Maastopyöräilyä Evolla

Lähdettiin toukokuun hellejaksolla tutustumaan porukalla Evon polkuihin maastopyöräilijän näkökulmasta. Kertaalleen oli paikalla jo käyty, mutta silloin kokonaisuus jäi varsin epämääräiseksi ja parhaat polut jäi löytymättä.

Ennen pyöräilyjä
Olin ihan varma, että Evon kartta on jossain tallessa. Jos oli, niin on siellä yhä. Tilasin uuden kartan karttakauppa.fi:stä, mutta sepä ei sitten ennättänytkään tulla postissa ajoissa (tilauksesta toimitukseen 10 päivää). Googlailun ja soittelun tuloksena varmistui, että Suomalaisessa kirjakaupassa on sama v. 2017 kartta tarjolla.

Vastaan tuli myös tapahtuma nimeltään Evo Trail Weekend, jossa osana on maastopyöräily. Nettisivulla oli jo merkattuna syksyn tapahtuman ajoreitti, josta oli meille paljon apua. Kyselin samalla istumalla suosituksia ja vinkkejä tapahtuman järjestäjiltä, ja pian mulle soiteltiinkin takaisin ja käytiin 10 minuutin keskustelut parhaista poluista. Piirsin korostuskynällä kisareitin omalle kartalle, niin tiesin varmasti ajettavissa olevia polkuja.

Näiden lisäksi tulostin pikakartta.fi kartan siirtymiin mökiltä Evolle.

Lenkki 1: Mökki-Syrjä-Peikkovuori-Syrjänalunen-Mökki 19,38 km

Relive 'Evo1'

Siirtymä mökkitieltä metsäkoneuran kautta toiselle soratielle onnistui upeasti, ja soratieajamista säästyi samalla hurjasti. Luhtasuon tietämillä alkoi jo mukava, ajettava polku. Välillä kiivettiin hakkuuaukeiden reunoja, mutta Peikkovuoren tietämillä alkoi yksi parhaista pätkistä. Kiviä ja juuria oli, mutta enimmäkseen matka eteni pyörän päällä ja muutamilla jalkakosketuksilla. Maisema harjun päällä oli myös upea. Paluumatkalla Syrjän tietämiltä paljastui todellinen single track -helmi, jota ajettiinkin osana jokaista myöhempää lenkkiä.


Lenkki 2: Mökki-Metsäoppilaitos-Niemisjärvet-Ruuhijärvi-Peikkovuori-Mökki 42,59 km

Relive 'Evo2'

Alku oli tuttua turvallista. Metsäoppilaitoksen nurkilta lähti vauhdikas polku kangasmetsässä Rusthollinkankaalla ja Onkimankankaalla. Joku nihkeähkö tekninen kivikkojuurakkoperkeleikkö osui kyllä matkalle ja muistin parin vuoden takaisen renkaanvaihto-operaation. Sittemmin olen siirtynyt tubeless-tiimiin, eikä huolia ole ilmennyt. Muutamilla tiesiirtymillä päästiin vielä metsään ennen Niemisjärviä. Matkalle osui myös komea kaatuminen suoraan taaksepäin jyrkässä ylämäessä. Takaraivo (tai oikeammin kypärä) tärähti kovaa männynrunkoon. Ei käynyt kuinkaan - matka jatkui!

Alisen Niemisjärven kierto oli yksi suositelluista kohteista. Jos pitkospuut tuntuvat haastavalta, niin kuvittele vuoronperään oikean ja vasemman pitkospuun lahoaminen ennen seuraavan alkua. Lisää mielikuvaan epämääräisesti töröttäviä nauloja. Ajaminen vaati jatkuvaa tarkkaavaisuutta, mutta kaikki vältyttiin haavereilta ja rengasrikoilta. Tauon jälkeen jatkettiin vielä Ylisen Niemisjärven ympäri, ja meno oli pitkälti vastaavaa. Järven pohjoisreunassa polku meni aivan järven ja jyrkän kallion välissä. Siellä oli pakko taluttaa useampia kohtia.

Paluumatka Ruuhijärven kautta sorateitä pitkin ei sisältänyt ehkä mitään erityisiä nautintoja. Päätettiin ottaa pieni lisälenkki Peikkovuoren kautta uudelleen, kun oli hyväksi havaittu jo perjantaina. Kiivettiin myös Syrjänalusen hakkuumäki uudelleen, kun tasainen asvaltti ei viiden tunnin uurastuksesta huolimatta kiinnostanut. Ja tykitettiin se Syrjän mahtava neulaspolku.

Lenkki 3: Mökki-Luhtasuo-Löytjärvi-Rahtijärvi-Sorsakolu-Syrjä-Mökki 34,41 km

Relive 'Evo1'

Sunnuntain ajeluilla tutustuttiin hieman retkeilyalueen itäpuoleen. Päällimmäinen fiilis on ehkä risukkoiset metsätiet ja Rahtijärven rannan kivikot. Parhaita hetkiä oli majavapadon ylittäminen ajamalla Löytjärven kohdalla ja Savijärven länsipuolen vauhdikas polku. Muuten päädyttiin ajamaan paljon sorateitä, ja sittenkin lenkki vierähti pitkäksi. Kartan reittimerkinnät ovat hieman haastavia, kun polkua kuvaava katkoviiva saattaa ollakin metsätie ja toisaalta tieksi merkattu puoliksi umpeen kasvanut, jossa on kaatuneita puunrunkoja turhautumiseen asti. Ongelma saattaa liittyä osin myös suunnistustaitoihin tai pikemminkin niiden puutteeseen.

Varauksettomat suositukset
Syrjän polut ehdottomasti ja metsäoppilaitokselta Rusthollinkankaalle lähtevä polku. Onnistuneet seikkailut oli myös Peikkovuorella ja Niemisjärvien ympärillä, mutta niissä voi tulla aloittelijalla jo turhautumisraja vastaan.

Jatkossa taitaa lähteä maastopyörä mukaan mökille useamman kerran. Nopsalla parin tunnin lenkilläkin ennättää nähdä jo paljon ja kaikenlaista. Kenties Evo Trail Weekend tulee syksyn kalenteriin mukaan, kenties ei. Avuliaisuus reittisuunnitelmissa teki suuren vaikutuksen ja paikoin on tarjolla upeita polkuja. Toisaalta polut ja luonto on parhaimmillaan rauhakseen ajellessa ja ihmetellessä.

Ja pohjoinen puolisko jäi vielä täysin kartoittamatta. Sinne on mökiltä enemmän matkaa, eikä evotrailweekend ole vielä merkannut niitä polkuja.

Enkat uusiks!

Hyttysiä. Järviä ja rantoja, vehreitä, sammaleisia metsäpolkuja. Auringon laskua, nousua ja kuun kajoa - hakkuuaukean, uimarannan, pellon tai tiheän metsän takaa ihailtuna. Maitolaitureita, muistomerkkejä, kylätaloja ja täristävää tietä. #yörogaining2018.

Valkeakosken maisemissa tänä vuonna ajetun kesän yö-rogainingin reittisuunnittelu meidän jengi(e)n osalta meni siten, että tytöt ajaa ihan maksimissaan 70km, sekin parilla oikaisu-optiolla ja pojille piirreltiin kaupunkiosuus reitin loppuun, saavat käydä jos jaksavat. Kolme meistä ei juurikaan ollut pyörää liikuttanut sitten viime syksyn, joten ajatuksena oli lähteä rauhallisesti ja nautiskellen viettämään mukava, rento hetki kauniissa kesäyössä. Yeah right.

Valinnan vapaus ja vaikeus

Hirveä into heti kun on numerolappu rinnassa. Uuuu tää on kilpailu, kisa, mennään, hophop, mitä sä nyt tunaroit siinä, miten voi kestää leimaus noin kauan. Hanskat veks, ei näillä pysty kännykkää käyttämään. Lamppu päälle! En kerkee!

Matkaan lähde!

Lähdettiin kiertämään "lenkkiä" vastapäivään, kuten moni muukin. Rasteja ei varsinaisesti tarvinnut etsiä, sen verran populaa oli liikkeellä. Naakan koululta suunnattiin Vallonjärven rantaan ja sieltä etelään. Suviniitynkalliolta meni kiva oikopolku takaisin tielle.

Asvaltti rullasi hyvin, mutta mäkiäkin löytyi ja Rapolan näköalapaikalla (rasti leimattu 23.21, 1h 21min lähdöstä) pohdin ekaa kertaa, että mitenkähän tämän setin oikein jaksaa loppuun saakka. Kilsoja tässä vaiheessa oli kasassa jo enemmän, kuin mitä olin kerralla polkenut noin vuoteen eli ehkä 20. Tämähän kertoo myös valmistautumisen tasosta tähän tapahtumaan!

Harjulta lasketeltiin alas ja matka jatkui kotiseutumuseon kautta Huittulaan, Hiedanpäänlahteen ja Helkavuoreen. Sieltä käännyttin takaisin pohjoiseen ja ou nou, asvaltti vaihtui täristäviin nimismiehen kiharoihin ja isokivisiin sorateihin. Hartiat ihan jumissa ja mäet liian jännittäviä. Itikat lentävät suuhun ja silmiin, aurinkolasit olivat ehkä tähän pimeyteen väärä valinta ;-).

Asvaltilla vielä.

Lukonmäen mastolta edettiin Ilolan kautta Patakorven ja Ketunkallion metsäteille. Kilometrejä oli takana jo 40. Aloin tässä vaiheessa laskeskelemaan, että öh, se 70 on ehkä vähän aliarvioitu, kun ollaan ihan kartan toisessa laidassa. Tästä nokka kohti etelää ja viimeinen metsätien pätkä täällä oli kyllä ihanteellista, pehmeätä ja leveätä ruohikkopolkua, jota oli näin kokemattomankin maastopyöräilijän ilo ajella. Sai vaan nauttia ympäröivästä yöstä.

Omavalintainen lähestyminen rastille kiven kautta

Uskilasta haettiin pari rastia nätiltä pikkutieltä, ja sen jälkeen päästiin vihdoin takaisin asvaltille, jee! Alkoi tulla viileä ja Alasen lähellä olevalla mastolla täytettiin vesivarannot. Tässä vaiheessa väsytti jo sen verran, että harkittiin jopa parin rastin pudottamista pois suunnitelmista matkalla kohti maalia. Yksi kaatui käydessään pissatauolla ja toinen kävi joka rastilla pissalla. Tykölänvuorelle pinnisteltiin hiljaisuuden vallitessa ja leimattiin rasti klo 03.01. Kuu paistoi upeasti pitkien mäntyjen takaa hakkuuaukealla. Lauleskelin itsekseni.

Jossain

Takaisin asvaltille, ja matka etenikin yhtäkkiä samaa tahtia muiden joukkueiden kanssa. Lamput sai sammuttaa ja sarastava aamu loi uutta uskoa ja toi kaivattua piristystä. Tykölänjärveltä Kasuriin, nättejä uimarantoja ja järven kimallusta.

Matkalla oli vielä yksi kiipeily-yllätysrasti "sinnehän on vain kolme käyrää - tottakai haetaan". Ja haettin, vaikka käyriä taisi olla pari enemmän. Osa jengeistä päätti toisin. Leimaus ajassa 04.09. Ja voimiemme tunnossa ajeltiin vielä kauniiseen Riutta-niemenkärkeen ja sieltä kohti keskustaa. Ja yhtäkkiä kukaan ei halunnutkaan oikaista enää mitään!

Timo Riutan sillalla

Keskustassa Apian kanavilla oli hienoja siltoja. Harmi, että ne on tehty lähinnä kävelijöille. Onneksi ramppeja pitkin sai sentään pyörät talutettua. Ja olihan se kaunis alue. Rasteja poimittiin hyvään tahtiin joka niemeltä. Sitten T: "Seuraavassa lukee vesitorni". Minä: "Eikä. En suostu. No, eihän Hervannan vesitornikaan oo kukkulalla, jos tää olis samanlainen. Tosin mä nään tästä kartasta että on tossa noita viivoja.". Kello 5.06. Ei olla ikinä näin pitkään oltu matkassa. Vau. En meinaa uskoa todeksi. Ja fiilis on kuin olisi iltapäivä!

Vääräkoivu, Antinniemi, Tallinmäki - rastit seuraavat toisiaan. Keskusta on helppo polkea, väsymys on kadonnut, ja suunnistaja johdattaa joukkoamme hirmuista vauhtia. Yksi kakkosen arvoinen rasti jää sillan kohdalla hakematta, kun millään joukkueella ei tunnu olevan varmuutta, missä rasti sijaitsee. Ei maksa vaivaa etsiä. Paikataan hakemalla loppuun toinen, helpommassa paikassa oleva kakkonen (sekin vesitornilla, mistä näitä riittää?).

Ja sitten yhtäkkiä, maalissa! Uskomattomat 86,5 kilsaa. 7 tuntia 46 minuuttia 49 sekuntia. 51 rastia, eikä yhtään pummattua (kiitos lähinnä poikien suunnistuksen). 304 pistettä. Sijoitus avoimessa sarjassa 35.+36./83 (laitettiin kaksi jengiä, jos halutaankin jossain vaiheessa erota, mut ei me jätetty meidän kultia tietenkään, pusipusi). Tulokset ja meidän rastit+väliajat.

Maalissa!!!! Kypärät vinossa, silmät sirrillään. Mutta elossa.

Enkat paukkuivat omalta osalta taas sekä kilsoissa että ajassa eli ikinä en ole noin pitkää lenkkiä ajanut enkä noin montaa tuntia liikkunut yhteen putkeen. Mä olen niin ylpeä musta ja meistä!!!!! Ja mun polvesta, jolle tämä oli leikkauksen jälkeen ensimmäinen pidempi urheilusuoritus.

Vuoreksen Veto kiittää järjestäjiä jälleen kerran upeasta tapahtumasta. Vaikka me ei vieläkään voitettu arvonnassa mitään, niin saatetaan tulla vielä kokeileen!

Ultimatekausi avattu!

Pelasin pelasin pelasin! Ihan melkein oikeesti Ufon naisten treenipäivässä kokeilin pelata (ultimatea siis), eikä se nyt niiin paha ollut kuin luulin :). Kantteja/suunnanmuutoksia en vielä tuota ennen ollut tehnyt, enkä ole kertaakaan juossut hölkkää lujempaa. Eli eihän se nyt ihan pelaamiselta ehkä näyttänyt, mutta lasketaan!

Ufonaisten kesän teema on viettelysten kesä. Nää kiekot on niinku saaria, ymmärrättekö? Pitää ehkä vielä vähän hioa konseptia 😂

Ortopedillä huhtikuussa kaikki ok, ei tarvi kuulemma enää tulla. Fyssarilla loikkatestissä leikattu jalka oli toiseen verrattuna 89% ja voimatasossa 84%. Noi saisi olla 90+, että paluu ultimateen olisi järkevää. Ei tuosta kaukana enää olla. Salia vaaa. Ja toki sitä suunnanmuutos ym.hommaa pitää ihan varta vasten treenailla myös, ihan että saa uskallustakin lisää. Polvi varmaan kestäisi jo hyvin, mutta se on vaan pirun pelottavaa antaa mennä.

Maanantaisin on käyty Hannan ja Anniksen kanssa kääntelemässä kompassia. On kyllä ollut hauskaa toi suunnistuskoulu, suosittelen! Ja toki heti piti päästä iltarasteillekin, joten lapset on rusinoiden ja viikkorahan maksun voimalla roudattu mukaan metsään jo pari kertaa. Ilmat on hellineet. Linnut vaan huutaa niin ettei melkein itseään kuule!

Perhesuunnistaa Makkarajärvellä

Viime viikonloppuna maastopyöräkin kaivetttiin kolostaan ja huomenna lähden oikein Sportaxin naistenpäivän tapahtumassa kimppalenkille. Ihan ekaa kertaa. Jännää. Ja pitää olla aika sosiaalinenkin, sekin on vähän rankkaa joskus :).

Siitä sitten illalla mökille ja
sunnuntaina suunnitelmassa melontakauden avaus. Josko otettaisiin Haukkajoesta revanssi kahdentoista vuoden jälkeen. Vapise, joki! En aio työntää kaneettia joen pohjassa montaa kilsaa.

Ja sit ens viikonloppuna ratsileirille Ruovedelle. Aikuista seuraa ja heppoja, parasta.

Ja mä niiiin rakastan aurinkoooooo! Ihanaa aikaa tämä!

Ebo ja minä riippukeinussa

Seitsemäntenä päivänä ei levätä - 7 summits Ylläs 2018

Relive '7summits Ylläs'

Kartta-animaatio reitistä: https://www.relive.cc/view/g19424049784

Viime vuonna jäin miettimään, voisiko mikään ylittää sitä mielihyvän tasoa, jota koin seitsemän huipun jälkeen. Ylityksestä en tiedä, mutta onneksi lähdin mukaan tänäkin vuonna. Mahtavaa oli jälleen!

Kyseessä on yhden päivän tunturiseikkailu, jossa yritetään huiputtaa Ylläksen alueen seitsemän tunturia mahdollisimman nopeasti. Varusteena meillä oli luistelusukset ja niihin kiinnitettävät nousukarvat, joista käytetään myös nimitystä skinit.

Tunturien järjestys oli viime vuonna selkeä, tänä vuonna lopulta päädyttiin samaan suunnitelmaan. Järjestyksen kääntäminen voisi helpottaa valmiiden jälkien löytämistä, jos Kuerin ja Kukaksen valloittaisi heti Ylläksen jälkeen. Toisaalta sitten kaksi viimeistä tunturia (Lainio, Kesänki) olisivat pehmenneet plussakelissä muutamia tunteja kauemmin. 

Lähtö 6.00

Nousu Ylläkselle sujui tasaista tahtia auringonnousun aikaan. Hiihdettiin alku latua ja jatkettiin skineillä heti laskettelurinnettä ylös. Lasku ilman skinejä säästi selvästi aikaa. 

Ylläs 6.47

Siirtymä Kesängille latu-uraa pitkin oli onnistunut valinta, vaikka Pirunkuru on hieno paikka sekin. Skinnaaminen alkoi puuduttaa myöhemmin päivän edetessä yhä enemmän, joten lisättiin latukilsoja ja säästettiin aikaa. 

Kesänki 7.55

Lainion nousuun ei ollut tarjolla edellä kulkevien joukkueiden latua niin varhain kuin olisi toivottu. Puurajassa saatiin kiinni ladun raivannut Aslakin joukkue. Siitä eteenpäin vedettiin hetken aikaa neljän joukkueen jonoa Lainiolle. 

Lainio 9.01

Laskettiin Kotamajan suuntaan ja nousuun sieltä Pyhälle siksakkia yhden meitä ennen hiihtäneen joukkueen (Outdoor Athletic) jälkeä. Takaa tulleet ohittivat meidän suoremmalla linjalla kurun reunustaa. Tää saattaa olla syy tulla uudestaan vielä ensi vuonna... 

Pyhä 10.05

Aakenuksen moottorikelkkauraa lykittiin hetki tasuria, mutta järki voitti ja vaihdettiin skineihin. Huippu oli kaukana, mutta tällä kertaa vältyttiin feikkihuipuilta seuraamalla länsipuolen rinteessä etenevää uraa. Laskun puolivälissä luovuttiin skineistä ja jatkettiin samalla vauhdilla Kotamajan munkeille. 
Aakenus 12.08

Kukas oli teoriassa helppo, kun latua pääsee huipulle asti. Käytännössä päivän kuorma alkoi jo painaa. Laskettiin Kuerin juureen pienellä lisälenkillä järvellä.
Kukas 14.14

Kuerilla päätettiin kävellä ylös, kun skinnaaminen oli jo alkanut tympiä. Alas tultiin osan matkaa monoilla ja loppuosa suksilla. Tässä kohtaa oivallettiin, että kapealla uralla voi ”yksipuolisesti auraamalla” kontrolloida vauhtia aika hyvin. Ens kerralla tätä sovelletaan myös Aakenuksella!
Kuer 15.30

Kellokkaan nousu meni ehkä yllättävänkin nopeasti, ja juhlat koitti maalissa. Hetken juhlimisen jälkeen muistettiin leimata itsemme maaliin! Aikaa kului 10,5 tuntia eli puoli tuntia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tämä oli hieno suoritus, vaikka oma haamuraja 10 tunnista jäi yhä odottamaan tulevia kertoja.
Maali 16.28

Näin kahden vuoden kokemuksella olen yllättynyt, jos sarja ei jatkuisi ensi vuonna...

Kisaraportti vuodelta 2017

Järjestäjän ottamat kuvat meidän joukkueesta

Tulokset

7summits.fi

#7summitsylläs #hiihto #ufoskiteam

Influenssakevät

Tuli sitten influenssa. Nyt ymmärrän, miksi porukka ottaa jotain "turhia" rokotteita. Itsehän olin sitä mieltä ettei äääh, ei muhun tollaset taudit iske. Jep. Joko voi ilmoittautua ensi syksyn jonoon? Joko???

No, aika lailla sanomattakin selvää, että urheilun ja polven kuntoutuksen kannalta edellinen kuukausi meni niinsanotusti vihkoon. Taudin kourissa eka viikko kului kuolemaa pelätessä, toisen viikon yritin saada ääntäni takaisin, kolmannella kävin kävelyllä ja varovasti salilla. Eka hiihtolenkki pääsiäisauringossa neljännen viikon lopulla ja sykkeet edelleen katossa. Joten tässä postauksessa ei kauheasti tavoitteiden ylityksellä pröystäillä, pikemminkin nöyränä mietitään, miten ihmeessä tästä kohti kesää.

Pääsiäisladulla, vielä sai nauttia

Hiihtoloma Lapissa ehdittiin juuri viettää alta pois, ennenkuin tauti iski. Kelit suosivat meitä taas. Tunturia valloitettiin liukulumikengillä eli "hokeilla" ja uskalsin jopa lasketella niitä alas (tää on hei multa ja polvelta uroteko, ylösmeno on helppoo, alastulo ei!). Lasten kanssa valloitettiin kävellen Kuertunturi ja hiihdettiin pari lyhyttä perhelenkkiä. Ihanaa kun niiden kanssa voi jo tuollaista tehdä! Oma hiihtokin sujui, ja jopa luistellen tuli onnistumisia "lentokelissä"'

Tuosta on makea lähteä Kesänkiä alas

Poikaset Kuerin huipulla ❤

Äkäskeron satumetsä

Nyt kun tauti on pikkuhiljaa selätetty, pitää taas tsempata salitreenin kanssa, että saisi jalkojen voimatasoja ihan oikeastikin kohta samalle tasolle. Ja jos kesällä meinaa tehdä sitä sun tätä, niin jonkinlainen kestävyyskuntokin kai olisi kiva? Huhuu, missähän sellainen on ja miten sen löytää?

Houkuteltiin Tahkollekin pyöräilemään, kuulemma ihan pikku kiva helppo 60 kilsaa olisi hyvässä seurassa tarjolla. Saisi pysähtyä valokuvaamaan ja syömään eväitä. Onkohan siellä jotain maksimiaikaa, ennenkuin reitiltä kerätään opasteet pois?

Tommi on kesällä menossa Jukolaan. Luin jostain, että suunnistus on uusi golf, eli keski-ikäisten keskiluokan akateemisten juttu. Ilmoittauduin siis samantien Pyrinnön suunnistuskouluun kevääksi. Olen niin trendikäs!

Ultimaten turnausviikonloputkin näyttäis olevan kalenterissa vielä vapaina. Kysynpähän vaan, että miten tämä on mahdollista? Kun viimeiset viisitoista kesää on sumplittu ja säädetty reissujen kanssa, ettei mene päälle. Ja nyt kun en ole vilkaissutkaan kalenteriin, niin ei mee ees vahingossa mitään päällekkäin. Hmm.

Varsinainen heppakesä on muuten tulossa! Leirejä kalenterissa on jo kolme. Ensin toukokuussa perinteinen kaveriporukan viikonloppuleiri Ruovedellä, sitten Kavioliittoleireilyä ja mielenrauhaa Keiteleellä heinäkuussa ja vielä päätteeksi sennuleiri Ruovedellä. Ihhahhaa 😊.

Joku kesä olisi makeeta kiertää myös Karhunkierros. En tiedä mahtuuko se nyt tähän kesälle enää, en ole laskenut päiviä. Aika kaukanakin on. Kattellaan.

Ens viikolla sitten sinne fyssarille, siirsin taudin takia sitä pariin otteeseen. Ortopedin tsekki oli viime viikolla. Jalka on kuulemma tosi hyvä, heippa ja soittele jos jotain vielä tulee. Näin tehdään!

Aurinkoa kevääseen kaikille ☀

Helmikuun kuulumiset

Helmikuuta mennään ja laskiaisetkin laskettu. Lasten kanssa hiihdettiin sunnuntaina Niihaman majalle ja takaisin, melkein neljän kilsan lenkki, donitsin voimalla tsempaten (ei mua, lapsia). Oli kyllä kivaa! Majalla pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni työntämään napakelkkaa. Pyöri niin hyvin, että molemmat lapset lensi itkien hankeen. Itse en olis mennyt kyytiin, hullu vauhti!

Siinä ne kaikki minun pojat hiihtää

Listailin silloin joulukuun alussa tavoitteita seuraavalle kuukaudelle. Ja kuten yleensä, unohdin tammikuussa tsekata missä mennään.  Välillä tuntuu, ettei mikään etene ja kuntoutuminen on niiiiin hidasta. Nämä listat on siitä hyviä, että asiat konkretisoituu kivasti. Eli katsotaas listaa nyt. Lupasin siis:

- Ratsastaa: kyyyllä, monesti jo. Hepat on pomppineet ja ihmetelleet maneesin lumia ja ääniä, mutta selässä on pysytty. Polveen ei tunnu ratsihommat oikeastaan ollenkaan, mikä oli kyllä yllätys. Jännittävämpää on edelleen taluttaa heppaa liukkaalla maalla kuin olla selässä. 
- Sähköpyöräillä kerran viikossa töihin ja takas: toteutunut, hyvä minä! Edelleen unohdan melkein aina lasit kotiin ja silmiin sattuu kun jäähileet pommittaa. 
- Hiihtää Lapissa pertsaa minkä jaksaa ja kovalta pakkaselta kykenee: Ei ollut pakkasta, joten todellakin hiihdin (ja läskipyöräiltiin!). Polarin mukaan tein kuulkaa ihan äärimmäisen suorituksen joka päivä. Vastapainoksi join kyllä sitä punaviiniäkin ja söin joulusuklaita. Plussaa sain siitä, että koitin kyllä myös luistelusuksia, mutta kuolin Isomettän nousuun. Ei riitä kunto vielä mihinkään hiihdon suhteen. Lapista kirjoittelinkin erillisen postauksen viimeksi, se on niin makee paikka.
- Jatkaa kolme kertaa viikossa salilla käyntiä: Täytyy myöntää, että salikertoja tulee viikossa kyllä kaksi, harvemmin kolme. Palautuminen on ollut sen verran hidasta ja paikat aika jumissa, että voi olla, että toi kaksi on itse asiassa parempi tahti. Etenkin kun muille päiville tulee melkein kuitenkin aina jotain aktiviteettia.
- Saada nostettua etu- ja takareisilaitteessa alimmalla painolla yhdellä jalalla täydet sarjat / JOO! Onnistuu. Vieläkään ei todellakaan mene mitään hurjia painoja näissä, ja jaloissa edelleen selkeä puoliero, mutta menee. 
- Pystyä juoksemaan (se koko vartti): Aika kauheeta on kyllä juokseminen ja tällä kunnolla pitäis oikeestaan varmaan vaan kävellä. Mutta kyllä se menee se vartti.
- Olla liukastumatta: Tärkein osuus, done!

Mamun kanssa uskaltauduttiin oikein pellollekin vähän loppuraveihin

Viimeksi fyssarilla tsekattiin myös tilanne, leikkauksesta siis reilu 5kk. Yhden jalan hypyt menevät "ihan ok", mutta voimaa on vielä vähän ja räjähtävyydestä ei tietoakaan. Oikein nauratti, kun ehdotettiin, että ensi kerralla voitaisiin tehdä jotain yhden jalan kolmiloikkatestiä. Odotan tulokseksi ehkä huimaa yhtä metriä. Lisäksi vaihdettiin saliliikkeitä vielä vähän enemmän yhden jalan liikkeisiin. Ja hypellä ja loikkia saisi ja pitäisi. 

Ultimatetreeneihinkin saisi pikkuhiljaa palailla. Fyssarin mukaan ihan mahdollinen tavoite olisi, että 8kk kohdalla pystyisi vetämään treenit täysillä mukana ja 9kk kohdalla pelit. Vielä tuntuu itselle aika utopistiselta, ja voin kuvitella, miten jännittävää on tehdä ensimmäiset kantit (noooo mun banaaneissa ne nyt ikinä kovin teräviä ole olleet, mutta kuitenkin :-)). Mitään päätöksiä peliuran jatkosta en ole vielä tehnyt, eikä kesän kalenteri todellakaan ole suunniteltu ultimatea silmälläpitäen. Mutta kuntoutuksessa se näkökulma on pidetty - ajattelin, että ultimateen on sen verran kovat vaatimukset, että jos pelikentille pystyisi palaamaan, niin pystyy kyllä paljon muuhunkin!

Kuva kukista. Ihan vaan koska kukat on nättejä.

Ja koska tavoitteet ja listat selkeesti motivoi, niin tehdään seuraava. Otetaan aikajanaksi maaliskuun loppu, eli n. 1,5kk tästä. Maaliskuun puolivälissä on fyssari ja maaliskuun lopulla seuraava ortopedinkin tsekki (jonka kai piti olla tammikuussa, mutta eipä kutsua kuulunut kuin maaliskuulle vasta). Tuohon mahtuu väliin perhehiihtolomailu Ylläksellä, jolloin sali vaihtuu taas hiihtolatuun. Tavoitteena voisi siis olla:

- Loikkatestissä jalkojen puoliero max. 20%
- Pilates/core/liikkuvuus ym. treeni mukaan viikko-ohjelmaan
- Kaksi kertaa normi salitreeni viikkoon
- Lapissa itselleen armollista hiihtoa hitaaaasti
- Ultimatetreeneissä vierailu (ennenkuin kausi loppuu!)
- 6/7 päivälle vähintään 100% aktiivisuusmittariin (ei kuulkaa tuu toimistotyöläisellä ihan ilmaiseksi)
- Edelleen liukastumatta tai tekemättä muuta tyhmää

Kesälle on jo ilmot sisällä yö-rogainingissa, joten siihen mennessä sitten myös vähän pyöräilykuntoa ja ennenkaikkea uskallusta lisää. Niiden haasteiden aika sitten kun lumet sulaa. Sitä ennen olisi muuten myös yksi etätyöviikko Malagassa...pitää sinnekin miettiä jotain liikunnallista tekemistä :-). 

Ylläs on ykkönen

Kylä on täynnä turisteja, jotka lentävät tänne isolla rahalla. Ja silti moni suomalaisista ei ole koskaan täällä käynyt.

Täällä on jotain mystistä, jotain sellaista, mitä etelän luonto ei ihan saavuta. Hiljaisuus on käsin kosketeltavaa. Lunta on niin paljon. Kaunista on aina, eletään sitten kaamosajan sinisyyttä, paukkupakkasten auringonnousuja tai keväthangen hohdetta. Tämä on Lappi ❤.

Perinteiseen tapaan lähdimme tänäkin vuonna Äkäslompolon mökille uutta vuotta viettämään. Lapset jäivät mummolle, pääsevät sitten hiihtolomalla mukaan taas. Kaksi ajopäivää, neljä elämyspäivää. On se sen arvoista, vaikka riski kolmenkympin pakkaspäivistä on aina tähän aikaan vuodesta suuri. Nyt niitä ei yllättäen osunut yhtään!

Mulle mukaan vain pertsat, koska polvi. Jännitti kyllä sekin. Alkuun pari "helppoa" lenkkiä ilman isoja mäkiä, mökiltä Velhon kodalle ja seuraavana päivänä Latvamajalle. Hyvältä tuntui, vaikka Polarin mielestä molemmat olivat rankkoja treenejä ja palautumisaika n. 5 päivää...tekniikka hallussa 😂. Tommi hiihteli samaan aikaan sellaisia kolmenkympin lenkkejä, ei tunnu missää.

Voiko nätimpää (hiihtomaisemaa) olla?

Otsalamppuhiihdolla porobongausta

Käytiin myös Lainion lumikylässä upeita jääveistoksia ihastelemassa. Winter is coming! Jätettiin tällä kertaa siis hieman turistikolikoita muuallekin kuin Jounin kaupalle.

Sviitin seinällä kivan näköinen mies vahtimassa unta

Tiistaina vuokrattiin läskipyörät alle. Meitä vähän varoiteltiin, että Kukas on tunturi, että aika rankka. Matkalla nähtiin moottorikelkkamies: "Kukakselle? Ei sinne pääse. Ollaan kaikki ajomiehet flunssassa, pitää tästä lähteä itsekin kotiin köh köh. Tuosta se polku menee, onhan siinä lunta, mutta näköjään kova pohja. Mutta ei mene huipulle".

Meitä ei ihan helpolla lannisteta, joten sinne yritettiin reilu tunti. Ensin lensi lasit, kun hikipäissäni heitin pipon pois, enkä heti tajunnut lasien olleen siinä päällä. Tommi haki, tietenkin. Sitten talutettiin (tai siis alan termeillä tunkattiin 😀). Ylhäällä piti ottaa valokuva, mutta Tommin puhelinta ei näkynyt kuulunut. Siinä vaiheessa viimeistään päätettiin lähteä alas.

Turning point. Kamerankin mielestä siellä oli sinistä!

Makee lasku alas rinnettä, aika varoen toki tulin. Oltiin me aika pitkään jaksettu ylämäkeä painaa! Puhelin löytyi alhaalta hangesta, hyvin toimi vielä 😂.

Loppuun joen vartta nätti tekninen osuus, kaaduin vain kolmesti. Ei voinut muuta kuin nauraa. Hiton kapea polku ja aina kun laski jalan maahan, se oli menoa. En polven takia kauheasti uskaltanut kyllä edes tasapainotella, vaan annoin mieluummin kaatua toiselle puolelle. Lunta oli vajaa metri eli yksin en sieltä edes ylös päässyt!

Tulisko joku nostaan?

Olin vannonut etten tällä jalalla luistele, mutta kantapään rakko päätti toisin ja viimeisenä päivänä vedin rohkeasti Isomettän nousuun maksimisykkeitä pehmeässä lumessa liian pitkillä (Tommin) suksilla. Polvi ei ollut millänsäkään, muu kroppa kylläkin. Tunturijärvellä makkarat ja kamojen vaihto päikseen, etten kuole ennenkuin päästään takaisin mökille.

Sellaista tällä kertaa. Kivat kelit ja hauskat retket! Ens viikolla takaisin arkeen, fyssarille ja rip rap salitreenin pariin. Hiihtolomalla sitten taas kohti pohjoista!