtomista yrityksistä täyttää merkityksen kaipuuta.
Mutta lopetan arkisemmin. Elämä, jossa itseään ei haasta, ei ole elämää. Hiihdän pakoon tylsyyttä niin kauan kuin on lunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti