Suomen luonto kesäyönä kaunis

Alkukesän vihreys, illan viileys, pieni jännitys ilmassa. Edessä yö-rogaining maastopyörän selässä. Mukana myös kaksi rookieta. Näin voi sanoa, koska itsehän kokonaisen kahden rogainingin kokemuksella painin muka jo vahvasti kokeneiden sarjassa, vaikka pyöräilykokemusta ei muutoin ole juuri lainkaan. Päässä pyörii, että mitäköhän tästä taas tulee. Ja sekunnin päästä, että TÄÄ ON NIIN HIENOO!

Rasteja iltakahdeksan aikaan jaettavalta kartalta löytyy taas läjäpäin (joku sata?), ja reitin valinta on vapaa. Joukkueemme älyllinen osasto kokoontuu pistelemään neuloja, ja kierittämään lankaa niiden ympärille. Pian hahmottuu reilun kuudenkympin kierros - sekin olisi ennätysmatka mulle pyörän selässä ikinä. Aika lailla mietityttää että näinköhän keho ja mieli tuon kestää. Ja nyt on kumminkin yö. Ja tässä maastopyörässä ei edelleenkään ole akkua. Eväätkin on jo melkein syöty...

Lähdössä klo 22 on mukava fiilis, väki hymyilee ja pam, matkaan. Ekalle rastille Nurmen suunnille ajetaan letkassa ja juostaan pyöriltä rastille. Naureskellaan jonkun muun tiimin kanssa, että hölkätään tässä alkuun näön vuoksi, jos vaikka sattuu olemaan videokuvaaja paikalla. Kohta porukan rookiet painavat eteenpäin soratietä kuin Tommi Mäkinen konsanaan, ja mä meinaan, että tätä vauhtia en jaksa edes tuntia.

Tohinaa

Lähdössä vielä niin reipasta että

Matka jatkuu kohti Havistenjärveä. Kiitos meidänkin puolesta sille pikkutytölle, joka huutelee ennen hevoslaitumia, "saa mennä". Olisi muuten voinut tulla pikku mutka matkaan. Hepat innostuvat, kun pari tiimillistä pyöräilijöitä päästelee menemään laidunten välistä. Hetken päästä joukkueemme ei-niin-tekninen-polkija-osasto tuskastelee, että vähän on pientä ja kivistä polkua, o-ou. Ralli-Paatolatkin joutuvat sentään vähän hidastamaan. Havistenjärven rasti on idyllinen ja tässä pidetäänkin eka pieni suklaansyöntitauko. Ralliväki on edelleen yli-innokkaina ja mä en meinaa ehtiä pissatauoltani kaivamaan yhtään suklaata, ku "mennään jo!".

Suinulan kautta ajetaan ihastelemaan auringonlaskua Haralanharjun näkötornille, johon otetaan varma reittivalinta tietä pitkin ja lasketellaan kivaa sorapolkua alas seuraavalle rastille. Siirtymä kohti Kangasalaa alkaa. Nyt on pimeä ja kylmä. Kaivetaan hanskaa ja evästä. Välillä poljetaan hiljaisuudessa ja sitten tsempataan toisiamme. Kohta päästään nousemaan harjulle, eiköhän siinä lämpene. Harjun näkötornille johtava mäki löytyykin puolivahingossa, ja työnnämme pyörät ylös suoraan tornin juurelle. Peesaamme isä-poika-yhdistelmää, jossa poikakaan ei ehdi suklaastaan nauttia koska "mennään jo!".

Harjun päällä kaikki ei mene ihan putkeen. Otamme kivikkopolun kohti seuraavaa suppaa sen sijaan, että vetäisimme vauhdilla isoa keskibaanaa, how dumb. Lamppuja sammuu, säädetään, kaikki haluavat syödä suklaata ja käydä pissalla ja taas säädetään. Ysille valutaan mäkeä alas ja tullaan nelinkontin takaisin. Suorin reitti paras reitti! Kyötikkälän kentällä katsomme vielä vääriä rastimääritteitä ja karttakin jää pyörille. Ärsyttää kaikki ja kaikki. Rastia ei meinaa löytyä. Se olikin suppa, ei kukkula. Ops. Heippa harju, onneksi jäät taakse!

Uudella asenteella kohti Holvastia ja Linnainmaata. Matkalla tehdään vaihteeksi hyviä reittivalintoja, vaikka pikkupolulle taluttamaan välillä päädytäänkin. Olemme lähdössä miettineet, että Kaupin lenkki voidaan jättää väliin, mutta kun aurinko alkaa nousta, nousee meidänkin mieliala. Päätämme siis polkea vielä Hakametsän kautta Kauppiin. Hyvä päätös.

Joukkueemme paikallisosasto navigoi helposti asuinaluerastit ja pääsemme Kauppiin hyvässä vauhdissa. Täällä taas vähän sekoillaan, kun luetaan rastimääritteitä huolimattomasti ja kanuunarastia ei meinaa löytyä, vaikka seistään vieressä. Kaupin mäet tuntuvat kuitenkin helpoilta kun katselemme vieressä hölkkääviä/käveleviä tossusarjalaisia ja homma etenee kohti Niihaman majaa. Siellä ehditään vielä kunnon puurolle ja lätylle ennen loppurutistusta.

Tokavikaa viedään

Päätetään napsia loppumatkasta vielä pari isoa ja oletettavasti helposti löytyvää pisterastia ja ne tupsahtavatkin eteen puoli-ilmaiseksi. Lisäksi tuntuu, että mennään koko ajan alamäkeä, miten tää on mahdollista! Maalissa leimataan noin kymmentä yli viisi eli hyvissä ajoin ennen dedistä. Kukaan ei ole pyörtynyt eikä ketään edes kramppaa - jotain on aiemmista opittu.

Joukkueen leimausosasto on vähän sekoillut ja tulosten korjaus kestää seuraavalle viikolle, mutta lopulta päädymme upeasti 168:aan pisteeseen, jolla heltiää niinkin hyvä kuin 29. sija 70:n pyörätiimin joukossa (katso kaikki tulokset ja meidän erittely). Ja sekajoukkueista olemme vissiin peräti viidensiä. Aika hyvä hei!

Kilsoja reilu 66 ja aikaa meni vähän päälle 7h. Taas lyötiin mun omat enkat sekä kilsoissa että urheilusuorituksen kestossa. Polarin mukaan palautumisaika on kahdeksan päivää, että sellasta.

Reittivalinta osui jälleen kerran mielestäni melkein nappiin, eikä juuri missään kohden jääty arpomaan. Paria pikku harhailua lukuunottamatta rastitkin löytyivät hyvin. Kunnon projektipäällikön tapaan kirjaan lessons learned -kohtaan kuitenkin oppeina seuraaville kerroille mm. että edelleenkin ne rastimääritteet kannattaa lukea tarkkaan ja kartta ottaa mukaan tietyille ei-tienvieressä sijaitseville rasteille, suklaat ja muut syötävät pitää laittaa helposti saataville ja varalamppuja kannattaa mukana olla.

Mutta mulla oli NIIN KIVAA, toivottavasti muillakin! Kiitos matkaseuralaisille Tommi, Arska ja Timo. Ja tietenkin lähetämme kiitokset kisajärjestäjille ja odotamme taas ensi kertaa :).

#vuoreksenveto ihmeen virkeänä maalissa