Koli MTB - elämän ensimmäinen maastopyöräkilpailu

Maastopyöräilyuran kaksivuotisjuhlia tuli vietettyä Kolin mtb -kilpailussa 23.9.2017. Kavereiden kanssa pohdittiin sopivia ajankohtia jonkinlaiselle pyöräviikonlopulle ja Facebook-mainonta osui täydellisesti aikatauluun. Kohde oli hieman turhan etäinen, mutta jos ei ole valmis näkemään vaivaa reissaamisen muodossa, jää moni hieno kokemus saavuttamatta.

Tapahtuma oli kyhätty pystyyn pilottikokeiluna seuraavalle vuodelle, ja kuukauden ilmoittautumisjakson aikana tapahtumaan oli ilmoittautunut noin 45 pyöräilijää. Kansallispuistoalueelle ei ollut asiaa, joten reitti kierteli lähinnä kosteita latu-uria pitkin 55 km ympäri metsiä. Toiveissa kuulemma on, että 2018 järjestetään suuremman kokoluokan tapahtuma ja että reitti kulkisi kansallismaisemissa.

Kisa starttasi klo 12.00. Siihen mennessä oli tankattu tukeva aamupuuro ja vielä pikapastat tuntia ennen lähtöä. Meidän piti aloittaa reipasta retkivauhtia omalla porukalla, mutta pian lähdön jälkeen oli syke korkealla ja hengästys päällä. Ville ja Eki painoi jossain edessä, me sotkettiin Jannen kanssa perässä. Ekaan huoltoon oli noin 10 km matkaa ja siellä todettiin, että Janne ei ole enää porukassa mukana. Jatkettiin matkaa.

Toinen kymppi sujui suht mukavasti, 29-tuumainen rullasi mudassa kelvollisesti ja voimia oli hyvin. Reitin puolivälissä oli ehkä hienoin polkupätkä, kun kierrettiin Valkealampi ennen kääntymistä paluumatkalle ja sen uuvuttaviin nousuihin. Kostean pehmeä ja loputtoman pitkä nousu 30 km kohdilla alkoi uuvuttaa, ja jaloista tuntui katoavan tehot totaalisesti. Loppumatka menikin sitten kramppien pelossa ja huolloissa tankkasin sekalaisesti banaania, rusinaa, urheilujuomaa ja geelejä.

Kymppi ennen maalia Eki irtosi meidän kolmikosta pitkässä nousussa. Ville yritti hieman vastata, mutta omat jalat ei mahdollistaneet minkäänlaista reagointia. Fiilikset omasta jaksamisesta vaihtelivat melkoisesti. Ylämäen koittaessa usko loppui nopeasti ja pienen tasaisen rullailun jälkeen kuvitteli olevansa taas täysin palautunut. Jos olisin jäänyt tässä kohtaa yksin, viimeinen kymppi olisi ollut vieläkin pidempi.

Ekin mentyä menojaan Villekin taisi tuumata, että yhdessä on kivempi ajella ja jatkettiin sitten kimpassa matkaa eteenpäin. Muita pyöräilijöitä ei näkynytkään enää viimeisen tunnin aikana. Reitin loppuosassa oli talutusnousu laskettelurinteen päälle ja sitten jyrkkä lasku sieltä alas ennen maaliin johtavaa polkuosuutta. Väsyneenä ajaessa yrittää selvittää polulla olevia esteitä minimivaivalla, kun hyvissä energioissa jaksaa yrittää hankalaakin maastoa kerta toisensa jälkeen. "Viimeiset viisi kilometriä on aina pitkät niin".

Itsensä haastaminen palkitsee lajista riippumatta. Kestävyysurheilijaksi en itseäni koe, mutta yllättävän hyvin tuo pitkä pyöräilykin sujui. Reitti itsessään ei ollut kovin kummoinen - olen ajanut paljon elämyksellisempiä polkuja kotimaastoissakin. Merkittävää yhteenkuuluvuutta en muiden maastopyöräilijöiden kanssa kokenut, mutta muutamat kisaajat tulivat kyllä reitin varrella tutuiksi. Aktiviteettiviikonloput sen sijaan on elämän suola, eli kokonaisuudessaan mahtava reissu!

Koli MTB 2017 tulokset

Harjoitus Sports trackerissa

Eturistisiteen viikot 2-3

Uusi eturistiside on jo monta viikkoa vanha, jee! Ja hommat etenee!

Kun eka viikko oli mennyt maatessa, niin
viikolla kaksi aloitin puoliksi jo työhommiakin - alkuviikosta etänä kotoa ja muutamia tunteja päivässä. Pää toimi vielä hitaasti ja istuminen sattui.

Yhtenä aamuna kahvinkeitin oli rikki, joten kahvinhimo ajoi raukan myös ensimmäistä kertaa "ulos" eli autolla kilsan päähän kahville 😂. Automaattiauton ajaminen oli yllättävän helppoa - vaikeintahan on päästä autoon sisään ja sieltä pois!

Back to work!

Paras motivaattori

Loppuviikosta tein keppien kanssa jo asiakkaalla pari melkein täyttä päivää, mutta takareisi ei oikein kestänyt istumista, ja muutenkin jalat turposivat kun niitä ei joka välissä ehtinyt nostella ylös lepäämään. Saati että jäitä olisi ollut aikaa pidellä polvella. Ja jumpat piti toki ehtiä tekemään aamuisin ja viimeistään heti työpäivän jälkeen. Haasteellista, mutta mahdollista.

Ulkoliikuntaa

Kahden viikon kohdalla käytiin jo pakohuoneilemassa kaupungilla ja hienosti siinä kepit unohtuivat lukkojen ja pulmien kanssa touhutessa.

Eka fyssarikäynti oli reilu kaksi viikkoa leikkauksesta. Ihan hyvältä kuulemma näytti jalan taipuminen ja suoristus. Käski jatkaa samoja harjoitteita ja vähitellen jättää keppejä pois. Opin, että parempi kuitenkin kävellä kepeillä kuin kauheasti ontua, se voi muuten jäädä päälle. 

Aluksi tuntui mahdottomalta ajatukseltakin astua jalalla ilman keppejä, mutta äkkiä se siitä lähti sujumaan kun kokeneemmat kannustivat. Kolmannen viikon lopulla ne seisoivat lähinnä koristeena ovenpielessä. Kävely on hidasta, mutta sujuu jo melko hyvin.

Tästä jatketaan kohti seuraavia etappeja - pikkuhiljaa ohjelmaan saa ottaa jo kohta kyykkyjä ja muitakin jumppaliikkeitä, jotka tuovat kaivattua vaihtelua.

15.9.: polvi 3 viikkoa, lapset 5-vuotta.

ACL - eka viikko takana!

Alkuvuodesta sain taas tarpeeksi polviongelmista. Aiemmin terveenä ollut polvi otti nokkiinsa kovemmasta treenistä ja talven peliviikonloput olivat tuskaa, vaikka itse peli kulki mielestäni paremmin kuin vuosiin.

No, kävin sitten ortopedillä ja magneetissa. Tullessani kuulemaan tuomiota oletin, että tässä on varmaan joku kierukkavamma tälläkin puolella. Ja että toivottavasti sitä ehtisi hoitamaan niin, että olisin kunnossa nopsaan. Kesällä kun oli tarkoitus lähteä rantaultimaten mm-kisoihin mixed masters -sarjaan ja olin tätä projektia odottanut innolla. Lennot ja muut kaikki tietty jo buukattuna.

Ortopedin aloittaessa "tässä kuvassa olikin aika iso yllätys...kato kun tässä kohtaa on normaalisti eturistiside..." tajusin heti että ei *ttu, ei. Ei oo todellista. Älä sano.

Meillähän on Tampereella Ufon naisilla tyyliin puolet jengistä käynyt saman läpi joten tiesin tästä ihan liikaa. Otimme jengillä fyssarin treeneihinkin käymään läpi meidän alkulämppiä ym. selvittääksemme miksi näitä perhanan eturistisiteitä paukkuu juuri meidän jengissä enemmän kuin muilla. Ja siinä mä olin Terveystalon aulassa, laittaen joukkueen whatsappia laulamaan, että arvatkaas mikä mulla on rikki... uskomatonta.

Ortopedin mukaan kyseessä oli vanha vamma eli n. 1-2 vuotta sitten. Mitään yksittäistä vammaa en todellakaan muista eikä polvi ollut turpoillut jne. Kerrassaan mysteeri. Olin siis hienosti pelannut ainakin vuoden ilman tuota ristisidettä ilman mitään tukia. Ilmankos se oli vähän hankalaa...

Leikkaus oli 50/50, koska polvella pystyi hyvinkin elämään ja urheilemaankin, mutta ei kuitenkaan ihan niin kovaa/kaikkea, mitä halusin. Mä en halua selviytyä, vaan seikkailla!

Polvi oli kuitenkin sen verran kipeä, että jättäydyin mm-biitsikisoista ulos turistiksi, samoin kesän sarja jäi väliin 🙁. Yyterissä pääsin sentään tekemään debyytin HUH:issa, vallan hauskaa oli eikä jalka juurikaan kipuillut. Hiekka on ihanaa!

Leikkaus tehtiin vihdoin pe 25.8. ja meni erittäin hyvin. Takareidestä siirrettiin jännettä ja ulkokierukasta poistettiin samalla revennyt osa. Kun olin puudutettuna, ortopedi vielä testasi jalkaa ja totesi, että on se todella löysä ja että oli oikea päätös leikata. Fyssari oli samaa mieltä. Kotiin pääsin samana iltapäivänä eikä tästä julkisen terveydenhuollon Hatanpään leiko24:sta jäänyt muuta kuin positiivista sanottavaa. Läppä lensi ja huumori oli mulle sopivan roisia 😀. Ihania ihmisiä. Ortopedi toivotti tervetulleeksi tekonivelleikkaukseen sitten joskus ja totesi, että tässäkin sun elämä on pilalla seuraavat puoli vuotta vähintään 😂.

Kahvia!!! Ja ruokaa, mutta ennenkaikkea kahvia.

Muutamaksi ekaksi päiväksi oli tarjolla hyvät tropit, joten asetuin sohvalle palveltavaksi. Jumppailin ja pidin jalkaa todella paljon koholla jääpussin kanssa, jotta turvotus vähän vähenisi. Sunnuntaina oli nätti ilma, joten käppäilin kepeillä vähän ulkona ja jumppasin käsiä kahvakuulan kanssa nurtsilla kiipeilypatjan päällä. Pääsin myös suihkuun 😀.

Jalka pari päivää leikkauksesta

Perhe oli kotona ja piti seuraa, ja siinä menikin koko viikonloppu ja vielä maanantai kaupan päälle (pojat ja Tommi tekevät "hommia" nelipäiväistä viikkoa). Aika meni nopsaan ja kipuja oli vähän, maanantaina otin enää vain buranaa ja panacodin vain yöksi ja jätin sairaalasta saamani lisälääkket käyttämättä.

Tiistaina koitti "arki" eli pääsin harjoittelemaan itsenäistä elelyä kotosalla. Kirjoittelin vähän blogia, luin kirjaa ja jatkoin lepo-jumppa-kylmäkoho-linjaa. Yöt ovat menneet hyvin, mutta kyllähän nuo lääkkeet ja muut väsyttävät sen verran, että minkään järkevän homman tekeminen on miltei mahdotonta. Lisäksi takareiden kipu ja mustelmat sekä leikatun jalan jäykkyys/taipumattomuus estävät istumisen melkein kokonaan, eli en osannut kuvitella läppärin yhdistämistä tähän hommaan ihan vielä.

Keskiviikosta eteenpäin sää oli sateinen, joten haaveilemani ulkoilut jäivät aika vähäisiksi. Pari kertaa päivässä postilaatikolle ja takaisin. Onneksi pari ystävää kävi myös ilahduttamassa rampaa.

Alkaa mustelmat tummua

Torstaina ja perjantaina oli pakko tehdä jotain pakollisia työhommiakin, mm. asiakasprojektin seurantaa sen ollessa juuri kriittisessä vaiheessa. Miten tämäkin sattui osumaan just sille viikolle, kun puolentoista vuoden it-projekti on juuri käyttöönottovaiheessa! Argh! Pikku stressi vaan. Istuminen onnistui edelleen huonosti, mutta pieniä hetkiä pystyin satulatuolilla olemaan.

Lauantaina kepittelin jo lasten leikkarillekin pari kertaa, eikä jalkaa tarvi enää niin paljoa lepuuttaa ja pitää koholla/kylmältä. Turvonnut se on edelleen, eikä todellakaan taivu kuin ehkä just sen 90astetta, mutta menee mielestäni ihan suoraksi jo. Buranaa enää yöksi, panacodit jätin.

Ens viikolla takaisin töihin, etänä toki ja silleen oman fiiliksen mukaan, lepo ja jumpat muistaen. Kepeillä ajattelin köpötellä vähän taas pidempää matkaa ja josko sitä vaikka ihan poistuis kotoa esimerkiksi kauppaan tai silleen, niinku ihan vaikka ihmisten ilmoille 😀.