Tahko MTB - mutaa ja itsensä ylityksiä

"Jos tulee jotain ongelmia, niin paitaa vaan vähän auki ja shortsinreunaa ylös, niin eiköhän apua löydy". "On siellä ehkä pari teknistäkin pätkää, mutta kyllä sä selviät". "Eeeei, ei oo mitään järkeä ajaa vähempää kuin 60 kilsaa, se on paras matka". "Teillä menee ehkä kuusi tuntia". 

Näillä ohjeilla evästettiin rookie matkaan ekaan maastopyöräkisaansa ever. On se ihme, että pitää nelikymppisenä keksiä näitä "totally outside comfort zone"-projekteja ja lähteä vähän niinku soitellen sotaan. No, olinhan mä sentään pari maastolenkkiä Tommin kanssa käynyt paniikissa viikkoa ennen tapahtumaa. 

Sykkeet jo tapissa (kuva: Liia Kivinen)

Pari ekaa kilsaa poljetaan kiltisti ryhmässä, kunnes kuuluu räks ja totean ketjujen olevan poikki. Ei ole todellista, tähänkö tää jäi. En tosiaankaan osaa tehdä asialle mitään. Aika surkuhupaisaa, kaksi kilometriä.

Hyppään pyörän selästä alas. Mari ei ehdi edes huomata ja menee menojaan. Liia kääntyy odottamaan. Mutta mitä kummaa, ei ehditä edes paidan nappeja avaamaan ennenkuin herrasmiehet Joonas ja Aki kurvaavat paikalle! Heiltä löytyy pelit ja vehkeet ja osaamista. 

Liiaa naurattaa poikien kysymys "montako ratasta sulla on takavaihtajassa?". Öö pitäiskö se tietää? No, katsomalla sekin selviää! Herroja ei näytä harmittavan muiden auttamiseen kuluva aika tai varaosat. Ihania ihmisiä, kiitokset vielä kerran 😀.

Ne korjaa ketkä osaa!

Tämän sähläyksen jälkeen ei jännitä enää yhtään ja ajelemme Liian kanssa ylhäisessä yksinäisyydessä eteenpäin. Pitikö tämän joku massatapahtuma olla? Kestää yllättävän kauan, ennenkuin viimeisessä lähtöryhmässä olijat saavat meidät kiinni. 

Kohta takaa tulee useampaa lenkkiä kiertäviä "hulluja". Muorin mäessä Liia menee turbovaihteella, mutta jää mäe päälle kiltisti odottamaan. Olen tyytyväinen, ettei kukaan onneksi kertonut mäen alla, kuinka pitkä tämä nousu on. 

Seuraavaksi on kuulemma luvassa kuuluisa mäki ja lasku. Kinahmi 1 menee kyllä niinsanotusti sujuvasti taluttaen, ei ole ruuhkaa täälläkään. Jään Liian vauhdista kaikilla teknisillä pätkillä ja alamäissä. Aika paljon vaatis lisää treeniä tämä homma.

Kivat on maisemat täällä päiväkävelyllä! Kuva: Liia Kivinen

Pitkä (ja pelottava) lasku alas selvitetään haavereitta. Lampelan huollossa kellotetaan 23km aikaan 2.18. Alan ymmärtää, että tässähän tulee menemään koko päivä...hitto miten rankkaa!

Sitten peltojen ohi ja metsään. Onneksi en taaskaan tiedä mitä tuleman pitää. Kohta nimittäin melkein kannetaan pyörää ylös mäkeä, sen verran on isoa kivenjärkälettä edessä. Kinahmi kakkosen jyrkimmälle kohdalle on ilmeisesti annettu myös lempinimi "Taivaan portit". Olen kuullut huhua, että tämän pystyy joku polkemaan. Ei näy kyllä ketään sellaista tällä kertaa. 

Vaihtelemme mäessä sujuvasti paikkoja alun herrasmiesauttajiemme kanssa. Tässähän se on hyvä matkaa taittaa, kun on omat huoltomiehet mukana!

Kalkkiruukin huoltopisteelle (28,5km) saavumme ajassa 3h15min. Melkein puoliväli. Vedetään taas koko rahan edestä suolakeksejä, urkkajuomaa, rusinaa jne. Hienot on järjestelyt - joka huollossa saa vaikka mitä herkkuja, on bajamajaa ja pyörähuoltajia. 

Tarkistamme liveseurannasta muiden matkaseuralaisten tilannetta. Eki on mennyt menojaan ja Ville vetää Tommia puoliväkisin mukaan toiselle kierrokselle. Janne on harmillisesti kaatunut ja joutuu jättämään leikin kesken ekan kierroksen jälkeen. Huolestuttavimmat uutiset kuuluvat Marilta, joka paineli meiltä alussa karkuun, mutta on kaatunut jossain mäessä ja joutuu lähtemään Kuopioon ambulanssikyydillä!!!! Tässä käy lopulta onneksi hyvin ja Mari saadaan illaksi takaisin kämpille "vain" venähtäneen olkapään kera.

Liialle välipalaa Kalkkiruukissa.

Seuraavaan huoltoon onkin pidempi väli. Dieselhän alkaa tässä vasta lämmetä ja poljen ilolla soramäen ylös - saan ekaa kertaa odotella vuorostani Liiaa. Tässä välissä on kyllä ihan riittävästi myös teknistä ja mutapätkää, joissa Liia painelee sujuvasti menemään. Tuulivaarassa kello on kiirinyt jo aikaan 4.50, mutta tämä on silti meidän toiseksi nopein huoltopisteiden väli.

Tästä alkaakin sitten sellainen "*tun muta*. Melkein kaikki kävelevät, myös osa 120:n kiertäjien kovista ajajista. Viimeinen huolto on edellisestä vain 6km päässä, mutta taivallamme tätä väliä reilusti yli tunnin ja nopeus putoaa alle reippaan kävelynopeuden. Huumori alkaa olla koetuksella. Pysähtelemme ottamaan kuvia, mitäs sitä retkellä muutakaan tekemistä 😀.

Tohonhan voi vaikka kaatua ja sitten olis vaatteetkin likaiset!

Mutamäki selätetty.

Vielä lisää mutapätkiä ja sitten vihdoin, The nousu. "El Grande" Tahkon päälle alkaa, polun laidassa tästä varoittaa pääkallokyltti ja "ruumis". Harmittaa, että nousu on niin kivinen, enkä vaan kertakaikkiaan uskalla polkea montaakaan kohtaa, vaikka jaksaisin vielä hyvin. 

Made it to the top!

Reitti kiertää vielä ylhäällä pienen lenkin ja sitten pääsen ihastelemaan Liian ja kakkoskierroksella meidät ohittavien vauhdikasta menoa loppulaskussa. Nyt jännitämme enää, saako Eki meidät kiinni! Ylitämme maaliviivan itsemme voittajina aikaan 7.54. Janne on ottamassa meitä vastaan. Eki saapuu minuutin jäljessä ja on vetänyt 120km aikaan 8.40. Vau. Nyt sitä olutta 😅.

Kaikki ovat yltäpäältä kurassa. Pestään pyörät, syödään, juodaan ja odotellaan Tommia ja Villeä, jotka lopulta vetävät 120km hienosti alle kymmeneen tuntiin. Tommi on silminähden yllättynyt, että olen päässyt maaliin asti. Oli kuulemma ollut vähän rankempaa, kuin odotti ja monessa kohtaa aatellut, että ei ei, ei se vaimo kyllä tästä pysty...

Takas kämpille. Ansaitut skumpat, sipsit, karkit ja sauna. Vanhoiksi ollaan tultu, kun ei meistä ole edes iltabilettäjiksi!

Loppufiilikset ovat hyvät. Tavoite saavutettiin eli maaliin selvittiin. Aikaa meni käsittämättömän paljon, mutta oli se reittikin tänä vuonna kuulemma raskas. Mäet jaksoin hyvin painaa ylös, ei krampannut eikä hirveästi hapottanut, mutta kaikissa teknisissä kohdissa ja alamäissä tuli nössöiltyä ihan urakalla ja sehän pudottaa vauhtia. Tajusin, etten ole esimerkiksi ikinä ennen ajanut mudassa, joten ne kohdat menivät nytkin pitkälti taluttaen. Ja niitä riitti. Eli ei muuta kuin lisää treeniä!

Iso kiitos Liialle, joka jaksoi kärsivällisesti mua neuvoa ja ootella matkalla. Ja muulle seurueelle tsempeistä, vinkeistä ja kannustuksesta - teidän kanssa on niin helppo lähteä tälläiseen settiin :-).

Kiinnostuneille pari muiden tekemää hienoa videota kisasta ja reitistä:

Tahko MTB 2018 by Tom & Jimmy
Tahko MTB 2018