Ylläs on ykkönen

Kylä on täynnä turisteja, jotka lentävät tänne isolla rahalla. Ja silti moni suomalaisista ei ole koskaan täällä käynyt.

Täällä on jotain mystistä, jotain sellaista, mitä etelän luonto ei ihan saavuta. Hiljaisuus on käsin kosketeltavaa. Lunta on niin paljon. Kaunista on aina, eletään sitten kaamosajan sinisyyttä, paukkupakkasten auringonnousuja tai keväthangen hohdetta. Tämä on Lappi ❤.

Perinteiseen tapaan lähdimme tänäkin vuonna Äkäslompolon mökille uutta vuotta viettämään. Lapset jäivät mummolle, pääsevät sitten hiihtolomalla mukaan taas. Kaksi ajopäivää, neljä elämyspäivää. On se sen arvoista, vaikka riski kolmenkympin pakkaspäivistä on aina tähän aikaan vuodesta suuri. Nyt niitä ei yllättäen osunut yhtään!

Mulle mukaan vain pertsat, koska polvi. Jännitti kyllä sekin. Alkuun pari "helppoa" lenkkiä ilman isoja mäkiä, mökiltä Velhon kodalle ja seuraavana päivänä Latvamajalle. Hyvältä tuntui, vaikka Polarin mielestä molemmat olivat rankkoja treenejä ja palautumisaika n. 5 päivää...tekniikka hallussa 😂. Tommi hiihteli samaan aikaan sellaisia kolmenkympin lenkkejä, ei tunnu missää.

Voiko nätimpää (hiihtomaisemaa) olla?

Otsalamppuhiihdolla porobongausta

Käytiin myös Lainion lumikylässä upeita jääveistoksia ihastelemassa. Winter is coming! Jätettiin tällä kertaa siis hieman turistikolikoita muuallekin kuin Jounin kaupalle.

Sviitin seinällä kivan näköinen mies vahtimassa unta

Tiistaina vuokrattiin läskipyörät alle. Meitä vähän varoiteltiin, että Kukas on tunturi, että aika rankka. Matkalla nähtiin moottorikelkkamies: "Kukakselle? Ei sinne pääse. Ollaan kaikki ajomiehet flunssassa, pitää tästä lähteä itsekin kotiin köh köh. Tuosta se polku menee, onhan siinä lunta, mutta näköjään kova pohja. Mutta ei mene huipulle".

Meitä ei ihan helpolla lannisteta, joten sinne yritettiin reilu tunti. Ensin lensi lasit, kun hikipäissäni heitin pipon pois, enkä heti tajunnut lasien olleen siinä päällä. Tommi haki, tietenkin. Sitten talutettiin (tai siis alan termeillä tunkattiin 😀). Ylhäällä piti ottaa valokuva, mutta Tommin puhelinta ei näkynyt kuulunut. Siinä vaiheessa viimeistään päätettiin lähteä alas.

Turning point. Kamerankin mielestä siellä oli sinistä!

Makee lasku alas rinnettä, aika varoen toki tulin. Oltiin me aika pitkään jaksettu ylämäkeä painaa! Puhelin löytyi alhaalta hangesta, hyvin toimi vielä 😂.

Loppuun joen vartta nätti tekninen osuus, kaaduin vain kolmesti. Ei voinut muuta kuin nauraa. Hiton kapea polku ja aina kun laski jalan maahan, se oli menoa. En polven takia kauheasti uskaltanut kyllä edes tasapainotella, vaan annoin mieluummin kaatua toiselle puolelle. Lunta oli vajaa metri eli yksin en sieltä edes ylös päässyt!

Tulisko joku nostaan?

Olin vannonut etten tällä jalalla luistele, mutta kantapään rakko päätti toisin ja viimeisenä päivänä vedin rohkeasti Isomettän nousuun maksimisykkeitä pehmeässä lumessa liian pitkillä (Tommin) suksilla. Polvi ei ollut millänsäkään, muu kroppa kylläkin. Tunturijärvellä makkarat ja kamojen vaihto päikseen, etten kuole ennenkuin päästään takaisin mökille.

Sellaista tällä kertaa. Kivat kelit ja hauskat retket! Ens viikolla takaisin arkeen, fyssarille ja rip rap salitreenin pariin. Hiihtolomalla sitten taas kohti pohjoista!